tiistai 20. toukokuuta 2014

Viikon treenit

Kelit on ollu aikamoiset, varjossa 27 astetta muutamanakin päivänä. Lenkit on ollu aika lyhyitä, koirat on ollu kuin märkiä rättejä kotonakin..:D Treenaamassa ollaan käyty pikasesti joka päivä, nyt kun kujakepit on vielä käytössä, kesällä ei ole. Hallilla on ollu ihanan viileää, 13astetta ja koirien on kelvannu siellä vilvotella.

Kepit sujuu jo hienosti. Daami teki ensimmäiset suorat kepit!!! Malttia vielä odotellaan ja vähän pitää himmata kun neiti meinaa painella semmosta vauhtia ettei taittaminnen seuraavaan väliin onnistu. Mutta todella jees. Koitetaan niitä kuitenkin vielä maltilla hioa, ja tästähän se varsinainen työ vasta alkaakin. Daami on tehnyt myös rengasta ja pussia pitkästä aikaa, pari puomia ja jotain höntsäämistä. Diiva siinä sivussa lähinnä kontakteilla pysymistä.

Minä olen viettäny rannalla aikaa, harmi kun kelit on tämmöset, ei viitsi koiria ottaa sinne paahtumaan. Pieni kalkkis vielä mutta katotaan kohta..;)



lauantai 17. toukokuuta 2014

Joensuu KV ja KR näyttelyt viikonloppuna

Lauantaina tuomaria Leikola-Waldèn Reia. Arvostelu:
"Mittasuhteiltaan erinomainen, oikealinjainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä runko. Liikkuu kovain ahtaasti takaa, takaraajat rungon alla. Oikeanlaatuinen karva. Selkälinja laskee liikkeessä. Hyvä luonne ja esiintyminenn."---> EH, NUK2

Hyvä tuomari, hyvä arvostelu. Asiantunteva. Daami ei toiminut yhtään; en saanu sitä liikkumaan muuta kuin sakemannityylillä neliveto päällä ja hyvä, ettei hirteen menny. Seisomaan ei jääny, sättäs ja sääti, liikutti aina jotain. Olen sitä mieltä, että kehässä koiran tulee toimia kuin rasvattu, jotta tuomari saa rauhan arvostella, ja pystyy sen tekemään. Hyvä arvostelu, ainoastaan taas toi etupainoisuus haittaa, tai kun on niin ryhdikkäänä paino edessä liikkumassa draivilla, eikä semmonen perus pullea kehäsessu. Ihana typy ja taas paljon hyviä kokemuksia <3 Niin rakas ja niin kaunis, taso ei taas päätä huimannut, meidän luokan ainut ERIn saanut oli kyllä nätti, mun lemppari. Tulikin sitten VSPksi.

Tästä hyvästä käytiin Daamin kanssa vähän kojuja kiertelemässä. Neito osas olla sitten ärsyttävä, hyppi ja pomppi ja nuohos kaikki paikat eikä ollu yhtään mun kans liikenteessä..:D Ahdistavaa shoppailua kun neiti itse oli vähän liian aktiivinen. Mutta pitihän sitä muruille sitten ostaa uudet passien kannet ja Daamille tuommoinen treeniremmi jota voi käyttää palkkana ja helpottaa vähän liikkumista kisoissa ja treeneissä ettei lähde olkapää aina sijoiltaan kun tuon kanssa liikkuu

Joensuu KR sunnuntaina ja tuomarina  Delerue Pedro Sanches, Portugalista:
" Good size. Head could be stronger, ? with feminine expression. Good topline. Correct proportions. Movement a bit close behind. Correct coat."--> ERI, NUK2

Tänään esiinty neitikin jo paremmin. Liikkeessä edelleen henkihieveriin koitti kiskoa, mutta seiso jo paremmin. Kiva päivä.


perjantai 16. toukokuuta 2014

Viikon touhut

Maanantai ja tiistai vielä aika tiukasti koulupainotteista toimintaa; harjottelua ja illat kandin parissa, mutta keskiviikkona aika rentoa jo.

Ollaan nyt ke, to ja pe käyty aamulenkiksi hallilla tekemässä pääosin Daamin kanssa muutama toisto kujakeppejä ja kyllä ne niin hienosti menee jo. Voi rakkaus miten se keskittyy niihin ja tietää mitä tekee. Keppikulmatki (jopa avokulma ;)) sujuu hienosti, mutta perinteenä on ollut, että mun koirat ei avokulmaa osaa tehdä. Tai osaavat, mutta ovat niin laiskakroppasia ja malttamattomia menemään sisään ihan alusta, koittavat lintsata. Miettinyt oon, miten raskasta on joka päivä treenata keppejä, mutta olen pitänyt toistot pieninä. Siinä samassa joku juttu keppien lisäksi, esim keinu, aa, puomi, hauska radanpätkä. Sujuvat varsin jees, hiukan itsesuojeluvaistoa alkaa tulemaan esiin kun jonkun keinun on lentona vetänyt ja aan niin että lentämällä harjan yli. Ihan hyvä, mutta olen allerginen himmausaskelille..;) Nämä kuitenkin sallittanee.

Diiva harjottelee kontaktipinnoilla pysymistä vaikka ite heittäisin volttia tai leluja ympäri hallia. Se on kyl aika possu karkaamaan sieltä ilman käskysanaa. No okei, sillon joskus kun sille tuo on opetettu, ei ole ehkä ollut tämä kriteeri niin vahvana.

Tokojuttujakin tehtiin hiukan. Diiva ruutua ja välillä tosi jees on oivaltanut sen kosketusalustan. Diivan metallihyppynouto vaatii hiukan hiomista, on vähän ällö suussa ja nouto ollu vaikea Diivalle. Daami teki metallia. Hups. On vissiin vähän unohtunu tää totutus..;) Oli ällönnä sen kanssa, mutta palkkasin maasta nostoista ja suussa pidosta. Juoksenneltiinkin metalli suussa. Daimler teki kans ruutua, näyttöruutuna. Joo, enpä ole koskaan niin opettanut, mutta näytti toimivan vallan passelisti tuolle. Hiukan tehona nyt seuraamisesta pysähtymistä, pari askelta ja pysähdys--> hyvin hoksaaa. Tämä pitäis vielä siirtää pidempiin seuraamisiin.

Muuten ollaan chillailtu. Olen ite olllu jotenki aika saamattomalla tuulella. Ei oikein huvittais lenkeillekkään lähteä aina ja sohva vetää puoleensa jonkun verran..:D En ole yhtään semmonen ihminen ,joka olis paikallaan, mutta tää kevät on vieny kyllä kaikki voimat ja tuntuu, että on pakko levätä. Koirat on ollu ihan ok, kun saavat olla melkein koko päivän mun kanssa ja noi aamutreenit on tehny hyvää niiden energiatasoille. Uimaan pääsivät murut ihan sen kunniaksi, että oli edessä Daamin pesu ja en saa sitä märäksi suihkussa..:D Vähän kylmäähän se vielä on. Eilen kuitenkin Daami pesu ja tänään avasinn koko koiran, lähinnä selän päältä olivat rastalaiset menneet yhteen, muuten jo niin helppo. Viikonloppuna on tiedossa Joensuu KV ja Joensuu KR näyttelyt. Turun RN näyttelyn aikataulutkin tulivat jo ja sen jälkeen turkki lähtee aika pölinällä pois. Ihanaa tiedossa Turun näyttelyviikonlopulle kun saadaan Oodi näyttelyyn ja Ralph ja taustajoukot meille viikonloppuilemaan, perromaisia juttuja puuhaillaan.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Savonlinnan kisat ja Daamin keppitreenilöt

