keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Viikko on ollut kovin työpainotteinen ja sen minkä olen jaksanu olen koirien kanssa puuhannut. Torstaina ja lauantaina käytiin tekemässä agitreeni ja nyt ollaan pääosin vain oleiltu kun on pohjosen vieraita käymässä.

Torstaina ennen iltavuoroa kävin nopeasti tekemässä ratatreenin jossa oli muitakin esteitä kuin ne vain mitä seuraavaksi nenän edessä suoritetaan. Daami oli niiin proo! Aivan mun mieleen. Kontakteja radan osana (puomi, A) keppejä (takaaleikkauksella), rengasta tiukkoja valsseja, hyppyjen kiertoja. Voi miten hienosti neiti teki duunia ja treeni pysy tosi lyhyenä kun asenne oli niin mainio, aivan mun makuun. Jotkut valssitkin niin täpöö, että meikäläisellä kiire alta pois. Rimat hiukan kolisteli kun tönötin tiellä mutta se tulee päälle jos ei ala liikuttamaan ruhoa pois tieltä..:D Diivaliina pääs tekemään samaa treeniä ja hiukan vaikeutettuja juttuja. Se on myös todella todella pätevä ja ihana intopiukka.
Ramaseee!

Seuraava treeni oli lauantaina juhannuksen kunniaksi. Ruuti ja Alli omistajineen oli mukana ja saatiinkin kaikille niin kivoja onnistumisia. Treenin alla oli poispäinkännökset (tosi tiukkojakin), kontaktit radan osana (puomi, A), rengas, pussi (pitkästä aikaa). Oikein täydellistä fiilistä taas tehdä Daamin kanssa hommia. Ihanasti irtos kaukaakin pussin jälkeen hypylle, kontaktit oli mainiot, esteiden hakeminen oli täydellistä, poispäinkäännökset toimi kuin vanhalla tekijällä (näitä joskus 6kk vanhana on treenattu viimeks yhden treenin verran, puita kiertämällä useemmin), renkaalla ei yhtään virhettä, pussi paranee ja paranee. Toisen kierroksen vaikeutin jo huomattavasti rataa; oli jo 12 esteen verran joka sisälsi tekniikoista poispäin käännöstä kahdessa eri kohdassa, niistoa ja takaakiertoa. Ihana! Tosi mieltäylentävää taas tää meidän treenaaminen..:D Onneksi välillä sitten aina pudotaan maanpinnallekkin..:)

Kisut on myös meitä viihdyttämässä, koirat niin tykkää niistä.
Tällä viikolla ollaan sosiaalistuttu kun koko kämppä on täynnä vieraita ihmisiä ja ovi käy miten sattuu. Diiva nyt on ihan fine aina, Daamilla ihan aluksi pientä epävarmuutta mutta meni nopeasti ohi. Tänään jo rauhassa istuva ja tuijottava lapsikin oli ihan fine. Katsotaan huomenna paremmin kun pääsen yövuorosta kun touhutaan jotain lapsiporukalla. Tiedossa myös perroryhmän treenit, josta tulikin mieleen, että pitää suunnitella se rata mitä tehdään. Koko yö onneksi aikaa..:D



Vanha kuva mutta kuvastaa hyvin Daamia, ihan pokkana pöydällä.

Näyttelykehässä Turussa. Hieno se on <3

maanantai 16. kesäkuuta 2014


Viikkoon on kuulunut mun työntekoa, muutamat treenit ja ulkoilua. Myös mökkeilemässä käytiin saaressa ja Daami on treffannut lapsia hyvällä menestyksellä.

Tiistaina käytiin tekemässä kontakteja radan osana. Ihan jees, pitäis enemmän treenata taas vaihteeksi sitä, että itse jään selkeesti taakse enkä juokse rinnan. Tuntuu että monesti unohtuu treenata taas jotain ja huomaa, että koira ei taas niin hyvin muista mitä piti tehdä. Onneksi muutamat muistutukset yleensä riittää. Vaikea taas yrittää ymmärtää miten olisi paras treenata. Pitääkkö taukoa kontakteista, hetsata niille, tehdäkkö etupalkalla vai juoksen repilelun kanssa revityttämään loppuun, ottaakko koko puomia vai antaa hypätä alasmenolle ja laskeutua siitä 2o2o. Kaikkea näitä olis hyvä tehdä, mutta joku logiikka pitäis olla..:D Tai sitten teen kaikkea sekasin..:D Dimputti treenas samaa pätkää, etupalkka pitkästä aikaa puomin jälkeisen putken jälkeen. Meinas kyllä vetää mua taas niin höplästä ja karkailla pokkana. Hassu intopinkee!

Tyttäret pääsi ensimmäistä kertaa veneilemään ja ne on kyllä niin vanhoja tekijöitä kaikessa uudessa ja oudossa. Veneeseen menoa sai pidätellä kun olisivat halunneet heti päästä. Kova uteliaisuus oli, ja olis pitäny vaellella veneessä ja kurkkia laidan yli. Laituriin tullessa Daamilla taas niin kiire laiturille että pylly jäi laiturin reunan yli ja mulahti veteen. Hyvistä valjaista sai nostettua neidin laiturille, ja taas mentiin täyttä päätä. Se ei kyllä juuri itseensä ota mistään, tämä näissä kommelluksissa hyvä piirre..:D Monessa muussa tilanteessa olis hiukan hyvä jos joku joskus menis edes perille.


Lapsisiedätystä on taas harrastettu. 7v poika oli kylässä ja sitä aluksi todella epäluuloisesti piti haukahdella. Raskasta. Mulla ei kestä hermo semmosta ollenkaan. Lenkillä kuitenkin ihan ok ja sisällä kun namia jaeltiin. Myös kauppaleikkiin piti Daamin änkeä mukaan. Naapurin tyttö kavereineen käy tosi usein kyselemässä mua ja koiria ulos. Tosi kiva, nekin kaikki semmosia joilla ei mitään koirakokemusta ennen ja käyttäytyy todella oudosti, mutta tekee hyvää Daamille saada kokemusta. Aluksi haukkunnat johon kuitenkin puutun tyystin heti. Lapset tuijottaa ja tulee väkisin koskemaan päähän, mutta kun haettiin frisbeetä ja rengasta jota tytöt heitteli koirille niin Daami oli niin hyvää pataa, niin hyvää pataa. Ja lopuksi vielä namitukset ja niin kiipes syliin asti..:) Epävarmuutta se on, mutten todella tajua mistä se semmosen epävarmuuden on kehittänyt.


Sunnuntaina treenattiin perroporukalla. Kyllä se vaan niin on, että kun suunnittelee toisille treeniä, tulee ittekki tehtyä kunnolla treeni oman koiran kanssa. Tämä kesä treenataan perroporukalla kun halusin kouluttaa perroryhmää. Aika iso polemiikki siitäkin saivat osa seuralaisista aikaan, ihan niin kuin se olis heiltä pois jos perrot saa täsmäopetusta. Sanon vaan, että tämä on kaikkien eduksi. 8perroa oli sunnuntaina paikalla joista treenasi kuitenkin vain 6 ja yksi puuttui. Hienoja koirakoita, ja kiva kun niin paljon nuoria joitten kanssa kaikki vielä edessä <3
Daami treenas kans; takaakierto keilausta, valssia, irtoomista, muuria uutena esteenä ja kahdeksikkona hypyn kautta putkiin irtoamista. Tosi hyvä treeni!

Tässä hurvittelua.

Tässä Diivan pojan treenilöä. Hienoa työtä!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Keskiviikko aamulla käytiin tekemässä muutama kontaktitreeni. Daamilla pomminvarma stoppi, hiukan lisää vauhtia kiitos. On kyllä jo väläytellyt nopeampia kontakteja mutta silti pääasia että stoppi on varma ja pysyy. Diiva karkas paristi mutta pysy lopuksi hyvin. Renkaan suoritus on Daamilla varmentunut hurjasti.

Torstai illalla tarkotus oli käydä katsomassa kilpailevien treenejä mutta tuli sitten otettua itsekkin hiukan. Daamille parit kepit niin että putki veti keppien jälkeen ja niin että putkelta tultiin kepeille. Hyvin osas ja haki, alussa pientä häröilyä kun oli niin paljon muita esteitä radan osana ja kun niitä ei tehtykkään vaan piti keskittyä niihin keppeihin vaan. Diivalle muutama avokulmatreeni ja leijeröintiä.

Lauantaina Daami pääsi Pitkäsen Tanjan treeniin. Oli meille liian vaikea rata. Tuli montaa uutta juttua yhdessä pätkässä. Eniten "ongelmia" tuotti se että oli rata jossa oli niiiin paljon muita esteitä joita ei suoritettu. Huomas miten Daamin päässä kävi raksutus että eikö näitä kaikkia kuulu suorittaa. Tarjos sitten monenlaistaa estettä jotka oli tarkotus ohittaa. Vauhti hiukan hidastu kun oli hiukan epävarma oikeasta suoritusjärjestyksestä ja meikä ihan kuutamolla mikä koiralla on..:D Nyt pitänee alkaa siedättää neitiä ratoihin jossa on myös muita esteitä kuin ne mitä suoritetaan, ja ehkä olis jo hyvä alkaa miettimään että joka radalla ei mentäiskään aina sitä estettä mikä nenän edessä on.  Ei ole helppoa. Vaikka yrittää tehdä oikein niin aina joku on huonosti..:D Liian pitkään jos tekee liian helppoa, ei ole se hyvä, eikä myöskään se että liian nopeasti liian vaikeaa. Kauheeta tasapainottelua näitten perrolaisten kanssa tää aksaaminen. No ihan sama, tulee mimmonen tulee. Ikinä ei pysty tekemään oikein kun jokainen koira on niin helkkarin erilainen mitä aikasemmat ja mikään ei toimi pommin varmasti kenelläkään vaikka niin ajattelis.


