torstai 25. kesäkuuta 2015

Piiralla ja laserissa



Maanantaina pääsin valvomasta töistä ja sainki viestiä, että mikä Daamin jalassa on. Ei siinä pitäis mitään olla kun ei ole ontunu eikä loukannu. No, etujalkaa ontu, mutta kun tulin kotiin ni vauhti oli päällä. Ontumisen kyllä huomas. Onneks oli aika Piiralle samalle aamulle ja Daami pääs käsittelyyn. Tyytyväinen olen kyllä. Daami oli tosi kireenä. Osaltaan uskon, että vaikuttaa se sen pidättyvyys tommosissa lääpintä tilanteissa myös. Tasasesti oli aika jäykkänä ja hieman oikean puolen lihakset vahvemmat. Toiselle puolelle inan vinossa tästä syystä. Tokon syytä sanon :D Pitkä selkäja pitkä kaula tuo omat haasteet kropalle ja ohjeiksi, valjaat, vasemmalle kääntyviä kiertoharjotteita, peruuttamista korokkeelle, remmilenkkejä, uimista pelastusliiveillä, b-vitamiinia, nivelravinnetta jne. Suurin osa näistä on meillä kyllä käytännössä ollut ja tulee olemaan.

Daami on ollutkin kuureina nivelravinteella mutta nyt otetaan Nutrolinin nivel moniteho jatkuvaan käyttöön ja b-vitskuja hain apteekista. Hiukan tulehduskipistä nyt ja mietin antaisko ennaltaehkäisevästi carthrophenia sillon tällön. Käytiin samalla reissulla extemporee koirakissaklinikalla laserissa, ja sitä annettiin säkään ja lapojen etureunaan. Pitää mennä uudelleen tässä nyt. Seuraava aika osteopaatille on muistaaksen elokuulla.

Omaltaan osalta Daamia jumittaa tietenkin stressi ja sen vietikkyys. On usein niin tiloissa, että loukkaa helposti itsensä sillä ei osaa varoa eikä tunne kipua. Kaikki riekkuminen, jahtaaminen jne. on huonosta. Kielto tuli myös heittopalkalle ja repimisleikkeihin taas muistutuksia miten se etenee. Daami oli koko käsittelyn ajan hienosti vaikka ei erityisesti nauti vieraiden "pakkokopeloinnista".

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannus



Keskiviikkona ulkoiltiin urakalla kun keli oli niin hyvä! Koirat oli juuri käyny lenkillä kun tulin töistä. Niin mukava asustaa välillä himassakin kun porukat hoitaa mun koiria niin hyvin ja pyyteettömästi. Lähdettiin kentälle muisuttelemaan kontakteja Daamille. Ihan mukavasti, muttei ihan täydellä draiville. Treenin jälkeen lenkille Käätyjärven ympäri. Koirat kävi uimassa ja Daamilla aukes taas ravistelusta korvat, kaulus sotkeentu vereen, hurjan näkönen :) Pitäis pestä koko koira ja iskeä siihen punkkikarkotteet, mutta ehkä odotan vielä että korvat hiukan paranee, eikä aukee heti ravistelusta kun kastaa. Illalla vielä kaveri halus viedä meidät metsälenkille, maastoon jossa oli monttupyörällä ajellut. Koira tykkäs ja oli meillä hubaa! En ymmärrä mutta koirat oli aika naatti tämän päivän jälkeen.

Torstaina kävin kouluttamassa hiukan agia ja kujakeppiryhmää. Koirat pääs myös ryhmien välissä iltalenkille, muuten tyytyivät kököttämään botit päällä autossa, oli sateinen keli.

Perjantai itellä vapaa. Lähdettiin aamulla kohti Turkua ja TSAUn juhannuskisoja. Kiva päästä pitkäsä aikaa tekemään kunnon rataa..Siitä on aikaa kun Daamin kanssa ollaan tehty. Samoin kun nuo kontaktit on ollu pannassa turkin takia. Kisailut alotettiin hyppärillä ulkokentällä. Hyppärinollahan meillä jo on kakkosista mutta hyvää treeniä ja kisakokemusta, jota Daamin kanssa nyt tarvitaan. Uusi paikka ja uudet esteet. Hieman koira kyseli mutta muuten todella vaivatonta ja mukavaa, luotan koiraan täysin. Yksi rima alas kun tuli kiire. Lähtö oli hieman hätänen ja hyppytekniikka falskas juuri kiirepaikoissa ja loppusuoralla kun kaasutti eteen. Tulos 5vp ja sijotus 3.