Savonlinnassa kaatosateessa ja liejusessa kentässä tarvottiin Diivan kanssa kolme ihan kelpo rataa. Tosi tyytyväinen oon! Ekalla radalla nolla, muutama valahdus, sillä 3.sija. Tokalla radalla loppuunasti nollaa, sitten karkas yhdelle hypylle joka ei ollu lähellä, mutta koira näki sen. Kävi tekee sen ja siitä nollana maaliin. Viiminen rata oli hyvä. Ainut vika että koira hiipi ja oli jo ihan rimassa kiinni kun annoin luvan, toinen rima tuli sitten alas hätiköinnin ansiosta. Muuten aika super. Nollalla oltais oltu toisia, kun kaikki radat voitti superhieno sheltti Dave.
Daami oli mukana aiheuttamassa kaaosta, rääkymässä, käyttäytymässä huonosti ja melkeen tappelemassa monessa kohtaa..:D Se on kyl ihme persoona, mut niin mun muru. Nähtiin Diivan tyttöä Miinaa, joka on aika ihana, aika mini, mutta silti niin söppänä. Ja juuri oikeassa kodissa.<3

Perjantaina ja lauantaina käytiin siis kepittelemässä hallilla. Perjantain treenituokiosta kerroinkin jo, mutta lauantaina tehtiin keppejä ja puomia. Kepit sain jo tosi hyvään linjaan, ja niin hienosti se pujottelee. Nyt on selkeesti hoksannu jujun. Tuntuu, että vois vetää jo suoraksi mutta edetään nyt hissunkissun. Puomi oli hyvä. Nyt lopussa repimispalkka niin että koira 2o2o. Nyt se palkka tulee siinä paikassa mihin sen haluan. Katsotaan miten alkaa vaikuttaa puomin suoritukseen, aika hyvä se jo on ja tällä kertaa ei kompuroinu kertaakaan. Diiva teki muutaman häiriöpysymisen kontaktilla ja niin se vaan varmaan joka kerta karkas sieltä..:D Senkin possu.

Nyt on vähän rankempaa tän keppitreenin osalta mutta ens viikolla treeniä tiedossa ke, to ja pe. Ihan pikkutreenit, muutama toisto.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Suurimmat kiireet poissa

JEEEEE! Kandi palautettu, viiminen sivuaineen tentti tehty (ENÄÄ EN AUKASE KIRJAN KIRAJAAA!!) ja harjottelukin loppuu jo tiistaina jonka kirjalliset työt on viimeistä silausta vaille valmiita.

Kyllä sitä sallittuakin purtavaa on ollut tarjolla.
Koirat on ollu ihan minimillä. Aamulla ja päivällä lyhyet lenkit, muutamat skipatut harkat kandideadlinen takia ja illalla vähän pidempi käppäily. Aamut harjottelussa, päivällä tenttiin lukua, iltapäivästä iltaan kirjastolla kandia työstämässä. Muutama vastalause on koirilta tullu; Daami on esimerkiksi vähän designannu mun mattoa, deco palloja, muoviastioita. Ei mitään suurta, mutta todella epätyypillistä Daamille. Vaikka siinä kaikki muut maailman huonot tavat onki, niin ikinä se ei oo mitään tuhonnu.
Välillä oikeasti on pitäny juosta paikasta paikkaan, päivälenkki (lue korttelipissatus) on onnistunut kahvimuki toisessa kädessä ja kaks energistä koiraa toisessa kädessä ja vielä flexissä..;) Koirat on oikeastaan viimeinen joilta ikinä vähennän jos on kiirettä, nyt on joutunu hiuka laskemaan aktiviteetin määrää.

Nythän mulla ei ole kuin aikaa koirille, ens viikolla varmaan vielä muutama kandin viilaus opponointien mukaan, mutta muuten aijon joka päivä käydä tekemässä pari toistoa kujakeppejä Daamin kanssa..:)

Tää decopallo vaan räjähti tuhanneksi kepinpalaseksi tähän, ei me olla mitään tehty.
Hallill suhattiin heti pian kun tentistä pääsin. Daami teki radanpätkää jossa hyppy, kepit, hyppy, aa. Aa onnistu hienosti radan osana, samoin kepeillä ei yhtään virhettä, keskitty loistavasti. Loistolikka, ihan ku se olis hoksannu sen pujottelun idean, että keppejä pitää kiertää, ei vaan juosta läpi. Tehtiin vielä madallettua keinua jossa eka tosto liian täydellinen, toisella putos pinnalta ja otettiin uudestaan jonka jälkeen himmas liian aikasin, mutta viiminen toisto oli jo hieno ja pysykin. Happy, Happy! Diiva rallas samaa rataa samoilla kujakepeillä, kontaktilla häiriötä ja niin joka kerta melkeen karkas liikkeestä. Alko kuitenkin hillitsemään itseään.

