keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kaikenlaista touhua



Kyllä taas työt haittaa suuresti harrastamista. Treenaaminen on jäänyt vähemmälle selkeästi, mutta toki Mocca alotti juoksunsakin. Diivan kanssa olis nyt tarkotus saada AVO liikkeet kisakuntoon, ainoastaan hyppy ja luoksetulo ovat vielä vaiheessa, mutta nopeaoppisena hokaa ne kyllä. Hyppyä tehty vasta kerran istumisella ja takasin hyppäämisenä, luoksetuloa vasta ihan pelkästään käden liikkeeseen reagoimista--> Heitän lelun suoraan koiralle. Onneksi työt helpottaa hiukan ja kerkeää päivässä tekemään muutakin.
          Alli-perro oli meillä hoidossa pitkästä aikaa, tais olla neiti vähän poikki kun ei osannut rauhottua silloin kun istahdan koneelle..;) Muuten oltiin kokoajan menossa, käytiin sukuloimassa, uimassa moneen otteeseen, mettälenkeillä koirakavereiden kanssa, treenaamassa ja maalla.. Aika paljon mahtuu pariin päivään..:D Olen kyllä huomannu että kun on muutenkin kiire niin kouluttaminen vie taas jaksamista omien koirien treenaamisesta. Valmennusryhmän treenaaminen vaatii niin paljon suunnittelua ja sitten koontien tekoa että saman ajan ja voimat vois käyttää omien agi ja tokotreenien suunntteluun. Tarkotus olis päästä myös tekemään verijälkiä näille, ja ehkä isommallakin perroporukalla. Ens maanantaina onki perrotreffit.
Vanhaherra 10vee vielä ihan tärppinä..:D
        Diiva saa pitää turkkinsa vielä hetken, mutte heti ens kuun alussa se lähtee kun viimeiset näytelmät on lusittu. Sitten toivottavasti päästään agilityä kisaamaan enemmän kun se AVO1 käydään hakemassa ensin pois kuleksimasta..:D
Kauneus ei ole katsojan silmässä vaan Didissä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti