torstai 19. helmikuuta 2015

Hiljaiseloa

Meikäläinen on kipeänä joten Daami on nyt ihan korttelilenkillä. Hyvin on sietäny, se vaan jaksaa relata ja relata. Kyllä se sitten kun ulos pääsee ja irti, ni vetelee lelu suussa tapporavistaen ja samalla pomppien ilmaan ja muristen..:) Sisällä todella rauhallinen ja niin kuuluukin. Tänään käytiin treenaamassa pikkusen. Koira oli aika pinkeenä, tosi hulluna. Tehtiin pitkää hyppysuoraa, sivuirtoamista, tiukkoja käännöksiä ja irtoamista erilaisissa tilanteissa.


Törkyturpa mäkeä laskemassa

torstai 12. helmikuuta 2015

Aika onnellinen kuitenkin

Bansseli on ollut aika helppo koira (jos sillai siihen suhteuttaa mitä se on joskus ollut). Ollaan menty niin niin monessa asiassa eteenpäin niin niin paljon, etten olis voinu ikinä ajatellakkaan. Toiveita on että mentäis vielä paljon eteenpäin, mutta toisaalta tiedän realiteetit. Kotona se on helppo, lenkeillä tosi jees jo, vieraissa paikoissa niin kuin kotonaan, vieraiden ihmisten kanssa joskus jees joskus ei todellakaan, lasten kanssa joskus tosi jees ja joskus raivostuttava..:D Treeneissä se on niin mua niin mua! Olen todennut (toivottavasti kukaan ei loukkaannu) että Daamilla on autistisia piirteitä; se on epäsosiaalinen, aistiyliherkkä ja tarvii struktuuria ja selkeää ohjailua toimissaan. Olen varma, että myös koirilla aivotoiminnassa saattaa olla poikkeavuutta. Mulla on laaja-alaisten kehitysten vaikeuksien tentti perjantaina..;) Hyvin on hallussa xD

Käytiin tänään agilitytreeneissä. Ollaan nyt päästy vaan kerta viikkoon ja se on ihan hyvä määrä. Tehtiin aluksi keppejä joissa tuli toistoja ehkä 4 joista yks kämmi kun koira haki esteen kautta hienosti avokulman muttei vauhdista taittanukkaan seuraavaan väliin. 2 toistoa nopeaa keinua, yks leijeröinti pätkä, etäisyyden arviointia (hyppytreeni) ja käännöstreeniä + irrottelua palkaksi tiukasta käännöksestä. Raivoaivo oli taas liikenteessä.

Nautiskelija <3

Diivasta on tullut näillä näppäimillä mummo kun Ralphin ja Milan pennut syntyvät ja osin jo syntyneet. Kauheeta kun 6v jo mummo..;) Sitä se on kun nuoria poikia pitää käyttää..:P Dimpee on kova ikävä mutta se on kovin tyytyväinen porukoilla oloon, ei kukaan räyhäpää hyöki päälle ja alista. Puoltoista viikkoa ja porukat tulee tänne Joensuuhun ja me lähdetään viikoksi hiihtolomailemaan. Sen jälkeen otan varmaan Diivan taas itselle. Mulla on nyt sellanen koiratilanne, että olen tyytyväinen, huolenaiheita koirista riittää, mutta toivon, ettei tarvi laumaa kasvattaa moniin moniin vuosiin. <3 Olis niin super! En haluais toistaa sitä kämmiä, että kun on omanlainen koira käsissä, että ottaa heti toisen koiran. Haluan oppia virheistä. Ei sillä, että en olisi tyytyväinen siihen mitä mulla on, olen todellakin, mutta se on fakta ettei ole järkevää 2v ikäerolla ottaa koiria sillä siitä kärsii kaikki.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

 

Torstain treeneissä vaikeita keppikulmia kepeille joitten ympärillä oli kauheesti kaikkia esteitä. Selkeesti hämäs takkutukkaa, avokulma ei meinannu löytyä. Sinnikkäästi se heitti aina ties monenteenko väliin..;) Voi rakas, se olettaa olevansa aina niin oikeessa. Kepit tuntuu nyt hankalilta, voisko sillä olla vaikutusta ettei näkökenttä oo niin hyvä nyt, ei oikein hahmota. Tehtiin myös rallirataa pitkillä esteväleillä. Ois kiva päästä nyt alkuviikosta reenailee. Ollaan tehty tokojuttuja hiukan. Liikkeestä seiso ja maahan on nyt hankala. Pitäis saada siihen vähän napakkuutta. Kiertoharjotteet ei auta.


Takkutukka on ollut vähän kireä, mutta kaipa se ihan onnellinen on..:D Oon koittanu kuvata joitaki videoita erilaisista tilanteista missä haastavaa kätöstä ilmenee tai mitkä tilanteet on kehittyny ihan hirveesti siitä mistä on lähdetty <3 Epäluuloisuus on ollu taas enemmän pinnalla, lienee hiukan stressiä. En tykkää, en olleskaa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vähän treenipäivitystä


Viime torstaina treenattiin keppikulmia...Hitto avokulma oli vaikee hypyn kautta. Ei sillä, että olis menny ties monenteen väliin vaan meni aina umpikulmaan, eli kiers ekan kepin väärälle puolelle. Sitähän olis sitten tarjonnu loputtomiin. Taitaa vaan tukka olla silmillä. Samalla Daami jätti keppivälejä kesken, ei malttanu. Tehtiin myös putkiralleja ja kilpajuoksuja. Oli hubaa. Treenin jälkeen käytiin Hippa-perron ja omistajansa kanssa jäähdyttelemässä. Kiva kun on perroseuraa treeniryhmässä. Ja vielä hienoa sellaista.

Tänään olis treenit. Oon jotenki yrittäny raahata itteni pisin viikkoa hallille. Tuntuu että vapaavuorot on aika kiitettävästi täytetty. Täällä on aika syvältä toi toiminta. Luulis että halliin mahtuis muitaki treenaamaan, ettei tarvi naama pitkänä kattoa jos joku muukin tulee samalle vuorolle. On kyllä vielä ens viikko tiukkaa koulun suhteen; tenttejä ja kirjallisia. Sitten alkaa harjottelu ja todennäköisesti entistä kiireempää..;) Haluisin päästä vähän useemmin tekee esim. hyppyjumppaa ja keppitreeniä.
Tänään haluaisin treenata käännöksiä.

Ah, ollaan lenkkeilty paljon. Lumi on tarttunu turkkiin ihan kiitettävästi. Koira useimmiten siinä kunnossa, että hyvä kun kävelemään pääsi. Nyt pakastu hiukan ja helpottaa noita umpihankilenkkejä. Totesin yhden pitkän koulupäivän jälkeen kun Daami oli ihan kettumaisella päällä; juoksutin sitä niin paljon hangessa (puiden kiertoa, ravaamista jne. ) että se tuli niin kauheeks lumipalloks. Sen jälkeen se oli niin lepposta lenkkiseuraa..:DDD Hyvää kunnon kohotustakin.