Tokoiltiin samalla innolla. Tein ruudun, ja tehtiin Diivan kanssa agitokoa. Kun tultiin radalta, lähetin ruutuun jossa lelu odotti. Oli kivaa! Hitto ku erehyin opettamaan Diivalle merkin, arvatkaa miten paljon se tarjoo sitä nyt ruudun tolpilla. No kosketusalustan avulla sain oikeeseen paikkaan kun se ei oivaltanu toistojen jälkeen hommaa. Kosketusalustalla 3 toistoa ja jokainen täydellinen, hiukan vilas tötteröä että pitiköhän tonne, eiku tonne piti mennä. :) Daami tokoili sivulle tuloja ja seuraamista. Aika jees, jos sais sille vähän väljemmän seuraamisen ja pomputtoman sivulletulon. Siihen piti kiinnittää huomioo ku oli liian intona. Paikallaanolokäskyt ei oo vielä neidille ihan selvillä. Se ottaa muutenki omia vapauksia kaikissa toimissa, joten päätä saadaan hakata seinään tämänkin kanssa varmaan.

Huomenna vielä keppitreenit päivällä. Sunnuntaina Savonlinnan agikisat. Tulevina viikkoina voidaan ottaa tokotreenit mukaan kuvioihin. Toivottavasti kerkeis useampaan kertaan viikossa niitäkin juttuja muistutella, ja Daamille ehkä opettaakkin jotain..;)

Diivan käsitys siitä miten vanhoilla treenileluilla voi "leikkiä". Kolme palloa meni, ja yks hampaidenpuhdistuspallo varmasti toteutti tarkotustaan..:D

lauantai 3. toukokuuta 2014

Vappendalen ja oman seuran kisat

Itse kauneus!
Tiistaina ryhmätreeneissä Diivan kanssa harjoteltiin, tai oikeastaan vaan rällättiin kaikenmaailman leijeröintejä ja kaahattiin, ei mitään tavotteellista. Daimiliina treenas keppejä pihalla ja alkaa tulemaan virheitä kun pitäis pikkuhiljaa saada suoraksi sitä kujaa tosiaan. Helposti vielä paukkais pois kujasta kun menee liian mutkikkaaksi, kun ei malta. Tämän tiesin tulevan eteen kun aikasemmin keppien teko ei ole koiralta vaatinut mitään, vaan täysii juoksemista suurinpiirtein. Nyt kun pitäis ottaa ne aivot mukaan, luovuttaa koira ja ajattelee että pääsee nopeampaa kun "vähän oikasee". Oon hiukan himmannu omaa liikettä että malttais, ja malttaakin paremmin, mutta pitää tehdä suunnitelma sen mukaan miten toimin kun virheitä tulee. En aina haluais helpottaa vaan haluan että koira käyttää sitä pääkoppaansa, mitä se oppii jos aina avaan sen sille? Missä vaiheessa alkaa tekemään hommia sen pujottelun suhteen jos oppii että kyllä se helpottuu kun ei vaan yritä.

Daami treenas kans leijeröintiä keinulle niin että putki oli välissä. Ou jee, hienot stopit keinulle. Muutama toisto puomia ja rengasta ja pituus uutena esteenä, hyvässä asennossa hyppäs laakahypyn. Olin kyllä aika raivona taas treenin aikana kun toi on ihan sika. Puree mua ja riekkuu, pomppii naamalle, ja räkii päin, ei irrota lelusta ja alkanu hiipimään lähdössä. Ei mitenkään rentouttavat treenit, mutta en halua semmosia treenejä yhtään missä rääyn naama punasena useamman kerran. Siis ihan oikeesti, kukaan ei tajua. Ehkä joku muun rodun omistaja näitä Daamin juttuja, ihan oikeesti. En ees jaksais kenenkää perrotyypin kans puhuu niistä, kun ei tommosta oo toista perroa. Ihan oikeesti tolle joutuu tuhat kertaa sanomaan kaikista asioista ja silti jatkaa sitä, ei sille jää mikään mieleen ja kun vire nousee ni se on niin uppiniskanen ja käy käsille ja pomppii ihan pokkana leluun jonka olen juuri saanut siltä irti ja laittamassa taskuun.Sitten mulle sanotaan että "kato peiliin", "et ole osannut kouluttaa koiraasi", "tee sille selväksi että ei on ei"..HUOH. Onneks jätän jo nää tämmöset "avut" omaan arvoonsa, jos tämmöstä koiraa ei ole kokenut, ei voi tietää mitä se on, ja semmosilta en aijo ammentaa neuvoja..:D Mutta tämä tietty kovuus ja jästipäisyys yms. ärsyttää taas hetkellisesti tuossa typyssä.

