keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vähän treenipäivitystä


Viime torstaina treenattiin keppikulmia...Hitto avokulma oli vaikee hypyn kautta. Ei sillä, että olis menny ties monenteen väliin vaan meni aina umpikulmaan, eli kiers ekan kepin väärälle puolelle. Sitähän olis sitten tarjonnu loputtomiin. Taitaa vaan tukka olla silmillä. Samalla Daami jätti keppivälejä kesken, ei malttanu. Tehtiin myös putkiralleja ja kilpajuoksuja. Oli hubaa. Treenin jälkeen käytiin Hippa-perron ja omistajansa kanssa jäähdyttelemässä. Kiva kun on perroseuraa treeniryhmässä. Ja vielä hienoa sellaista.

Tänään olis treenit. Oon jotenki yrittäny raahata itteni pisin viikkoa hallille. Tuntuu että vapaavuorot on aika kiitettävästi täytetty. Täällä on aika syvältä toi toiminta. Luulis että halliin mahtuis muitaki treenaamaan, ettei tarvi naama pitkänä kattoa jos joku muukin tulee samalle vuorolle. On kyllä vielä ens viikko tiukkaa koulun suhteen; tenttejä ja kirjallisia. Sitten alkaa harjottelu ja todennäköisesti entistä kiireempää..;) Haluisin päästä vähän useemmin tekee esim. hyppyjumppaa ja keppitreeniä.
Tänään haluaisin treenata käännöksiä.

Ah, ollaan lenkkeilty paljon. Lumi on tarttunu turkkiin ihan kiitettävästi. Koira useimmiten siinä kunnossa, että hyvä kun kävelemään pääsi. Nyt pakastu hiukan ja helpottaa noita umpihankilenkkejä. Totesin yhden pitkän koulupäivän jälkeen kun Daami oli ihan kettumaisella päällä; juoksutin sitä niin paljon hangessa (puiden kiertoa, ravaamista jne. ) että se tuli niin kauheeks lumipalloks. Sen jälkeen se oli niin lepposta lenkkiseuraa..:DDD Hyvää kunnon kohotustakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti