Haastavan koiran elo

Daamin kanssa elämä on ollut aina haastavaa. En edes osaa kuvailla hänen todellisia ongelmiaan, osaan vain eritellä "oireita", joita hänellä ilmenee.

Olen ilolla seurannut vapautunutta keskustelua siitä, miten koiran käytös on usein geenien sanelemaa. Olen aika usein saanut ymmärtää että Daamin ongelmat ovat minun vikani. Tähän en ole täysin aina uskonut sillä olen todistetusti kasvattanut kaksi ihan järkevää vesikoiraa.

Daami on ehkä rauhoittunut iän ja oman osaamiseni myötä. Hyvä sillä ei ole aina olla ja joissain tilanteissa huomaa miten sen hermot on välillä täysin loppu. Ympäröivä elämä vaan stressaa sitä liikaa. Luulen myös tästä johtuvan hänen monenmoiset sairastelut joille ei oikein syytä tunnu löytyvän.

Itselläni on aika ristiriitaisia ajatuksia haastavan koiran lopettamisesta. Tätäkin paljon esiintyy ja silloin kun siihen ratkaisuun päädytään, se on varmasti kaikin puolin oikea ratkaisu. Ajattelin itse Daamin ollessa 1v, että tämä koira tuskin näkee 2v syntymäpäivää. Tämän ajatuksen jälkeen hoksasin ehkä jotain tärkeää. Hyväksyä koiran sellaisena kuin se on. En olisi pystynyt lopettaakaan sitä.

Olen myös siinä suhteessa ihan tyytyväinen itseeni, että olen tätä elämää taistellut hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Moni kai käyttää senkin kortin, että laittaa koiran kiertoon kun se ei miellytä. 

Kun pennun ottaa, se riski on aina olemassa.

Kun Daamin oireita tutkitaan ja taas, ties monennettako kertaa, mitän syytä oireille ei löydetä, pohdin aina, että koiraa on turha tutkia. Siltikään en voi katsoa kipeää koiraa vaan löydän itseni aina uudestaan ja uudestaan sen kanssa eläinlääkäristä siinä toivossa, että josko nyt syy kaikelle löytyisi. Onneksi vuosi 2020 on ollut tähän asti oireeton (hermostollisia puutteita lukuunottamatta, mutta ne ovat tulleet jäädäkseen). 

Viimeksi kun Daami rauhoitettiin ennen joulua CT kuvaa varten itkin jo valmiiksi sitä hetkeä kun joutuisin sen lopettamaan. Daami ei ollut vielä rauhoittunut kunnolla ja yritti raahautua perääni. Sen silmistä näki miten se varmaan luuli, että tämä oli tässä. Aivan kauhea tilanne. Niin happy kun sain sen kotiin hakea.

Daami ei ole koskaan pitänyt lapsista. Kun Kevin lähtee liikkeelle, se lienee seuraava koetinkivi meidän yhteiselon jatkumiselle. Lapsen kanssa en ota riskejä. Vielä ei ole ainakaan näkynyt mitään stressaamisen merkkejä.

Yllätys, mä päivitän!

Kahden vuoden jälkeen lienee hauskaa vähän päivittää kuulumisia. On myös hyvä vähän summata koirien kuulumisia ja omaa elämän tilannetta.


Kuten olen täälläkin asiasta maininnut, koiraharrastuksen suurin imu on ollut vähän hukassa. Elämään tullut muuta sisältöä ja haasteen Daamin kanssa ovat laskeneet tavoitteita harrastusrintamalla kun tavallinen arkikin on ollut riittävän haastavaa meille. Kiinnostus koiran kouluttamiseen ei ole hävinnyt ja nautin todella ulkoilusta ja puuhastelusta, joten jatkossakin meidän taloudessa tulee koira olemaan. Yksi on täysin riittävä määrä.

Diiva
Diiva kohta 12vuotta porskuttaa hienosti. Diivahan lopetti harrastukset n.6vuotiaana jolloin hänellä todettiin kulumaa olissa ja viimeisessä lannenikamassa. Kotikoirana hän on pärjännyt hienosti ja muutamia ontumisia on ollut lähinnä rajumpien patikointi, remuamis- ja uintireissujen jälkeen (nämä kaikki siis yhdistettynä samaan reissuun). Diiva ei itse säästelisi itseään yhtään, joten itse pitää olla sen kanssa skarppina ja rajoittaa tietyssä vaiheessa hillumista. Sen elämän asenne on ihana ja se on varmaan meidän koirista kaikkein touhukkain vanha mummeli.

Eläinlääkärissä ei juuri ole käyty. Hammaspuhdistuksessa, josta jokin pöpö pääsi nieluun jonne tuli iso paise. Sitä hoidettiin jonkin aikaa mutta onneksi hävisi kokonaan.

Diiva on edelleen päässyt koulukoiran hommiin ja on niihin ihan ykkönen. Hänellä ei ole mitään koulutusta tai tutkintoa tai tasotestiä, hän on siitä huolimatta todella hyvä ja luotettava koira siihen hommaan. Työpäivät ovat uuvuttavia vanhalle (ja varmasti nuoremmallekin koiralle), joten muutaman päivän viikossa aina välillä tekee.

Diiva majailee paljon vanhempieni luona, ja viihtyy siellä. Daami on sen verran ärsyttävä kurmuttaja, että Diiva viihtyy vanhempieni bichon frise Elman seurana. Daami on myös enemmän ainut koira kuin laumaeläjä koska on niin itsekäs ja dominoiva.

Vanhuksen ärsyttäviin piirteisiin kuuluu lisääntynyt vinkuminen ja piippaaminen. Hän on myös erityisen nälkäinen nykyään. Hän tarvitsee ruoan jälkeen jälkiruuan, lenkkien jälkeen lenkkisnkäcksin ja illalla iltapalan. Näitä kaikkia vaaditaan äänekkäästi.

Ihana, valloittava ja niin helppo koira.

Daami
Oh lord! Olen jotenkin ylpeä siitä, että hän on edelleen kanssamme kaikesta huolimatta.

Daamilla todettiin joskus 2 vuotiaana kilpirauhasen vajaatoiminta. On ollut siitä asti lääkityksellä ja hyvin pysynyt aisoissa. Mitään oireita ei ole ollut tähän sairauteen liittyen.
En edes muista koska hän alkoi sairastella lisää. Oireina puutteelliset refleksit ja kasvohermojen tulehdus (nämäkin kaikki autoimmuunia, ei mitään tarttuvia tauteja kuten borrelia tms. Nämä on tutkittu) Daamille jäi pysyvästi suun/kielen ongelmat ja kieli roikkuu ulkona epätyypillisen tapaan. Viimeisimmin hän on oireillut niskakipuja. Mitään syyt näille ei löytynyt edes CT kuvissa. Daami saattoi yhtäkkiä vinkaista, jonka jälkeen hän on pää rungon jatkeena jäykkänä koko koira. Ei pääse hyppäämään, makaa vaan pää suorana. Kortisonikuuri auttoi ja nyt ei ole tämän vuoden puolella ollut yhtään kipukohtausta. Loppuvuonna 2019 niitä oli ainakin 5kpl. Lopetettiin myös agility, joten tämäkin lienee syy, että oireet pysyneet poissa.

Hän on viettänyt kotikoiran elämää ja sopeutunut siihen hienosti. Kestää hyvin toimettomia päiviä, mutta jaksaa lenkkeillä tarvittaessa loputtomasti. Aika raskas takiainen hän on. Raskausaikana oli sentin päässä minusta kokoajan, nyttemmin onneksi helpottanut. apsistahan hän ei pidä, koska ei osaa ymmärtää heidän eleitään ja liikkeitään (tämä hankalaa monelle koiralle toki). Daamilla on siis jännät paikat nyt kun Kevin lähtee liikkeelle, että sopeutuuko eloon liikkuvan lapsen kanssa vaiko eikö.

Daamin elämä on parasta meidän kanssa kotona kun muuttujia ei ole. On minun kanssa jo aika helppo (tämäkin niin suhteellinen käsitys, mutta siihen mitä se on joskus ollut). Kotona haukkuu ja pöhisee (tämä vähentynyt onneksi), lenkeillä irti pitäminen vaatii osaamista (ei enää jahtaa autoja kuin hetken matkaa ja kääntyy kutsusta usein pois, takajäljelle lähtee ja koirien perään lähtee ja käy räykkyämässä mutta ei tee mitään). Eli hän on helppo kun tietää hänen kommervenkit ja osaa säännellä, tämä onnistuu vain minulta eikä meillä juuri lenkeillä enää vahinkoja tapahdu. Juhannuksena hän oli mukana Sallassa, hänelle on liikaa käydä kylässä, joten hän vietti aikaa mökillä. Patikointireissuilla hän sekoili täysin, kävi niin kierroksilla, että näin hänen tilassaan jo lopun alkua. Hän ei voinut hyvin.

Meidän perheeseen onkin tullut karvalapsen sijaan ihan oikea vauva. Se on ollut kyllä ihan huippua, enemmän kuin oisi voinut osata edes toivoa. Daami on ottanut Kevinin vastaan hienosti ja ainakin vielä pitää hänestä tosi paljon. Asia toki voi muuttua kun lapsi lähtee liikkeelle ja tulee kohti Daamia. Sellaista Daami ei oikein ole tähän asti lapsilta kestänyt. Hän murisee merkiksi jos joku lähestyy, tuijottaa, juoksee ja sännähtelee. Saattaa jahdata, haukkua ja pysäyttää. Toki olen sitä mieltä, että koiran ei tule sietää mitä tahansa lapselta. Tiedän kuitenkin, ettei lapset aina noudata niitä sovittuja sääntöjä koirien kanssa, joten en halua ottaa riskejä koska tiedän, etten voi vahtia koira ja alasta ihan joka sekunti. Toivotaan, että molemmat sopeutuu ja Daami saa jatkaa elämäänsä miellä. Muina vaihtoehtoina on, jos porukat suostuu ottamaan Daamin tai sitten se vaikea päätös. Tästä ehkä oma postauksensa tulossa.