Kelit on ollu kyllä aika kuumia, joten treenaaminen pitäis jättää vähän vähemmälle. Katsotaan miten jatketaan. Ratatreeniä, pikkuhiljaa pidempää palkkausväliä pitäis sisäänajaa Daamille. Kontaktit mukaan ratatreeniin niin eivät ole niin irrallisia suoritettavia temppuja.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesän aloittelua

Meidän karavaani on siirtynyt onnistuneesti Uuteenkaupunkiin kesän viettoon. Paljon on ohjelmaa ollut tiedossa ja menoa ja meininkiä. Kaikkea en edes muista mitä ollaan puuhailtu mutta Forssan agikisat, Daamin lapsisiedätystä, koiranäyttelyä ja mukavaa puuhaa Diivan pojan omistajien kanssa viikonloppuna.

Forssan agikisat meni ihan jees. Kenttä oli outoa pientä sepeliä ja koira liikkui hiukan tahmeasti. Ekalta radalta kaks rimaa alas ja tokalta hylky omaan kämmiin kun putki puomi -erottelussa koira pamautti putkeen kun jäin liikaa varmistamaan puomille nousua kun olisi pitänyt vain liikkua reippaasti eteenpäin.
Daami on elellyt ihan koiran elämää. Vielä haluan panostaa kaikkiin uusiin kokemuksiin ja haluan kartuttaa sen kokemusvarastoa. Lasten kanssa se on hienosti. Tutut lapset on kivoja, vieraat oudosti käyttäytyvät vielä ihmetyttää. Oltiin seuraamassa eputustakin ja siellä neitonen lasten joukossa meni kuin vanha tekijä, käyden haistamassa kaikki pikkunatiaiset.

Tänä viikonloppuna oli tiedossa koiranäyttelyä ja muuta perroilua kun Ralphin (Diivan poika) porukat tuli ensin Turun ryhmänäyttelyyn lauantaina ja siitä meille.
Näyttelymenestystäkin saatiin, hieno päivä vaikke kirkkaimpia sijoja vietykkään..:)

Ralph oli ERI, JUK1, SA, PU3 ja VA-SERT. Arvostelu kuului näin:
"16 months. Ex. quality. Very nice profile. Masculine head. Goos proportions. Scrissor bite. Noce neck. Well angulated shoulder. Strong back. Ex. grup(?) and tail set. Nice anqulations. Ex. movements with style and attitude. Nice temperament."
Ralphi on niin nätti ja tasapainoinen, vaikkakin pieni joka suunnasta. Poju esiintyi niin hienosti kaikin puolin, ei yhtään valittamista siinä kyllä.


Oodi ERI, VAK1, SA, PU2. Arvostelu:
"3,5 years old champion dog. Ex. quality. Nice profile. Masculine head with nice expression. Scrissor bite. Nice neck. Well anqluated shoulder. Nice fore chest. Would like more volume. Strong bite. Ex. grub(?). Well anqulated behind. Nice mover a little bit narrow behind. Nice coat quality."
Oodi oli vähän tyttöjen perään jotka odotteli kehän laidalla. Oli itsellä vaikea saada esiintymään. Ookku kuitenkin niin hienossa turkissa ja ehkä eniten kaunis mun silmään! Niin hyvän mallinen.


Daami ERI, NUK1, SA, PN2 ja SERT. Arvostelu:
" 1.5 years old bitch. Ex. type. Very nice profile. Feminin head with good proportions. Scrissor bite. Nice neck. Good fore chest. A little straight up around. Ex. body proportions. Good topline, grup(?) and tail set. Ex. coat in good condition. Very nice mover, moves with attitude but little bit close behind. Nice temperament. Very well presented."
Daami yllätti. Onhan se nyt sertinsä ansainnu ja on raameiltaan mun makuun. Nyt sain esiintymään neidin hyvin vaikka pientä kiskomista yritettiin, sain seisomaan ja koira malttoi olla.


Caraydan kasvattajaryhmäkin esitettiin ja tuomari oli ihmeissään että neljästä eri yhdistelmästä oli koiria. Arvostelu meni näin:
"4 dogs of 4 combinations. Not an easy breed. The breeder have high quality. Good type. Nice movements." Tuomari totes vielä muutakin mitä arvosteluun ei tullut.

Turkit lähti aika nopeasti näyttelyn jälkeen..:)
Lauantaina vielä trimmattiin koiria muutama tunti ja mentiin sateiseen metsään lenkille. Loppuilta olikin sitten ihmisten rentoutumista. Sunnuntaina aamupäivällä suunnattiin kentälle treenailemaan agilityä. Ohjelmassa olikin lähinnä nuorison ( Ralph ja Daami ) tiukkaa kiertämistä ja irtoamista kauas putkiin, takaaleikkausta, puomia radan osana, ja Daa teki kaks toistoa kepeillä täydellisesti. Superhyvät treenit oli. Treenin jälkeen vielä uittamaan koiria. Koirat oli aika väsy.