Agirata oli hallissa. Hyvä uusi kokemus tämäkin. Kontaktit tosi jees! Taas tuntu yhdessä tekeminen niin hyvältä ja vaivattomalta, ihanalta. Vauhti juuri sopiva mulle, niin että pysyn mukana :D Vielä lisää kokemusta ja varmuutta nii uskon, että koirakin uskaltaa vielä enemmän. Tästä LUVA, ja yhtä aginollaa uupuu kolmosista.

Kisojen jälkeen hurautettiinkin asuntoautolla extemporee Himosfestareille kattomaan Haloo Helsinkiä. Daami on kova bilettäjä ja poppi soi naapurissa aamusta iltaan :D Koirulit pääs Himoksen rinteille lenkeille ja olivat kovin tyytyväisiä oloonsa. Meillä oli parkki vähän rauhallisemmassa paikassa, ei ihan leirinnässä :D Harva sitä varmaan on koirineen ollu festareille xD Huhui...Kaikkea sitä tullee tehtyä.

Nyt työn pariin ja pari kappaletta yövuoroja vielä näin Juhannukseksi.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vauhtiviikonloppu!

Viikonloppu alkoi Salon KR näyttelyllä jonne Diivan pojan Ralph ja pojan pojan Robinin porukoiden kanssa oltiin sovittu treffit. Ihanan lämmin näyttelypäivä ja hienoja vesikoiria ilmottu kehään. Ralph sai EH:n ja arvostelu oli hyvä, mutta kooltaanhan se on tosi pieni uros. Daami jäi paras narttu kakkoseksi ahtaiden takaliikkeiden ja osaltaan kevyen luuston takia. Koirat kuitenkin esiinty ja käyttäyty todella hienosti ja kehässä on niin ilo esittää tämmöstäkin koiraa kuin Daami on, se on niin ryhti kaveri ja kyllä mun silmä lepää kun katson näitä poseerauskuvia. Sivuprofiilista en oikeastaan muuttais mitään. Tunnustellessa ja takaliikkeessä kyllä muutamia heikkouksia on, mutta kukapa oliskaan täydellinen.



Leila Kärkäs: "Melko hyvät mittasuhteet omaava narttu jolla rintakehän kehitys vielä kesken. Kokoon riittävä pään vahvuus. Hyvä kaula ja ylälinja. Luonnontöpö häntä. Hyvä eturinta. Tasapainoiset, riittävät kulmaukset. Hieman kevyt luusto. Hyvä etu- ja sivuliike, ahdas takaa. Hyvä karva ja käytös." ERI, VAK1, SA, PN2


Näyttelyn jälkeen pyyhällettiin meille ja ohjelmassa oli turkin ajoa ja treenailua loppuviikonloppu. Alli ja Ruuti perrot hain vielä lauantaiksi hoitoon, ja hyvin menivät joukon jatkona. Vauhtia piisas.
Trimmauksen jälkeen Daamista paljastui aika luikero :D Ei enää niin kaunis kokonaisuus ;) Daami meni aikalailla pois itsestään kun vuoden verran kasvatettu turkki vietiin. Harmittaa kyllä, sillä pitkä turkki oli niin kaunis ja helppo jo. Onneks tuo karva on uusiutuva luonnonvara, ei siis hätää :D


