Daamin vointi on muuttunut siinä suhteessa, ettei neiti ole enää niin hortteinen ja väsynyt ja innoton kuin oireiden ilmaannuttua. Hammashoito ei ole vaikuttanut suun oireisiin ja pään kosketusarkuuteen. Tämän jälkeen on otettu CK ja ASAT arvot jotka ovat ok. Kilpparilääkitystä on nostettu 0,5 tabletilla aamulla ja illalla ja kontrolliaika tälle on varattu. Kilpparista en usko tämän johtuvan. Nostosta on jo yli 2 viikkoa eikä suun oireet ole lähteneet. Joskus tietty voi kestää kuukaudenkin, ennen kuin elimistö reagoi nostoon.
Ensi viikolla käydään kontrolloimassa kilppariarvot. Olen kyseenalaistanut lääkäriä tässä suhteessa että mitä järkeä ne arvot on taas ottaa kun sen piti olla selvä että hypotyreoottinen se ei ole kun arvo jo kerran otettiin, vaikkakin se otettiin imeytymisvaiheessa. Tuntuu rahastukselta, ja nyt ainakin kun olen lääkettä nostanut, niin se on hyvinkin viitearvoissa. En tiedä miksi se pitää nyt vielä verikokeella todistaa. Sitten jatketaan tutkimalla addisonin tautia tarkemmin. Jos ei ole tämä niin jotain kalliita verikokeita lähetellään Jenkkeihin. Normaalia tuo ei ole, selville se pitää saada ja ei todellakaan näytä olevan mitään ohimenevää. Todella ikävää, mutta koira on onneksi pirteämpi, vaikka ei ole koiran elämää jos et kykene syömään, et saa namia otettua suuhun saatikka luita syötyä, et anna koskea päähän ja leluun tarttuminen tekee pahaa.
Mä olen jotenkin ihan mitta täynnä. Tai siis kun elämä on tämän koiran kanssa ollut todella hankalaa alusta asti. Mikään asia ei ikinä mene helpolla; ihan pelkkä lenkille lähtökin on kauhea kierrosten mylläkkä, riekkumista repimistä ja pursuavaa ahdistusinnostusta. On todella todella raskasta elää tällaisen koiran kanssa ja kun neuvot ovat hyvät, mutta helkkarin paljon helpompi sanoa ulkopuolisena kuin toteuttaa. Kaikki on aina taistelua tämän koiran kanssa ja nyt se vielä sairastaa. Se saa vielä kaiken tämän tunnemylläkän kärjistymään. Oikeasti tämänkin fiiliksen taustalla on vaan kauhea pelko siitä että joudun sen laittamaan kuoppaan. Vaikka se on niin hankala, niin silti se on liian rakas.
Joudin perumaan kesän treenit. Agi taitoryhmän vielä pidin siinä toivossa että koira tervehtyy ja kykenen sitä palkkaamaan. Tokossa en pysty sitä palkkaamaan, agissa se motivoituu ihan pelkästä tekemisestä. Teen varmasti osan treeneistä lainakoiralla.
Syksyn kuviot ovat ehkä hieman selkiytymässä ;) Jos epätietoisuus on jännää, niin tämä tuleva mylläkkä on vielä jännempää :D Elämä on kamalaa muutosta kokoajan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti