lauantai 25. helmikuuta 2017

Jaakon treenit ja lomia


Keskiviikkona aamutreeneissä OMD-areenalla. Radassa ei mitään ihmeellistä. Kyllä huomaa, miten on paljon oppinut ja osaa jo rataa katsoa ihan erilailla ja hahmottaa, mitä tilanteessa pitää muistaa. Tämä lienee taas askel lähemmäksi sitä, että tietyt toiminnot radalla pitäisi tulla automaattisesti, ilman, että niitä tarvitsee ajatella tekevänsä.
A- este ei oikein toiminut. Daami yritti ponkaista vallan keskivälistä. Irtosi ja tuli ohjauksiin todella hyvin ja kierrokset pysyivät kurissa. Tyytyväinen olin kahteen japsiin jotka meni laakista oikein, ehkä hieman liian pitkällä pidolla, mutta koiralla on selkeästi jo juju, mitä japsissa häneltä halutaan.



Olen muutenkin ottanut tavoitteeksi tehdä mahdollisimman paljon uusia ja itselle hankalia ohjauksia treeneissä. En mene sinne suorittamaan rataa nollana läpi vaan ottamaan riskejä ja oppimaan. Jaakon kanssa hyvät keskustelut ja erityisen paljon nautin nyt siitä, että teen ja sen jälkeen saan mielipiteitä erilaisilta kouluttajilta, jotta voin muodostaa sen oman kultaisen keskitien ja miten itse haluan rakentaa agia Daamin kanssa. Muodostan sieltä sen meille sopivan tavan tehdä agilityä.  Paljon ajateltavaa! Opin taas paljon lukituksesta, häiriötreenistä ja esteiden tarjoamisesta.

Omalla ajalla on käyty vähän treenaamassa takaakiertojen itsenäisyyttä, samalla lukituksen pitävyyttä ja sen vahvistamista ja keinuleikkiä. Takaakierrot on menny todella hyvin perille! Toimii jo vauhdistakin!

Meikäläinen lomailee kevään. Eli kahteen otteeseen pidän kesältä jääneet lomat. Kelit näyttää nyt ainakin lupaavalta. Aijon vaan ja ainoastaan levätä, treenata agia ja käydä salilla ja tehdä koirien kanssa kaikenlaista. Helsinkiä pidemmäs en aijo reissata.

Uudet kevyttoppikset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti