sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Moccarainer 5 vuotta..!

Tänään on kyllä valtakunnan kekkerit. Se kaikkein rakkain täyttää 5 vuotta...! Voi miten onnellinen olen joka hetkestä minkä olen saanu muruhiiren kanssa elää ja kokea mutta silti en kyllä voi olla ajattelematta, että niin sitä ikää vaan tulee. Oma vanheneminen ei kiinnosta sitten tippaakaan, mutta jos voisin antaa omastani vuosia tuolle, niin pistäisin kyllä sen 50vuotta murulle..;)

Voi kun selailin taas kuvia niistä ajoista kun käytiin Hyvinkäällä näitä pentuja useaan otteeseen katsomassa.. <3 Tuli ihan elävänä ne fiilikset mieleen, eikä niitä voi oikeen enää koskaan saada, ensimmäinen on vaan ensimmäinen. Oi voi..! Voisin kyllä ottaa nuo kuvissa olevat ajat takaisin ja elää uudestaan.

Lahjapaketin saapumista odotellaan alkuviikoksi.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Harjottelu ohi

Mocca härnäs pikkuneitiä <3


Eli myös aikaa jää koirille enemmän, eikä tarvi enää olla niin pitkiä päiviä poissa. Mocca on ilmeisesti stressaantunu loman jälkeen kun palattiin tänne takasin ja heti joutuvat olemaan sen 8h kahdestaan. Oli kuulemma haukkunut. jota en kyllä ihan heti usko kun ei ole tapana muuta kuin ilmottaa jos joku meinaa tulla meijän kämppään. Kysyin viereiseltä naapuriperheeltä et onks koirat häiriköily eivätkä olleet kuuleet kyllä. Mutta ajattelin silti alkaa vähän taas muistuttamaan miten kuuluu olla yksin. Oon tehny nyt viikon verran harjotteita, että lähden mutta jäänkin käytävään kuuntelemaan niiden touhuja (en siis ihan oven viereen vaan niin, etteivät haista mua). Tunnin pätkissä, koska sanotaan, että jos koirat pystyy olemaan 30min rauhassa niin pystyy olemaan koko päivän. Eivätkä ole kyllä haukkuneet mitään..:/ Vaikka kauheesti liikettä on käytävässä ja pauketta ja kolinaa. Ei ees semmosiin reagoi. Tein itekki vielä ärsykkeitä; paukkasin käytävässä ovia yms. Mocca on kyllä hiukan liian kiintynyt muhun ja ihmisten seuraan kun ovat viime vuonna joutuneet olemaan niin vähän yksin. Nyt kuitenkin jääkautta, ja kun tulen kotiin ovi menee heti kiinni nenän edestä jos meinaa tulla hösöttämään ja varsinkin jos vinkuu. Samoin ei mitään huomiota niin koira rauhottuu kyllä. Täällä ollessa se on pahentunu selkeesti se että kun tulen kotiin niin Mocca vinkuu ja pyörii jaloissa ja on niin kuin ei oltais vuoteen nähty. Se saa nyt loppua. Diiva on aina ollut hirveen lungi, kun tulen kotiin se nousee kyllä ja venyttelee mun edessä, heilauttaa töpöä ja on ihan maltillinen. Mocca ihan vastakohta taasen. Se on nyt kaikkien parhaaks pitää pientä huomioimattomuutta.

Maanantaina kerettiin vaan aksaamaan. Rata oli ihana. Layerointeja minkä kerkes ja ite sai tyyliin vaan seisoa keskellä kenttää ja koirat teki homman..:D On se helppoa kun ei tarvi nenästä näyttää jokaista estettä saatikka olla jokaisen kontaktin alastulolla tai tyrkkäämässä nenästä putkeen..:D Ihania. Tokoiltu ollaan sisällä ruoka-aikana. Puolet ruoasta tokoillaan ja puolet saavat öljyn kera. Ensviikko on toivottavasti suotuisampi koirien kannalta.

