maanantai 21. joulukuuta 2015

Oodi joulukoira ja Daami sterilaatiossa

Jabadaba duu!
Joensuusta junailtiin kotiin ja Pasilan asemalla odotti saattajineen kaksi koiraa, Diiva ja Oodi the joulukoira. Oodi bongas aika pian Diivan juoksun mutta oli helppo pitää samassa taloudessa. Ainoastaan ehkä 4-5 päivää, tärppien aikana oli rankempia mutta molemmat rauhottu omiin oloihinsa. Ei mitään härdelliä.


Treenejä oli joulukuulle tiedossa vielä muutamia. Vanton tilalla käytiin tekemässä omatoimitreenit ja todettu, että pumpperit tulee hankkia Daamille. Oodi pääs kans purkamaan energiaa hömppäämällä, ei siis mitään kunnianhimoisia treenitavotteita. Koulutin samalla yhden ryhmän muita koirakoita. Nyt sunnuntaina piti mennä Sonjalle, mutta ohjaajalla oli liian rankka olo noin sunnuntai aamuksi, että katsoin parhaakseni skipata sen xD Harmittaa mutta en voi sille mitään, ettei enää pysty juhlimaan samalla kaavalla kuin joskus :D Joskus hoitu kisatkin puolipöhnässä ;) Joo, ei tule toistumaan.
Seuraavaksi treenaillaan vasta 30.12 Oodin kanssa.

Diivan sterilisaatio siirtyi juoksujen takia. Keväällä sitten leikataan mummelikoira. Daami varmasti arvostaa saamaansa joululahjaa :D Daami pääsi ylimääräisistä sisälmyksistä ja on nyt aika kipeän oloinen. Daami on muutenkin erityisherkkä esim. nukutusaineille ja opiaattikipulääkkeille. Surullista katsoa kipeää koiraa mutta näin on parempi, ja muutaman päivän päästä varmasti jo parempi.

Koirille on hommattu muutamia joululahjoja. Niistä vähäisistä jotain postausta Joulun jälkeen ;)




maanantai 7. joulukuuta 2015

Koiramainen viikonloppu Helsingissä

Keskiviikkona Timo Liuhdon treeneissä. Oli hauskaa ja päästiin tekemään paljon. Viskiä, vippausta, poispäinkääntöjä kovasta vauhdista, vastakääntöä, back flappiä. Hyvä kun kouluttaja keskittyy sanomaan mun perusvirheistä eli kädet heiluu ja nousee korkealle. Nyt kun ne on hallinnassa niin saa hartialinjan ja rintamasuunnan tehokkaammin toimimaan koiralla. Myös takaakiertolähetyksissä mulla on pääpaino kädellä lähetyksessä ja siinäs aatiin painoa jalalle. Vastakäännökseen saatiin liikkuvuutta jolloin koira ei tule niin tiukasti jaloille.

Likasuut

Perjantaina suunnattiin Helsinkiin. Koirat pääsi pitkästä aikaa ihmisten ilmoille, junailemaan ja autokaupoille :D Helsingissä oltiin "täyshoidossa" Diivan pojan perheen luona.

Diiva äitikoira Höpiksen kanssa.

Lauantai vietettiin Caraydan päivillä. Oli kiva nähdä tuttuja, ja tutustua uusiin perroihmisiin. Nähtin paljon sukulaiskoiria. Nähtiin myös Diivan äitikoiraa ja omistajaa Annea. Diiva lähtikin heille hoitoon 5.päiväksi ja kuvista päätellen on niin kuin kotonaan, ja todella tyytyväisen oloinen siellä lasten kanssa. Diiva aloitti juoksunsa joten pitää tsuumailla uutta leikkausaikaa varmaankin. On kyllä jo aika loppu kun leikkaus olisi.

Diiva vasemmalla ja Nesi- lapsen lapsi oikealla

Daami pääsi hiukan tokoilemaan ja ottamaan huba-agia. A:n kanssa pitää nyt ottaa pumpperit. Kepit lopetti vallan kesken kun niitä teki päin seinää, ei malttanut.
Tokot oli hauskat. Hiukan modattu "tokokoe" jossa oli malttiharjoituksia, luoksetulo lelujen ohi, kauko, seuraminen pujotellen, nouto, hyppy, esteen kiertäminen ja ruutu. Luoksetulossa juoksi suoraan lelujen luo :D Kaukoissa veivaa itseään taaksepäin. Muuten kaikki onnistui todella hienosti. Saatiin palkintokin! Daamilla oli vaan helkkaristi kierroksia, huusi ja riekkui.

Sunnuntaina koirat jäi kotio ja me ihmiset lähdettiin messariin katsomaan perrokehää ja shoppailemaan. Perrot oli hienoja ja tuomarilla aika sama linja kun meikäläisellä ;) Ostoksia tarttui mukaan Rukkan lämpöhaalari, vähän Orijenia (jos vaihtais ruokaa), Kehu vadelma ja pieni pallolelu joka mahtuu taskuihin ja käteen treeneissä. Olisin halunnut vielä investoida uuteen lämpimään sadetakkiin, korotettuihin ruokakuppeihin ja dopojuttuihin. Tarjonta oli aika huono.



Koirat käyttäyty paremmin kuin normaalisti xD Daami oli sosiaalisempi ja rauhallisempi kuin yleensä. Kehtasi liikkua ihmisten ilmoilla ja treffata sukulaiskoiria. Kerran Daamin remmi pääsi mun kädestä ja lähti citykanin perään ja todella sinnikkäästi jahtasi ja nosti sen hukattuaan uudestaan. Olin niin varma että se tappaa sen kun juoksi 2m sen perässä. Yök. Koira oli ihan tiloissaan ja niin vietissään. Kävi hanskaan kiinni hulluna, tappoi sen ja ei meinannut irrottaa. Sillä sain sen kuitenkin kiinni. Messaripäivänä koirat oli pitäny aikamoiset bileet ja ilmeisesti äännelleetkin. Pääsin juuri sanomasta, ettei Daami leiki nuorten poikien kanssa. Niin eiköhän Robin ja Daami näyttäny miten sohvarallia ja painia vedetään. Joopa joo :D

Maanantai aamulla suunnattiin Daamin kanssa junalla Joensuuhun. Niin helppo matkakaveri yksin, Diiva enemmän puffailee. Kiva olla kotona nyt muutamia päiviä!