Parhailla paikoilla |
Uskalsin ilmoittaa Daamin kisoihin pitkästä aikaa. Tarkoituksella vain kahdelle radalle kokeeksi, että miten pakka pysyy kasassa. Inhoan sitä sen riekkumista ja aivotonta olotilaa. Kaksi rataa myös siksi, että en enää ole valmis uhraamaan koko viikonloppua kentän reunalla seisomiseen. Viikonloppu on todella lyhyt muutenkin palautumiseen ja haluaa mahdollisimman paljon käyttää sitä rentouttaviin asioihin.
Kauhean kiva kun asuu nyt itse Turussa niin ei tarvi montaa tuntia aikaisemmin lähteä kisoihin. Tein Daamin kanssa lämppäri esteillä muutamia juttuja, lähinnä hallintaan liittyviä harjoitteita. Ensimmäisellä agiradalla tavoitteena oli lähdössä pysyminen ja ettei se vanha jahtaava raivoDaami palaa. Suurin työ oli kuitenkin miettiä ja keskittyä omiin mielentiloihin joihin selkeästi vaikutti vielä ne vanhat traumat. Tarvitsemme kisarutiinia, jotta opin luottamaan koiraan. Daami pysyi hienosti lähdössä ja käskin itseäkin hengittämään ennen kun kutsuin koiraa. Eka rima alas. Sen jälkeen todella kivaa menoa. Huomaa että en luota vielä koiraan, olin paljon myöhässä ja pidin koirasta liian kauan kiinni joten kielto kepeillä. Uusi lähetys siitä samasta kohdasta ja rennosti loppurata. Sitten uskalsin jo irrottaa ja edetä. Koira teki hienoa työtä. Kontaktit olivat aika täydelliset, keinu oli nopea ja koira pysyi ja puomilla kuola vaan lensi ja minä jäin jälkeen. Pidin tahallani kontakteilla reilusti sillä Daami tulee käyttämään hyväksi sitä, jos en nyt vaadi samanlaista kuin treeneissä. Me aloitetaan treeneissä kisanomainen kontaktitreenaus eli 50-50 pysäytyksiä ja nopeita vapautuksia koska kisoissa ne tulee olemaan myös välillä lähes suoraan vapautuksia ja jos on virheitä niin voidaan seisotella hieman.
Toinen rata oli kamala. Tutustuin rataan hyvin ja mietin Elinan ohjeita, että tässä mun pitäis laittaa kädet alas ja saksalaisessa riittää että avaan, ei tarvitse ottaa toista kättä mukaan häiritsemään jne... Radalla olin niin hukassa ja aivan tiellä sillä koira kulkee tosi kivasti ja minä en luota joten olin liian lähellä koiraa. Daami pelasti kyllä sen radan!
Tällaista sen pitää olla! Pelataan yhteen ja molemmat hoitaa oman homman. Mun ei tarvi olla täydellinen ohjaaja, pyrin olemaan koiran arvoinen, mutta myös koira voi auttaa mua siinä. Se on niin erilainen koira agilityssä tätä nykyään. Olen erittäin onnellinen siitä! Tuloksena nolla voitto ja ensimmäinen serti (H).
Treeneissä meno on ihan hullua. Mä en jaksa juosta ton kanssa ja viimeksi olin aivan hukassa. Meno on niin erilaista agia mihin olen tottunut. En oikeasti kerennyt katsella ja varmistella vaan pakko luottaa että se osaa ja menee ja suorittaa vaikka itse liikunkin. Nyt se on mahdollista kun koiralle on opetettu ne eikä se enää jahtaa mua vaan suorittaa enemmän temppuja. Daamilla on niin hyvin toiminut se että sille opetettu kepit, välistävedot, takaakierrot, putket jne temppuina. Se on ihan saillai että "hei tää on tää, mä osaan ja mä teen itte", sen sijaan että lähtisin yliohjaamaan ja vääntämään sen kanssa jotain välistävetoja. Siitä ei tule muuta kuin oikea vääntö.
Mulla alkoi syysloma ja tietenkin olen kipeänä. Olen todella tyytyväinen siihen miten olen ensimmäisen jakson selvinnyt! Olen myös tyytyväinen siihen, miten omaksi koen tämän työn ja miten oikeaksi valinnaksi Moision koulu osoittautui. Intuitio osui siis jälleen oikeaan.