Operaatio pelasta lelu vaikka itse hukkuisit lumeen..!
Tänään aamulla oli aivan ihana keli ja otettiin kamera mukaan lenkille. Vähän heilahtaneitahan nuo on mutta luonto oli kyllä kaunis ja koirat tykkää.. <3 (hirvee laatu ku lisää tänne)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viikonlopun touhuilut

Viikonloppu vietettiin viikolla kertynyttä energiaa purkaen. Perjantaina pitkä iltalenkki jonka jälkeen käytettiin vähän aivojakin tokoillen. Diiva kyllä ilmaisi että energiaa oli kertynyt viikolta ja vauhti oli hurja. Sisälle kun päästiin niin neiti silppusi mun eteen yhdeltä istumalta 2 lelua lelukorista ja viikolla taisi mennä yksi lemppari vinkulelu..:D Se taisi olla haiseva vastalause mulle koululla vietetystä ajasta..:D

Lauantai aamulla tehtiin metsässä lenkki ja tytöt taas vapaana (lenkkeilen tosi vähän remmissä). Lenkin jälkeen lähdin itse kaupungilla pyörähtämään ja totesinkin ystävälle että olis se mukava kun sais koirat tuoda mukana kauppoihin. Joihinkin ravintoloihinhan jo saa. Odotetaan uudistusta millon koirat saa ottaa mukaan baariin..;) Tiedän ainakin ketä mulla on viikonloput mukana bilettämässä..;) No vitsi  vitsi..! Lauantai iltana lähdettiin vielä treenailemaan hallille. Otettiin tiukkoja käännöksiä, kepityksiä, aika rankkoja layerointeja ja pöytää kovasta vauhdista.

Sunnuntai aamu alotettiin pitkällä lenkillä ystävän kanssa. Tytöillä riitti kyllä energiaa mutta lenkin jälkeen sain kyllä rauhassa lukea tenttiin...:D

Ens viikon kun vielä jaksaa niin sitten helpottaa urakalla. Huomenna illalla päästään taas treenaamaan hallille. Viikolla olis tarkotus treenata agia x 2 ja tokoa sitten enemmän..

perjantai 20. tammikuuta 2012

Hurrrrrrja viikko

...koulun suhteen siis, harmillisesti. Viikon verran ollaan herätty joka aamu 7.00 ja suoraan aamulenkille. Sitten kouluun ja siellä 13.00 asti jonka jälkeen joko tunti tai kaksi luppoaikaa. Torstaina rykäsin koirat heti mukaan ja fillaroitiin hallille. Tänään käytiin vaan nopeesti lenkillä kun piti taas 14,00 olla koululla takasin. Se on aina siinä 18,00 pintaan kun olen tällä viikolla kotiin päässyt, millon luentoa, seminaaria, ryhmänohjausta tai tuntien suunnittelua. Harmittaa oikein koirien puolesta mutta ne vaikuttaa ymmärtäväisiltä.. <3 Ei mitään kiehumisia, mitä nyt Didillä vähän lenkillä juoksututtaa ja haukuttaa ihan hulluna..:) tänään kun pääsin lähdettiin heti viikonlopun kunniaksi piiiitkälle lenkille jonka jälkeen otettiin nopeet tokoilut jonka jälkeen iltaruoka motivointileluista. Mocca on tyytyväinen kun sai äitiltä vielä hellyyshetken, Diiva odottelee omaansa lelu suussa.:D

Torstaina otettiin rataa, joka tehtiin molempien kanssa heti nollana. Sitten Mocan kanssa tiukkoja käännöksiä niin että palkka ihan siivekkeen alla, ja oi KYLLÄ, kyllä kääntyi hienosti..:) Tehtiin myös kontakteja niin että koira suoritti ne itsenäisesti ja naksuttelin niistä ja lelupalkkasin. Dimpen kanssa yritin roipotella leluja sinne tänne rataa ja kontaktin jälkeen, mutta tämähän karkaili ihan hulluna niille..Ei siitä tullu mitään.:) Kontakteja Didillekki itsenäisesti ja naksutteltiin niitä myös. Sitten tehtiin hyppykuviota ilman rimoja..:) Molemmat hiukan hämillään; Diiva teki pidempään lihasmuistilla hypäten vaikkei rimaa ollut, Mocca hiffas nopeemmin. Tukka on alkanu molemmilla kasvaa silmille sen verran että pitänee alkaa käyttää pinniä.
        Perjantai-illan tokoilut oli aika nopeat kun mun kädet jäätyy..:D Molemmat teki kahdesti ja odotteli kahdesti. Ensin Mocalta enimmät intoilut pois luoksetulolla. Sitten vielä pelkkää maahanmenoa erityyleillä ja alkaa kyllä parantua. Ihmettelen mihin se on hävinny se tyyli mikä neidillä oli nuorena kun kaveri vaan putos maahan ku ammuttu..:D Didi putoaa vielä aika kivasti mutta pitänee muistaa palkata siitä aina sillontällön. Kaukkari aika kiva. Nyt ei tarvinu pärähtääkkään etuilusta vaan pysy hienosti paikoillaan vaikka ei tienny missä lelul on. Treenattiin myös yks päivä ruutuja Mocsin kanssa, ja hyvin muisti homman..:D Hyvä hyyyyvä.
       Dippi on pinkeenä ku superpallo. Tänään ensin liikkeestä seisomaan jäämisiä, maahan sujuu jo ja jos painotan sitä liikaa niin menee seisomisestakin maahan. Nyt fuskas muutaman askeleen, mutta jos liikaa lelulla palkkaa nopeista pysähdyksistä niin peräpää laskeutuu odottamaan pallon perään syöksymistä. Kyllä on vaikeudet..:) Seuraamisessa palkkasin tiiviydestä, täyskäännöksistä ja oikealle käännöksistä, naksupalkalla ja pallolla. Luoksetuloissa aina välillä vähän ajatuskatkosta että pitikö ihan sivulleasti tulla vai mitä tässä piti tehdä, sitten se toljottaa mua siinä vieressä että HÅH, vähän niinku ruotsalaisittain ku puoliks hurri onkin..<3 Kaukkari on ihana...Ei uskalla kyllä kattoo päin ku ennakoi niin pahasti, ainakin maahan putoomista. Siksi palkkaa vaan istumaan nousuista..;)

Huomenna ajattelin mennä illalla treenaamaan. Jos ottais hyppyä ja noutoa Didillekkin. Mocalle tiukkoja käännöksiä, molemmille keinua ja keppijuttuja. Moccarainerin synttäritkin lähestyy..! Nyt voi jo alottaa itkemisen ku se on niin vanha ämmä..Oikeesti vaan parhaassa iässä...:D

maanantai 16. tammikuuta 2012

Viimeviikko

Mocca rakastaa tyynyjä <3


Viimeviikko meni aikalailla höseltäessä ja taas tottumiseen, tähän että on Joensuussa. Maanantain treenit oli viikon ainuat aksatreenit omien kiireiden takia. Onneks tällä viikolla helpottaa kun saa taas yhden tentin pois päiväjärjestyksestä. Rata oli semmoinen missä oli paljon suoraa ja kovalla vauhdilla tultiin tilanteisiin joka edellytti koiran hallintaa vauhdin hurman jälkeen..:D Mocca ei oikein taittanu ekaan keppiväliin kun mun oma liike liikku eteenpäin. Tommoset tilanteet on niin syvältä ku se tekee sitä aika usein. Vähän niinku laiskottelee sen skarppiuden kanssa ettei viiti nyt tehdä niin paljon hommia et pääsis siitä vauhdista taittamaan heti ekaan väliin..:) Tuli myös pentuajat mieleen sen kanssa kun kaarteessa veti muurin ohi vaikka ihan nenän edessä oli, liekö laiskuutta tämäkin..:D Voi olla että koira on hiukan jumissa kun tuommosta tekee. Ihan hyvä ettei olla enempää viimeviikolla aksattu, vaan lenkkeilty paljon ei liukkaissa maastoissa ja tokoiltu vähän. 

           Diivaneiti oli ihan kahona kun mumero oli tehny sille semmosen rättiparukan...:D Hulluna siihen kiinni, kauheet ravistukset eikä tietenkään saa irrottaa, ei missään tilanteessa..:D Tuli välillä kyllä ihan kiire ehtiä sen kanssa tilanteisiin jotka suju kyllä vallan mainiosti kun se on niin fiksu että rakentaa sen vauhdin niin että pystyy tekemään kaiken siltä vaadittavan. Aalle se taas posotti naama edellä ja leuka kolahti aika pahasti. No ei koira juurikaan moksiskaan mutta harmittavaista kyllä.


          Tokoilut ollaan taas alotettu varovaisesti. Diivan kanssa lähinnä liikkeestä maahan ja seiso (AVO malliin ja toimii), kaukkaria (pientä malttamista sen maahan menon kanssa kun tarjois sitä kokoajan), luoksetuloa (hyvin malttaa tulla tekemään perusasennonkin jo loppuun asti), seuraaminen (naksuttimen kanssa suoraseuraaminen priimaa pysähdyksineen, nyt oikealle käännös ja täyskäännös tehotreeniin, pitäis ennen kevättä saada vasemmalle käännös mukaan myös). Se on niin intona tosta hommasta mutta pallopalkka on liikaa. Sillon neidin keskittyminen esim seuraamiseen on niin heikkoa ettei kanata. Mutta pikkuhiljaa.. Jos haluis kokeeseen keväällä niin olis varmaan kiva treenata paikallaan makuuta ja palkkaamattomuuttaki.. Kokeilla miten koira reagoi semmoseen. Mocan kanssa en kyllä koskaan semmosta erityisemmin treenannu.
           Moccin maahanmeno nyt treenin alla, en siedä semmosta laiskaa maahanmenoa..:D Siihen tarvitaa täpäkkyyttä ja ripeyttä nyt lisää ja pallolla se saadaan. Kaukkari hyvällä mallilla, välillä meinaa oikein pitkällä välimatkalla tulla eteenpäin mutta muutaman kerran kun palauttaa niin johan tekee hyvin, ja pallopalkka takaa. Luoksetulosta seisomaan jääminen toimii. Seuraaminen on parempaa ku koskaan ennen, olen saanu sitä mun painostamista pois siitä aika paljon ja nyt mulla on tilaa liikkua.


Ensimmäistä kertaa varmaan niin että talveksi on keretty kasvattaa lämmin tukka..:D
Muuten ollaan lenkkeilty paljon ja umpihankilenkkejä myös. Ihana ku on lunta, koirat pysyy puhtaina eikä kerää hiekkaa. Diiva on kyllä ihan kaho ollu. Siks ajattelinki että tota tokoiluja vois nyt vähän herätellä ku neiti on lenkeillä ihan hullu. Mottona "Juokse niin lujaa ja niin kauas kuin vaan voit ja huuda samalla täyttä kurkkua". Nooo, kyllä se varmaan auttaa purkamaan sitä kasautunutta energiaa. Toisaalta kun aktivoin niitä tokoillen sisään päästyä ne saattaa istua mun edessä ja odottaa että mitä tehdään seuraavaksi..:D Ei näistä ole kyllä seurakoiriksi. Kaikki lenkitki ollaan tehty niin että koirat on irti. Mun mielestä se on pidemmän päälle kiduttamista jos koira ei pääse olemaan vapaana ikinä lenkeillä. 


Tällä viikolla olis tarkotus aksata ainakin tänään ja torstaina ja ehkä lauantaina. Tokoilla vähintään kahtena päivänä. Ja lenkkeillä paljon. Tentti ensin pois ajatuksista.


Treenit oli taas niin mainiot. Miten voi fiilis vaan olla niin
katossa aina treeneissä.Välillä jopa tuntuu, että menee
homma romantisoinniksi kun on vaan niin kiva posotella koirien kanssa
ja nähdä miten ne nauttii siitä hommasta ja antaa kyllä ittestään
paljon. Ei oo kiva aina tahkoa juttuja mitä ei osata. Tehtiin
töytäisyjä,persjättöä kepeillä, vastakäännöstä ja layerointia.

Mocan kanssa pitäis ehdottomasti opetella käännösten tekeminen
uudestaan. Sille ei oo koskaan niitä kunnolla pentuna opetettu joten
nykyäänki saan tehä sikana hommia, että se lähtee niihin mukaan.
Pitää varmaan vaan palkata paljon tiukoista käännöksistä,
mikäli se saa semmosen joskus aikaan..:D

Diiva on niin ihanan elastinen ja käyttää kroppaa tiukkoihin käännöksiin
lähes käskemättä. Mocalle saa olla pärräämässä, että se ennen hyppyä
tajuaa alkaa rakentaa sitä niin, että pääsee tiukasti jatkamaan oikeaan
suuntaan.



Otettiin treenin jälkeen tokohyppyä molempien kanssa, Diiva ALO ja Mocca VOI-hyppyä. yhden toiston kaukkaria ja luoksetulosta maahan Mocin kanssa ja seurautusta agiesteiden välissä. Tsemppas kyllä hienosti. Diivan kanssa hyppy sujui kuin vettä vaan mutta seuraaminen oli vaikeeta kun lelu himotti taas liikaa. Lopussa pääsivät tytöt paikallaan makuuseen. Ja hyvin pysyivät.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Viikon kuulumiset