Kissat vain puuttuu kuvasta, melkeen koko elukkalauma kuvassa siis.
Kolme sukupolvea ja Daami :)
Lauantai ilta meni siis turkkibileissä ja metsälenkillä ja pikapikaa uimaankin pääsivät koirat. Sunnuntaina lätkytti vettä muttei haitannu meidän harrasteluita. Aamulla käytiin vetämässä verijäljet ja ajettiin ne samalla. Robin ja Ralph teki ensimmäistä kertaa. Ralph oli todella hyvin jujulla, ainoastaan veren haju sai aikaan pientä epäröintiä ja välillä pakkia mutta tahdolla ja pienellä kannustuksella läpi jäljen ja todella tarkasti. Diiva persoonalleen ominaisella tavalla, "vauhtia, hups hukka, takasin jäljelle, taaas hanaaaaa, hups, mihin se jälki nyt..." Huomaa, että keskittyminen pitkäjänteiseen duuniin ei ole ihan niin hyvä kuin työkoira Daamilla. Daami teki yllättävän hyvää työtä. Tarkasti, muutama jäljeltä poikkeaminen mutta hokas heti ettei se jatku täältä ja palas ottamaan hajua ja jatko työskentelyä. Ei oikeastaan paljon tarvinu vahvustusta työlleen, siitä huomaa miten se nauttii hommista ja miten se rauhottaa sitä. Sillä riittää moottori painaa vaikkei kokoajan ihminen olekkaan vieressä kehumassa.  Pitää tehdä taas pian uudelleen. Tää meidän jäljestys on kyllä aika hömpöttelyä, mutta kiva seurata kun koirat tykkää ja kehittyy.

Agilityt oli aika minimaaliset rallitreenit. Koirat oli aika naatti kaikesta härdellistä. Hauska päästä taas kaljukallen kanssa treenaamaan ihan kunnolla. Tehtiin muutama puomikin jo, ja ei se 2o2o ollu mihinkään unohtunu, tosi hyvä. Irtos kivasti ja oli itsenäinen ja innokas. Diivan lapsenlapsi Robinkin pääs tekemään hiukan putkea, hyppyä ja rengasta. Hauska pieni mies, tosi lungi ja helpon oloinen pieni.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Sunnuntaina suunnattiin Laitilaan nauttimaan landeilusta. Koirat sai riekkua ulkona mielinmäärin ja päästiin metsälenkille. Daamin turkin takia on nyt vältetty keräämästä risuja turkkiin joita saa viikon nyppiä pois. Onneksi rastaturkki on jo sen verran tiivistä, että tikut ottaa enään tosi huonosti kiinni pehkoon. Itse kävin välillä vaan hoitelemassa pankkiasioita ja palasin takasin Laitilaan jossa koirat odotti. Koirat tykkää etenkin siitä kun Irmelin sapuskat on paljon parempia kuin kotona kuivat naksut ;) On meilläkin aina lisukkeina maukas pötköjä, kuutioita ja pullia.

Tiistaina itse suhasin iltavuoroon ja ystävä pyyst koirat mukaansa mökkeilemään. Daamia välillä arveluttaa antaa muiden matkaan kun se tarvitsee niin paljon säännöstelyä ja mä tiedän miten mihinkin sen kommelluksiin pitää reagoida. Toisaalta olen tosi onnellinen että olen uskaltanu sitä jättää porukiolle ja kavereille ennakkoluulottomammin, kasvattaa koiraa hurjasti ja usein käyttäytyy paljon paremmin mitä itse stressaan :D On se niin paljon lientyny, etten olis ikin voinu kuvitella. Hassu miten hitaasti asiat alkaa menemään perille mutta hitaasti kypsyvä koira on ollut kaikin puolin. Koirat oli uinu ja kesken päivän tuli kuva kun mun koirat oli syöny punajuurisalaattia ja suut punasena :D Siinä vaiheessa muistutin että meillä on Daamin kanssa kuitenkin vielä yksi näyttely jäljellä enkä viitsis sitä huulipunoissa viedä ;) Enkä oikein tiedä miten heijän mahat reagoi tommosiin :D No ei ole onneks niin vakavaa ja kaikkeen olen niitä koittanu siedättää syömään juuri siitä syystä kun koskaan ei tiedä mitä syövät :D
Daami oli suhtautunu vieraisiin todella hyvin. Diiva oi tuhonnut pari vesilelua muutamassa sekunnissa. Tosi kiva homma. Mitkä olis kestäviä vesileluja joita ei tarvis kokoajan olla vahtimassa?

