keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Treenejä

Viime viikon Elinan treeneissä ohjattiin linjoja. Hyvin havainnoillistu kun piti kuljetella putkensuiden ohi. Mulla on paha tapa peruutella paljon, ja se tietysti aina jonkun kymmenyksen hidastaa koiraa. Tähän pitää kiinnittää huomiota.. Samoin kädet lähtee välillä lentoon mutta siihen on aika hyvä muutoksen alku saatu kevään Janitan ja Jaakon tereeneistä. Putki puomierottelua pitää Daamin kanssa treenailla.

Eilen Tanjan treeneissä. Kivaa pinkomista ja hyviä onnistumisia. Aika tiukan ansaputken ohi takaakiertoon oli jo aika saavutus ja kyllä sitä itse kerkee aika kauas pinkomaan kun haluaa. Juoksu A-t oli hyviä, tehtiin ohjaajapalkalla. Taas p'ääsin treenaamaan japsia joka on vielä aika inhokkiohjaus saksalaisen rinnalla. Saksalaiseen sain hyvät muokkausvinkit jolloin pääsen esteen toiselle puolelle mahdollisimman vähillä askeleilla. Nyt oma ohjaus on vähän hankalaa niissä, pitää yksinkertaistaa. Neuvot oli hyvät ja tulivat tarpeeseen.

Itse olen ollut kipeänä reilun viikon.  Kaikki aktiviteetit ovat olleet pannassa. Kamalaa ja hirveän vaikeaa olla tekemättä mitään. Eiliset treenit oli ekat liikunnalliset. Vähän jännitti lähteä sykkimään mutta tuntu tosi hyvältä. Toivon että mun tämän vuoden syyssairastelut oli siinä, kiitos!

Huomenna Tuulian treeneihin.