Viimeinen viikko kotopuolessa hurahti taas liian nopeasti, joka ei kyllä ole ihme kun buukkaa kalenterin aina piukkaan toimintaa..:D Koirat sai taas nauttia piente jalkojen töminästä, tai Diiva sai nauttia, Mocca enemmänkin seuraili ja vahti sivusta mutta ruoka-aikoina oli yllättävän skarppina pikkusten luona. 
Diivaliina on kyllä uskomaton noitten pikkusten kanssa. Didi oli niin intsinä kaksosista jotka touhus ja leikki kokoajan ja Diiva aina mukana kaikessa pikkusten leikeissä..:D Se oli niin kiinnostunu kaikesta pikkusten touhuista, jopa matkasängyn läpi hän oli itseään tunkemassa kitisevän muksun luo..:D

Mocca ei lapsilta leluja vahtinut, mutta kun Alli tuli uudelleen hoitoon, jo alko muksujen lelutkin kerääntyä samaan läjään neidin toimesta..:D Allille niitä ei saanut antaa, siinä vaiheessa niitä leluja piti kyllä alkaa kummasti omimaan..:D

On se aina niin kiva seurata miten vesikoira sopeutuu vieraaseen vesikoiralaumaan ja nauttii siitä menosta ja meiningistä, ainakin jos on perheen ainut koira ja pentunenkin vielä..:D Mocca ei enää yhtään pomottanut Allia vaan oli ihmeen lepsu, mutta mitä siinä turhaan kun pentu tiesi miten arvokkaiden neitien seurassa kuuluu käyttäytyä..;) Käytiin treenailemassakin Laitilassa koko sakki. 

Koirat toimi uskomattoman kivasti..:D Sai kyllä laittaa töppöstä toisen eteen ja välillä tuntu että jäi niinku purkka tukkaan ku koirat otti jä läks. Ne kulkee kyllä aina mutta nyt olin kai ite jotenkin ihan tönkkönä. Radassa oli monenlaista kivaa kuviota ja sai kyllä kipittää alta minkä kerkes. Keinulle lähetys layerointina ei oikeen onnistunu ilman lentokeinua joten sitä pitää taasen palautella muistiin. Allinen pääsi tietysti niin kuin koko muukin porukka aksaamaan. Neiti meni putkea hienosti ja tennispallopalkalla siivekkeitä. Pennun kanssa on kyllä kiva puuhailla <3

Tämmösiä pikkusia tuli kans käytyä ihailemassa..:D


Lauantaina suunnattiin systerin luo Espooseen, jossa hengailtiin yhden yön verran. Tänään iltapäivällä otettiin juna kohti Joensuuta ja nyt ollaankin onnellisesti kotona. HUH.. Koirat nukku koko junamatkan, ilmeisesti ollut rankka 3 viikkoa heillekkin. Molemmat oli kyllä onnessaan ja pistivät ihan leikiksi kun kotiovelle päästiin. Lenkkimaastot neidit tunnisti kyllä ja vauhti oli myös sen mukaista..:D Huomenna alkaa itsellä harjottelu ja päästään illalla jo treenaamaankin hallille. Eiköhän tämä tästä taas tasaannu. Kevyt laskeutuminen yksinoloon koirillekin harjottelun ansiosta. Osaakohan ne olla yhtään haukkumatta tuon 3 viikon omakotitalon ja reviirin vahtimisen jälkeen..:D

tiistai 3. tammikuuta 2012

Diiva 3vuotta...!

Maailman kaunein pentu <3



Rakas pikkuinen täytti eilen 3-vuotta. Niin nopeasti aika kuluu. Olen kyllä nauttinu elämästä kahden aikuisen koiran kanssa, jos niin nyt voi Diivasta sanoa. Käytöksen perusteella ei aina ihan voi...:D Moccakin täyttää kuun lopulla jo 5-vuotta, ja se on minusta jo ihan liian hurja ikä..xDD
Voi niitä aikoja!
           Aamulla jo Diivalla oli ihan älyttömästi virtaa ja treeneissä kulkikin ihan hulluna. Ja pihalla juoksutti ja peuhas muitten koirien kanssa kuin viimistä päivää..:D Kai se ajatteli, että vaikka ikää tulee niin ei pidä henkisesti ainakaan vanhentua vaan olla entistä leikkisämpi ja pentumaisempi. Hyvä vaan niin ja onhan 3vee ihan nuori vielä. Onneks...! Mietin tässä että sitten kun joskus (todella hamassa tulevaisuudessa ;) ) valmistun niin Mocca on jo 10 vuotta..:O ja Didi 8, joten ennen sitä on pennun otto kuitenkin edessä. Mutta toivottavasti ei ihan vielä...;)