sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Viime viikko ja lauantaina Kajaanin kisat

Kiirusta on ollu koulun kanssa ja vielä seuraavat 2 viikkoa riittää hommaa, sitten alkaa onneks hölläämään ja kesäloma häämöttää.

Rastatukka, tulis jo toukokuun vika päivä ni pääsis tuostakin puuhkasta.
Viikolla käytiin tiistian ryhmätreeneissä jossa aikas vaikee rata. Ei oikeen ollu pontta alkaa sitä vääntämään, joten tehtiin Diivan kanssa muutama rallipätkä ja joku tekniikkakohta. Sen kanssa ei tarvis ees treenata, mutta kiva ottaa jotain kun se mukana kuitenkin on. Diiva otti myös pussia ja okseria pitkästä aikaa.

Daami treenas pihalla kujakeppejä ja oli aika häsänä aluksi. Ei oikein malttanu ulkona laakeessa tilassa keskittyä vaan ampuili kaikkien kivien ja oksien luo että "onks tää palkka". Saatiin kivoja onnistumisia kuitenkin kun alussa vähän vaati niitä herneitä fokusoitumaan siihen mitä oltiin tekemässä. Hallissa Daami kokeili puomia, muuria radan osana, muutamaa nopeaa käännöstä ja A estettä jonka alla oli putki. Teki mieli mennä putkeen mutta saatiin pari kivaa toistoa A:lle. Sitä tehdään aina sillon tällön, osaa sen, muttei vielä oteta kovinkaan usein.

Lauantaina oltiin Kajaanissa taas kisailemassa. Daami pääs mukaan kun oli niin pitkä päivä, enkä jaksanu sopia hoitajaa. Outo halli ja sisäänkäynti ei tuota neitiä paljon hetkauta, pääs tekemään muutamaa hyppyä ja lelurallittelua vieraassa paikassa ja uusilla esteillä.

PalkintoPose
Diivan kanssa suijui aika kivasti. Ekalta radalta 0 sij.3 (1,4sek voittajasta). Tokalla radalla 0 sij.2 (0,4sek voittajasta) ja vika rata oli jo tahmeempi, tai ite olin laiskana ohjaamaan, yks väärä putken pää ja sen jälkeen treenailtiin kontekteja huolella. Kivaa oli!
Russeleille, Kertulle hyl, 0, 0. Sylville 0, 5, 5 (kontakti ja muurin palikat alas) ja Helmille kakkosluokasta eka luva, nollavoitolla. Toinen rata oli niin lähellä nollaa, mutta pikkukoira kerkeää tekemään saman esteen vaikka tuplasti ku on näin hidas (ja siihen aikaan päivästä, 10rataa alla, ohjaaja jo aika laiska) ohjaaja.

Mitä mainioin keli!
Tänään käytiin fillarilenkillä ja piipahdettiin hallilla ottamassa kujakeppejä. Daamille olikin vaikeeta kun keskellä oli kaksi ihan suorassa linjassa olevaa keppiä. Tuli muutamia epäonnistumisia ja kokeilin ohjureita muttei ollu hyvä. Sitten ihan inan avasin kujaa keskeltä ja taas alko sujumaan. Tää oivaltamisvaihe on nyt se haastavin. Katotaan miten meikäläisen pinnan kanssa..:D


Tää on nastaa vaikka tukka välillä häiritseekin reenaamista

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Mansikkaneiti nauttii keväästä
Viimeviikolla treenattiin tiistain ryhmätreeneissä ainoastaan vaikka tarkotus oli käydä taas kujia tekemässä toisen kerran viikkoon.
Diivan kanssa ei nyt tarvis treenata olleskaan, kunhan kävis kisoissa tuhertamassa. Daamilla nyt treenirintamalla hiukan käännöstreeniä, A estettä otettu sillon tällön yks toisto ja ollaan päästy jo suoritukseen ilman remmiä ja stoppi onnistuu hienosti. Puomia ollaan vähän varmistettu ja keinulla koitetaan päästä täyskorkeuteen, tai sii kyllä jo päästäis jos vaan raaskisin päästää koiran täyskorkeelle keinulle mutta ihan turvallisuussyistä vielä matalammalla..:) Katotaan sitten kesemmällä.

Pääsiäiskisat meni aika surkeesti. Diivalla 3rataa perjantaina, jokaiselta 5vp. Ekalta rima alas sitten niin helpossa paikassa että. Tokalla oli pimee putken suu, lähetin koiran ja olin nappaamassa vähän kiinni, että taita siihen putkenpäähän ni tämä tuli pois, oletti ettei sinne kuulukkaan mennä..:D Se on niiiiiin vaikee ku tulee tosi helposti pois, ei oikein lukitse 100%varmuudella koskaan mitään esteitä. Viimisellä radalla tokavika hyppy, pakkovalssi hypylle, koira jäi roikkumaan riman päälle, eikä rima edes pudonnu, ja estekki kaatu vasta ku oltiin maalissa...HÖh, ei näyttäny loukkaavan koira itseään. Oli ilmeisesti pehmeä paikka ponnistaa ja rämähti suoraan riman päälle. En tiedä onko se hiukan jumissa. Ahistus ku kattoo koiraa kokoajan sillä silmällä, että no nyt se on ihan takapääjumissa. Pitäis ehkä tilata se fyssari, mutta kun mitään en saa aikaseks taas. Muutkin kisapäivät ihan alta riman, mutta tosi hyviä ratoja, onnistumisia kepeillä, kontakteilla yms jokaisen koiran kanssa. Mieli positiivisen puolella.


Kisaväline relaa
 Dampeliini pääsi kisaturistiksi kahtena päivänä. Tutustuttiin halliin ja käytiin vähän rallaamassa vierailla esteillä. Eipä neiti ollu moksiskaan mistään. Sen kanssa ei ole juuri kisoissa käyty, ja vierailla esteillä, vieraassa hallissakin ehkä kerran kaks. Lauantaina Daami pääs juoksentelemaan Lili perropennun kanssa. Hienosti suhtautu neitiin joka heti heitti selälleen Daami eteen. Juoksennellessa Daa meinas välillä vähän raisusti jyrätä yli mutta ytkkäs tosi paljon pikkupirpanasta. Lopuksi yritti vielä omia pentua itselleen kun ohi menneet koirat tuli haistelemaan pentua, Daami sai raivarin. Selkeesti pitää hommata Daamille oma rakas pikkusisko..;)

Tällä viikolla ohjelmassa muutamat treenit joissa pikkusen rallausta ja pikkusen kujakeppejä, lauantaina Kajaanin agikisat ja sunnuntaina olis oivallinen päivä kujakeppitreenille. Saa nähä kuinka paljon väsyttää noi kisatki ja koko viikko harjottelussa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Viikonlopun hölläilyt

Raskasta kun joutuu aina tekee hommia..:D
Näin viikonloppusin kerkee puuhailemaan sellasia juttuja mitä viikolla ei. Esimerkiksi treenailla, lenkkeillä mielin määrin, treenatat tokoa, siivota kämppää ja tehdä muutakin kodinhoidollista juttua (pyykätä, pestä lattioita yms) ja hoitaa koiria ;) korvien nypintää, puhdistusta yms. Ihan kiva, sitten kun sai vielä pinon kirjallisia töitä pois alta ja perehdyttyä lastensuojelullisiin juttuihin kesätöitä ajatellen.

Lauantaina lähinnä lenkkeiltiin ja relattiin, hiukan tokoiltiin yhdellä lenkillä ja toisella lenkillä kierrettiin puita ja tolppia ja puheltiin pariskunnan kanssa jolla oli kotona kaks perroa. Aika paljon täällä tulee vastaan ihmisiä jotka toteaa, että heilläkin on perro, mutta ei niitä missään näe..:D Pitääkö ne niitä 4 seinän sisällä, luulis että niille pitää paljon aktiviteettejakin järjestää, tai ainakin se olis hyväksi koirien pääkopalle, ja omistajienkin..;)

Sunnuntain treenilöiksi, Diivalle vaan rallittelua parilla hypyllä ja keinun nopeeta suoritusta. Dimpula pääs ekstemporee tekemään tokon hyppynoutoa metallikapulalla. Aika super, kyl tää tokoinnostus on aina kevään "sairaus"...;)
Daami teki taas kavennettua kujaa ja keinua. Keppelöt aika jees, ihana kun sillä raksuttaa kun kuja kapenee..:D Koitan aina tehä niin kauan tietyllä kapeudella, että saa varmuutta siihen kapeuteen, ja edetään vasta kun kieli on lähteny keskeltä suuta pois. Aika nopsaa pääsee etenemään. Välillä meinaa lintsata vaikeemmista umpikulmista ja avoista, mutta kun pyytää pois ja antaa uutta mahollisuutta niin kyllä se oikeesti osaa, mutta testaa vaan jos vois vähä löysäillä. Keinu oli tosi jeba. Aika kovalla vauhilla tulee, joutu hiukan antaa remmillä pidätystä ettei paukannu läpi. Ollaan jo melkeen oikeessa korkeudessa, en pidä sen kanssa nyt kiirusta kun en halua kuitenkaan vielä treenaa täyspaukahduksella. Ottaa kuitenkin aikalailla nuoren koiran kroppaan.

Seuraavat treenit tiistaina, ja loppuviikosta koitan päästä vielä. Perjantai, lauantai ja sununtai menee JoAn agikisoissa. Diiva perjantaina 3radalla ja muina päivinä russeleita. Daami pääsee sunnuntaina turisteilemaan.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kiireinen viikko

Eräältä iltalenkiltä
Auts mikä viikko. Aamu 8, ilta 19 parhaimmillaan yliopistolla, seminaaria, koulutuoikeuden luentoa, kandiohjausta yms. Välillä pakko käydä lenkittämässä koirat.Samaan syssyyn olis pitäny maanantaina alottaa pienryhmäharjottelu, mutta siirsin sitä vasta torstaille alkamaan. Loppuviikon olen ollu huulipyöreänä seuraamassa erityisluokanopettajan arkea. Onneksi tää viikko on ohi! Ens viikolla saa tyystin keskittyä harjottelun lisäksi harjottelutehtävien tekoon (portfolio, viikkotehtävät verkkoalustalle, tunnit ja tuntien suunnittelu), kandin työstöön (tulosten käsittely ja analysointi) ja Arajärven koulutusoikeuskurssin tenttiin lukuun. Eli pitkäks ei tule aika tämänkään viikon jälkeen..;) Ehkä enemmän kerkeää koirienkin kanssa puuhailla.
Häirikkö päiväunilla

Mää ja mun sisko
Alkuviikko oli ilmeisen raskasta Daamille, maton kulmiin erikoistunut neiti päätti muotoilla munkin mattoja (mummolassa joskus vähän testaillu taitojaan). Hiuslakkaa ensihätään, eikä sen jälkeen koskenut niihin. Toki aloin kantaa lenkeillä pientä lelua mukana jonka ansiosta ollaankin saatu kivoja harkkoja joka lenkin varrella tehtyä. Diiva treenannu seuraamista (kainalosta putoavalla palkalla), liikkeestä maahan ja kiertoon lähettämisen jälkeen seisomaan käskemisä (taakse heittopalkalla). Daami harjotellu ihan sivulle tuloa ja muutaman askeleen seuraamista (kainalo ja eteenheittopalkalla). Aika jees, kun meinaa että ennen imutettiin ja välillä imutetaan vieläkin, toki siitä olis päästy jo eroon jos joskus olis jaksanu treenata säännöllisesti. Maahanmenoja harjoteltiin kans taakse lentävällä palkalla. Sitä kun alkaa tekemään muutamaa toistoa, huomaa että tekee mieli ottaa pari toistoo sitä ja pari toistoo tätä, haluisin pitää ne treenit kuitenki tosi lyhkäsinä.

Oi niin nätti niin nätti on kokonaisuus, tai mun mielen mukainen malli..:D Kuvasta kiitos Tuulalle.
 Näin perjantai iltasin on aikaa suhata hallille vihdoin..;) Olotila enemmänkin nuutunut, mutta tiedän miten hyvä fiilis tulee treenistä, pitää vaan muistaa pysyy rauhallisena kun koirat käy kiekoilla ja ite on väsynyt..:D Ei ole koirien vika jos niillä käy vähän lujaa.

Diiva vaikutti olevan vähän jumissa takaa, näytti vähän töksöltä, toki voi tehdä sekin, että rimat oli 45 tai 40cm, ja se 45 näytti niiin korkeelta. Hyvä välillä treenata. Tehtiin ihan rallirataa ja serpenttiiniä, hiukan irtoomista kepeille ja kepeillä.
        Daami poispäinkääntöä ralliradalla ja irtoamista, serpenttiiniä, kujakeppejä, ja ihan vaan hallin toisessa päässä olevalle hypylle ja sen jälkeiselle mutkaputkelle irtoamista.  Serpenttiini meni aika päin prinkkalaa toiseen suuntaan. Äh, ohi vaan ja täysiiiiii, eikä millään vaik mitä kommervenkkejä tein, ilmeisesti etsi lelua eikä keskittyny. Sen huomas siitäkin kun sitten lyyhähdin itse maahan ja odotin että tulee multa hakemaan kontaktia, noooh, tuohan on opetettu tekemään ilman ihmistä noita agijuttuja..:D Siellä se sit etsi lelua, suoritti serpenttiiniä, putkea ja muita hyppyjä..:D Ois varmaan loputtomiin haahunnu..Tuli kuitenkin ja haisto et lelu mulla, pyysin maahan ja pidempää katsekontaktia josta kehut. Saatiin onnistumaan serpenttiini toiseenkin suuntaan mutta hiukan vauhti lähti pois, nopeella vauhdilla se ei vielä onnisu, mutta otetaan uudestaan vähän ajan päästä treenin alle, ja palkataan paljon päällejuoksuista ja vinojen hyppyjen tekemisestä.
         Kujakepit niin jees, sinne meneminen esteen kautta avokulmaan ja putkesta tulo onnistu hienosti. Seuraavaksi pitää treenata putkeen irtoamista, huomas ettei pikkuputki vetäny neitiä juurikaan, varmaan serpenttiinin sähellys vaikutti siihen hetkellisesti kun aina kun haki vinohypyille vauhtia niin tuli ekan vinohypyn ohi, ja lähetys uudestaan ja uudestaan, muttei se alkanu tarjoamaan sitä hyppyä, kun ei vauhdista osannut vinoa suorittaa. Pitää nyt tehdä ihan pelkkää sitä että itse seison ja lähettelen koiraa. Kyllä Daami irtoa mutta vähän enemmän raivoa kiitos siihen, toki oli jo lopputreeni, ja aika pitkä treeni takana, olis pitäny lopettaa vähän aikasemmin, mutta kun ei saatu onnistumisia niin enn osaa huonoon suoritteeseen lopettaa..:D Välillä on hyvä vähän yli vetää, saapahan tehdä riittämiin töitä, vaikkei tuolle kyllä mikään riitä.
         Ois ollu vielä kauhee tokoinnostus, mutta kello alko lähentyä jo 21,00, ja olis ollu liikaa (olen tosi varovainen, pidän treenit lyhyinä). Sunnuntaina seuraavaksi ottamaan kujakeppitreeni ja varmaan rengasta myös, ehkä joku irtoamisharkka. Diivalle varmaan tokoa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikonlopun skabailut

Perjantaina käytiin taas keppeilemässä Daamin kanssa. Aika tiukaks sain jo kujan keskeltä ja oi miten mageesti neitonen kauhoi menemään.

Lauantaina koko päivä russeleiden ja Diivan kanssa Kajaanissa. Päivä oli sinäänsä ihan tuloksekas kun 11 rataa, 8 nollaa, 6 palkkintopallisijaa. Kahdelle koiralle (Kerttu ja Diiva) triplanollat ja yks nousi kakkosiin.
Diiva oli jo vähän parempi valeraskauden osalta. Välillä tuntu vielä tosi tahmeelta ja putkijarruista ei tietoakaan, vähän löysä fiilis jäi joistakin tiukista paikoista. Kaikilta radoilta kuitenkin nollat ja joka radalla myös 3. sija. Vikkeläkinttuset sheltit vei paremmat palkkintopallisijat.
Russeleiden kanssa, aamulla ensin Helmille viiminen LUVA ykkösistä voitolla ja siirto kakkosiin.
Kertulle kaikilta kolmelta radalta nollat ja sijat 3., 4., 3.. Sylville pari täpärää hylkyä ja yks nolla sijalla 5. Kivat palkinnot oli, saatiin 9 pussia 3 erilaista Hubert herkkua.


Keppi kiista ja Daamin peuran pylly
Sunnuntaina Daimleri pääs kauneuskilpailuun, eli Polvijärven ryhmikseen esiintymään Paavo Mattilalle. Tarkkasilmäinen tuomari löysi Daamin puutteet ja tuloksena EH JUK1. Käytökseen ja esiintymiseen olen varsin tyytyväinen vaikka heti rokotustarkastuksessa neiti viihdytti metsämiehiä; meinas hypätä pöydälle, sen jälkeen karata kahvioon jonka jälkeen varasti mun hanskan ja tapporavisti sitä useampaan kertaan keskellä aulaa. Tämän shown jälkeen neidin energiaa taas vapautu muiden perrojen kuriin laittamiseen johon piti puuttua. Kauhee ego. Esiinty tosi sievästi. Kehän jälkeen tokoiltiin hiukan ja aika kivaa tiivistä sivulla kääntyilyä ja parin askeleen seuruuta näyttää jo. Vielä mä oon sen kans pulassa kun seuraa liian kiinni, mutta kun en ossoooo opettaa mitään väljää seuruuta.
Arvostelu:
"Hyvä nuori narttu jolla hieman kevytpiirteinen pää, hyvä runko, hieman laskeva ylälinja, seisoo hieman epävarmasti takaa, hyvän laatuinen karva, liikkuu sivusta hyvin, hieman kapeasti takaa, hyvä luonne"- Paavo Mattila.
Laskeva ylälinja johtunee meikäläisen esityksestä kun haluan sen ryhtiin ja se sitten vetää etupainoseksi. Takajaloissa välillä ollu harottamista, mutta ihan tukevasti se niillä seisoo, sillon kun on kaikki jalat maassa, eli harvemmin..;) Ehkäpä siinä on sakemannia, pitänee mennä kokeilemaan niitten kehään seuraavaksi..;)

Vähän väsy


Tässä vähän takajalat rungon alla

Kyllä se ihan vakaasti takakonteillaan seisoo..;)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kiirusta opintojen puolesta

Kiirettä pitää kaikkien opintojen vuoksi. Koirien kanssa olen kuitenkin kerennyt ihan kivasti puuhailemaan.

Sunnuntaina käytiin tekemässä muutamat kujakepit Daamin kanssa, aika perusjuoksutusta nyt kun koitan kaventaa ja kaventaa, huomaa, että tämä tuo heti haastetta touhuun.
Maanantaina kävin treenaamassa kaverin kahta russelia joita lupasin ohjata lauantaina Kajaanin kisoissa. Omat koirat jätin kotio

Tiistaina omien koirien treenit+yksi vieras koira. Diiva teki vaan pyyhältelyä, ei mitään sen suurempaa oppisisältöä tai vääntökääntöä, kontakteja muistutukseksi, ne oli kyllä kisoissa hyvät. Selitys ACE kisojen outoudelle selvis heti kotona, neidolla on pieni valeraskaus päällä..:/ Joskus on jotain pientä oiretta ollu mutta nyt ekan kerran huomasi, että vaikutti meijän yhteistyöhön. Koira kulki ihan ok kisoissa muttei ollut yhtään ohjattavissa, vähän löysäili, niin kuin varmaan minäkin ekan radan jälkeen kun tuntu menevän vähän maku. Onneks selitys oli tämmönen, eikä ole koira kipeä mistään. On ilmeisesti porukoilla ollessa kehitellyt tämmöisen kun on ollut pelkällä lenkityksellä. Nyt vähennetään ruokaa ja lisätään aktiviteetteja.
Daimi teki pientä ratapätkää, poispäinkäännöstä ja puomia pari toistoa radan osana. Ekaa kertaa nostettiin muutamaa rimaakin nyt ylemmäs kuin siihen 10-15cm...:D Ei ongelmaa. Kiva oli päästä tekemään vähän samaa pätkää mitä "oikeat agikoirat" teki. Kaksi toistoa myös A:ta remmissä.

Tiistaina käytiin Daamin kanssa vähän sosiaalistelemassa eläinkaupoissa. Diiva pääs mukaan ja oli aika pätevänä..:D Molemmat tytöt kävi tarkkaan nuuskimassa puetut koirapatsaat ja myös puntarilla, molemmat 12.5kg. Daamin säkä myös mitattiin yksissä treeneissä ja mitta näytti 41.5cm.

Keskiviikkona oli tarkotus treenata pari toistoa kujia Daamille ennen russelitreenejä. En kuitenkaan kerennyt joten pitää siirtää perjantaille. Keskiviikko oli koirille lepopäivä eilisten treenien jäljiltä. Hiukan aktivointileluKongien kanssa tuhertamista, luuta ja lenkit oli tämän päivän agendassa.

Seuraavan kerran perjantaina siis hallille (Daami), lauantaina Kajaanin agikisat (Diiva) ja sunnuntaina Polvijärven ryhmänäyttely (Daami).

Tänään taas pitkällä iltalenkillä kun pimeä tulee vasta yhdeksän pintaan. Olin niin onnellinen katsoessa omien koirien rallattelua. Daami se ei montaa raviaskelta ota ja Diiva kantaa keppejä, aurauskeppejä, hanskoja ja kaikkea mitä löytää ja esittelee niitä mulle onnellisena. Tänään hän löys työhanskan jonka repi riekaleiksi ja uitti järvessä joka hiukan rannasta sulanut. Daami pyyhälsi kerta toisensa jälkeen jäälle ja sitä karjuin pois, Diiva ei tykkää kun huudan Daamille. Ärsyttää kun se luulee, että sitä kutsutaan tai komennetaan kun Daamia käskytän. Daami kuitenkin rannassa menee vaan muina naisina jäälle joka pikkuhiljaa vajoaa alta ja lopuksi on maahaa myöten vedessä..:D Aika easysti se sen ottaa.
Kova kova ikävä on Moccaa<3 Muru kulkee kyllä ajatuksissa meidän touhuissa mukana. Tänäänkin juoksenteli meidän seurana isolla nurmiaukealla. Mietin, mitä antaisin, että saisin sen edes hetkeksi takaisin :`( Se reaktio kun ei olla nähty aikoihin ja Diivan rakkaudenosoitukset parhaalle siskolle<3 Äh...Se mikä ei tapa, ahdistaa hitosti.