Omissa kisoissa kaikki tasoluokat kisas eri päivinä; torstaina 1lk, perjantaina 2lk ja lauantaina 3lk. Torstaina olin töissä, lauantaina kisasin Helmi-russelin kanssa, ja lauantaina Diivan ja kahden russelin kanssa.
Kivoja ratoja, Helmi ei ihan vielä valmis kakkosiin kun paahtaa vaan kaikki esteet mitä näkee eikä tule ohjauskiin, haastava mutta vähän vaatii nyt napakkuutta. Noo, kolme nollaa, pari sijotusta. Ihan jees.

Diiva kanssa oli hubaaa vaikka vähän outoja juttuja. Ekalla radalla kolmannella hypyllä kompuroi kylkiedellä rimaan ja möyri maassa..:/ Ääk, varmaan mun vika kun liian aikasin lähdin tekemään valssia kuntoon, Diiva varmaan yritti perua hyppyä kun käänsin itseni pois ohjauksesta, ja se luuli että "aaa, ei sittenkään tänne", muttei onnistunut enää kieltämään. Se tulee niin pirhanan äkäseen pois esteiltä. No loppuun asti ihanasti kulki, kontaktit jees.
Toiselta radalta hyvät puomi kontakti erottelut (muillakin agiradoilla) keinulta kuitenkin 5vp, varmaan liian ripeä suoritus ja sai siitä ehkä lentokeinun, sillä en usko että ei ottanut kontakteja. Kivasti irtos, hyvä puomin kontakti ja lopussa viiminen Smart99 hyppy nurin kun koira niin läheltä siivekettä hyppäs ja kaikki ajanottolaitteet nurin..:D En tiiä, onkohan tuo koira ihan kunnossa kun tolleen noita esteitä ryysii nurin ja päin.
Kolmas rata hyppäri. Ahahahah, naurattaa miten pelastelua se oli monessa kohtaa. Koko alku, puoli kenttää peruuttaen ja samalla heitellen koiraa hypyille, kaikki valahti, mutta kummasti sain pidettyä sen kasassa, putkijarru ei toiminu--> kauheee koiran keräily. Melkeen yks törmäys ja taas koira vähän valahteli, loppu oli hyvä. Tällä oltiin kakkosia. Voi hitto että voi ärsyttää tommoset kämmäilyt, voittajalle hävittiin ehkä joku 0,5sek, ja olis se hyppyserti kelvannu mut ei sit.
Meil oli niin kivvaaa! On se niin kiltti rakas muru, että se ei oo ansainnu mitään muuta kuin hyvää ja parhaan mahdollisen kohtelun ja hoidon. <3 Rakas muru.
Daimi pääs seurailemaan kisoja parina päivänä hetkosen ja tekemään muutaman esteenkin kisafiilareissa. Hyvin pelittää.

Äitin tuttisuu
Huomenna, tiistaina ja perjantaina tiedossa keppitreeniä. Sunnuntaina Savonlinnan agilitykisat. Ihan jees viikko tiedossa. Koulujuttujen osalta helpottaa kokoajan, ens viikolla pitäis palauttaa kandi, saada kvantin kurssin työ palautettua, tehtyä harjottelun viimisiä päiviä ja harjottelun viikkotehtävä ja portfolio kuntoon. AHHHH! Miten hyvää fiilistä voi tuottaa se että pääsee eroon koulutöistä..:D Eli saa ne tehtyä. Se tunne saa mut tekemään kaikki kirjalliset hommat heti äkkii pois alta.