Koirat on hiukan jääny vähemmälle, mutta kiva kun pääsevät touhuamaan muidenkin kanssa koiramaisia juttuja, lähinnä olemaan koiria, villejä ja vapaita touhottajia :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

FI MVA & DK MVA Caraydan Kumba

Hyvä homma! Viimeinen SERT napsahti vielä tähän näyttelyturneeseen, ja vielä olis yksi näyttely edessä ;)




Lena Danker: "2,5 vuotias narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Sopiva otsapenger. Erinomaiset kulmaukset edestä ja takaa. Erinomainen runko, ylälinja & lantio. Sopiva luusto. ERinomainen karvanlaatu. Liikkuu erinomaisella askelmitalla. Esiintyy ryhdikkäästi. Omistajalle kotiläksy karvan hoidosta." ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, FI MVA, ROP


Hauska tuomari..:D Heti ekana se älähti, että "irti hännästä", kun mulla on tapana pitää hännästä kiinni. Seuraavaksi se moitti mua miten huonosti olen koiraa hoitanut kun tuon sen korvat takussa kehään. Hän on turkkifriikki ja hän löytää kaikki takut. Koitin ystävällisesti sanoa, etten ole vielä 8v turkinhoitokokemuksella keksinyt miten saan korvat pysymään auki ja rastottumaan ilman että karva irtoaa tuppoina kun yritän avata. Karvan laatu on korvissa niin hienoa ja silkkistä. Turkki on liian pitkä korvien osalta, lyhyemmällä turkilla ongelmaa ei ole. Ensin tuomari sanoi "mä en laita nyt tänne siitä mitään, yleensä laitan, mutta nyt mä en laita. Sit kuitenki "no mä laitan nyt kuitenkin tänne siitä". Kun voitettiin kilpailuluokka se vielä ihmetteli sihteerin kanssa "mitä mä teen", ja onneks anto SA:n.  ROP kehäss olin varma jo VSPstä mutta ROP tuli..JAU.. Tuomarin mielestä mulla on liian hyvä koira esittää se korvat takussa, ja eihän se sen koiran vika ole :DDD Kyllä ei ole pitkään aikaan ollu niin hauskaa kehässä..:D


torstai 4. kesäkuuta 2015

Agihömpöttelyt ja ruudun opettelua

Agilityä ei olla päästy treenaamaan kunnolla. Aina jotain pientä hauskaa rallia. Daamille olen alkanu muistuttelee kontaktin paikaa lähinnä sivusta hypäten ja tehny hiukan hämyjä. Pysyy aika kivasti.

Tänään aamulla heti koirat uimaan, siitä lenkille jonka jälkeen pienet treenit. Sitten vielä pihalla muutamia tokojuttuja namipalkalla, namien etsimistä nurmikolta ja luut vielä ennen kuin lähdin töihin. Porukoilla on nyt rauhalliset sessut siellä.

Ruutua muistuteltiin kentällä. Uusilla tötteröillä. Jotenkin oivaltaminen vie vielä aikaa näin näyttöruutuna kun yrittää sitä opettaa. Luulen kuitenkin kun oppii, ettei tarvi häivytellä mitään alustoja tai leluja. Katotaan mitä tulee. Aikamoista haahuilua oli välillä :D Yritystä ei puutu. Daami teki uusien tokosääntöjen mukaista avohyppyä. Meinas kiertää mutta muutama namipalkka ja lelupalkka niin hiffas. Ihana tehä sen kanssa. Tosi ihana. Huomaa että moni juttu vaatis vaan useemmin toistoja; oppii nopeasti mutta unohtaa ja varmuus puuttuu kun treenataan aina sillon ja tällön.

Kotiphalla vielä kaukoja, paikallaan oloa ja luoksetulon pysäytyksiä namipalkalla. Palkkana oli maalaishyytelöä :D Näytti aika maistuvalta. Paikallaanolo toimi (olin itse paikallani, että treenasin Diivaa). Luoksetulon pysäytykisä sekä maahan että seiso, nami lensi aina taakse ja samalla kun koira noukki namia, minä peruutin. Kaukoissa istuminen tuntuu vaikealta, vetää usein maihin. Istumsiessa myös mielellään pakittaa, seisomisessa takajalat pysyy paikoillaan, maahan menee takaosaa liikutamalla :D Mitäänn logiikkaa täs ei oo, mutta luulen että siitä tulee ihan kelpo. En jaks olla niin niuho.

Joko saa laskea päiviä kun Daamista tulee silakka? :D 9!!!!