sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Meilläkin on blogi nyt..!

Jeee..! Jos nyt saatais päiviteltyä paremmin kuulumisia, kuin kotisivuille ja julkaistua kuviakin.:D

Me majaillaan nykyään siis Joensuussa..:D Joo kieltämättä vähän eksoottinen vaihtoehto ja kaukana kotoa, mutta samapa tuo kun saa opiskella sitä mistä tykkää ja mihin riittää motivaatio. Itä-Suomen yliopistolla on koulutusohjelma, joka on ainutlaatuinen Suomessa, saan yhdellä iskulla monta pätevyyttä. Mutta siihen nyt on vielä matkaa..;)

Koirat on sopeutuneet hyvin, ainakin alun jälkeen ja sen jälkeen, kun itse lopetin turhan ihmettelyn. Kaverit ja perhe jäi Uuteenkaupunkiin ja koti-ikävä on välillä. Täällä on jotenkin kaikki niin uutta kun ei tunne ketään, ei tunne kaupunkia eikä koulua. Koirien kanssa ollaan paljon tokoiltu, lähes päivittäin. Uuteen seuraan ollaan käyty jo tutustumassa ja uusi lämmitetty halli nousee lupaavasti ensipakkasiin..;) Luksusta. Todennäköisesti kisailut on silti vähemmällä näin periodien aikaan kun ei ole omaa autoa liikkua kisoihin. Katsotaan joululomalla ja kesällä sitten ainakin.

Loppukesä oli itsellä tavattoman kiiruista aikaa, joten kisailut jäi vähemmälle. Diiva sai toisen SERTinsä niin agilityssä kuin näyttelyissäkin ja Moccarainer keskitty emännän vedättämiseen radoilla..:D Uskomaton kakara, mutta niin päättäväinen ja ylpeä itsestään..;) Kesällä käytiin muutamissa agikisoissa, Diivan kanssa näyttelyissä komealla turkilla. Me tehtiin verijälkeä ja Diiva kävi paimentamassa lampaita. Lopun aikaa mökkeiltiin, uitiin, lenkkeiltiin metsässä ja rentouduttiin. Viimevuosi oli kyllä ikimuistoinen ja maailman paras välivuosi..:D Kai sitä olis toisenki voinu pitää..;) mutta jossain vaiheessa ne opiskelut olis joka tapauksessa pitäny alottaa.

Vaikka meijän elämässä ei nyt niin hirveesti tapahtune, kun me elellään tämmöstä rauhallista opiskelijaelämää..;) Mutta koitetaan tänne toivonmukaan saada jotain rustauksia..:) 

3 kommenttia:

  1. Heissan!
    Mulla myös alkoi nyt opiskelijaelämä, kun muutin Solen ja Iisan kanssa tänne Vaasaan ja aloitin opinnot yliopistossa.
    Ja tuttu tunne tuo, kun ei tuntenut ketään ihmisiä, kaupunkia tai koulua... :)

    VastaaPoista
  2. Monet on varmaan samassa tilanteessa. Mitäs opiskeelet Vaasassa? Jokos ootte uusiin treeniporukoihin löytäneet? :D

    VastaaPoista
  3. Opiskelen pääaineena ruotsia.
    VASsiin on liitytty ja ens viikolla alkaa treenit :)

    VastaaPoista