Olen ilolla seurannut vapautunutta keskustelua siitä, miten koiran käytös on usein geenien sanelemaa. Olen aika usein saanut ymmärtää että Daamin ongelmat ovat minun vikani. Tähän en ole täysin aina uskonut sillä olen todistetusti kasvattanut kaksi ihan järkevää vesikoiraa.
Daami on ehkä rauhoittunut iän ja oman osaamiseni myötä. Hyvä sillä ei ole aina olla ja joissain tilanteissa huomaa miten sen hermot on välillä täysin loppu. Ympäröivä elämä vaan stressaa sitä liikaa. Luulen myös tästä johtuvan hänen monenmoiset sairastelut joille ei oikein syytä tunnu löytyvän.
Itselläni on aika ristiriitaisia ajatuksia haastavan koiran lopettamisesta. Tätäkin paljon esiintyy ja silloin kun siihen ratkaisuun päädytään, se on varmasti kaikin puolin oikea ratkaisu. Ajattelin itse Daamin ollessa 1v, että tämä koira tuskin näkee 2v syntymäpäivää. Tämän ajatuksen jälkeen hoksasin ehkä jotain tärkeää. Hyväksyä koiran sellaisena kuin se on. En olisi pystynyt lopettaakaan sitä.
Olen myös siinä suhteessa ihan tyytyväinen itseeni, että olen tätä elämää taistellut hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Moni kai käyttää senkin kortin, että laittaa koiran kiertoon kun se ei miellytä.
Kun pennun ottaa, se riski on aina olemassa.
Kun Daamin oireita tutkitaan ja taas, ties monennettako kertaa, mitän syytä oireille ei löydetä, pohdin aina, että koiraa on turha tutkia. Siltikään en voi katsoa kipeää koiraa vaan löydän itseni aina uudestaan ja uudestaan sen kanssa eläinlääkäristä siinä toivossa, että josko nyt syy kaikelle löytyisi. Onneksi vuosi 2020 on ollut tähän asti oireeton (hermostollisia puutteita lukuunottamatta, mutta ne ovat tulleet jäädäkseen).
Viimeksi kun Daami rauhoitettiin ennen joulua CT kuvaa varten itkin jo valmiiksi sitä hetkeä kun joutuisin sen lopettamaan. Daami ei ollut vielä rauhoittunut kunnolla ja yritti raahautua perääni. Sen silmistä näki miten se varmaan luuli, että tämä oli tässä. Aivan kauhea tilanne. Niin happy kun sain sen kotiin hakea.
Daami ei ole koskaan pitänyt lapsista. Kun Kevin lähtee liikkeelle, se lienee seuraava koetinkivi meidän yhteiselon jatkumiselle. Lapsen kanssa en ota riskejä. Vielä ei ole ainakaan näkynyt mitään stressaamisen merkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti