tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kesä jo pitkällä


Kesäon jo pitkällä ja mitään ihmeellistä en ole tehnyt. Tämä kesä menee töissä, tulevat kesät menee toivottavasti vapaalla. Sain erityisluokanopettajan viran Salosta jossa aloitan elokuussa kun koulut alkaa. Heinäkuun loppuun asti olen vielä lastensuojelussa. Aika lyhyeksi jää siirtymä, joten jouluna voi olla vähän akut vähissä. Mutta ei pidä asettaa liian suuria tavoitteita syksylle. Yritän pysyä hengissä :D

Diiva pääsi porukoiden kanssa Sallaan juhannuksena. Tuliaisina ihana "koulukuva" työstä <3 Sillä aikaa Daami vietti laatuaikaa meidän kanssa kotona, itse lähinnä töissä Juhannuksen.

Kesällä on vähän koitettu treenatakin. Daami parannellut keppiosaamista ja bc Tiffanyn kanssa opittu paljon uutta ja koiran meno on jo niin paljon parempaa kuin aloitettaessa. Olen myös itse oppinut näiden eläinten mielenmaailmaa ja olen viehättynyt tavasta kouluttaa niitä. Todellakin seuraava oma on sellainen. Näin saan jälleen laajennettua omaa osaamistani ja opin katsomaan lajia ihan eri vinkkelistä. 
 
 

Daamilta on nyt lopetettu kilpparilääkitys kokonaan koska elimistö ei reagoinut mitenkään lääkkeen nostoon. Daami on ollut heinäkuun alusta saakka ilman lääkettä ja nyt kun on 18. päivä menossa, ei koirassa ole mitään muutoksia huonompaan. Suuongelma on edelleen, haluan vielä konnsultoida hoitanutta eläinlääkäriä, että onko neurologi seuraava. Toivoisin jonkun oireen tulevan vielä esiin joka voisi antaa osviittaa sairaudesta. Kilpparin osalta nyt kuitenkin seurataan tuleeko kliinisiä oireita kilpirauhasenvajaatoiminnasta vai ei. Kuukausi ilman lääkettä ja mennään testiin. Kun aloitan opettajan työt, mietin, miten ikinä pystyn viemään koiria esim eläinlääkäriin johonkin muualle kuin Turkuun. Jos vaikka pitäisi päästä neurologille Helsinkiin niin aika homma.


                                    Diivan poika ja pojan poika viihdyttivät meitä kaksi päivää.

Olen huomannut, ja olen tiennyt sen jo pitkään, että en ole koiraharrastuksessa enää niin fanaattisesti mukana kuin joskus. Koirat ovat nyt minulle enemmän todella rakkaita perheen jäseniä joiden kanssa arki on arkea. En enää mene harrastukset edellä vaan kaikkien hyvinvointi. Harrastetaan niin paljon kuin mielenkiintoa on ja aika riittää muilta sisällöiltä, joita elämään on iän myötä tullut. Olen erityisen onnellinen siitä, etten koe painetta harrastaa ja tehdä tuloksia. Minulla ei tällä hetkellä ole mielenkiintoa kuluttaa jokaista viikonloppua koirakisoissa odotellen. Haluan tehdä muitakin asioita ja ennen kaikkea haluan myös levätä. Edelleen koen kiinnostusta koirien kouluttamiseen ja oppimiseen, haluan myös kisata jossain vaiheessa kun aikaa on enemmän. Nyt mennään myllerryksessä jossa muut asiat ajaa ohi. Ensin hoidan perusasiat kuntoon jonka jälkeen voin keskittyä harrastamiseen.

Loppukesä tuo tullessaan muuton Turkuun. Ja jossain vaiheessa toivottavasti muutto myös omaan omaan kotiin olisi toiveissa. Toiveissa on selvitä hengissä uudesta työstä ja kiinnittyä siihen, päästä jyvälle ja luoda rutiini sen hoitamiseen. Toiveissa on myös kotiolot joissa on hyvä ja levollinen olla. Haluan saada Daamin kuntoon, kiinnittyä myös uuteen kotikaupunkiin ja luoda sinne toimiva arki (treenikuviot, salijutut, lenkkimaastot jne.). Tarvitsen ympärilleni tiety raamit jotka ovat minulle tutut jonka jälkeen voin asettua ja olla levollinen. Sitten kun ne ovat kunnossa, voin keskittyä muihin asioihin, mutta nyt nämä ajavat ohi.