tiistai 16. toukokuuta 2017

Daami sairastaa



Daami alkoi oireilla ehkä kuukausi sitten. Se ei ollut enää energinen oma itsensä, ei tullut ulko-ovelle, vastaan, ei ollut lähdössä lenkille ja lenkillä laahusti vieressä. Valjaita neiti ei antanut pujottaa pään yli ja olla jumitti vaan, hortteisena vilkkuluomet puolessa välissä silmiä. Syöminen hankaloitui, pehmeätkin nappulat oli haastavaa saada suuhun. Juominen heikkeni hetkeksi ja oli pissannut alleen yksi yö. 

Ajattelin sen johtuvan ruoan muutoksesta ja sen aiheuttamasta närästyksestä. Orijen Senior ei toiminut kummallekaan koiralle, molemmat tulivat todella kipeäksi (närästyksen takia). Daamilla kuitenkaan ruoan vaihto puuron kautta vanhaan nappulaan ei auttanut. Mitään punkkimyrkkyjä se ei ole saanut, ainoastaan matolääkkeen (drontal) joka oli ostettu Virosta. Myös raakaruoan vaikutusta mietin. 

Ekalla lääkärikäynnillä ei mitään ihmeitä. Silmistä löytyi ylimääräisiä ripsiä ja iris atrofiaa, eli mustuaisen ja värikalvon raja ei ole tarkka vaan röpelöinen. Laaja verenkuva kunnossa, samoin kilppari ja kortisoli. Sai kipulääkettä. 

Seurasin viikon, eikä kipulääkkeellä vaikutusta. Seuraavalla kerralla suun oireet olivat tulleet esiin. Pää oli kosketusarka, koira ei kyennyt syömään eikä ottamaan suuhun juuri mitään. Puruluita ei voinut syödä. Koira rauhoitettiin, hampaat tutkittiin ja rtg otettiin. Ei mitään. Lääkäri kuitenkin löysi hammasraosta hammaskiveä ja ikenestä afta tyyppisiä muutoksia jotka johtuu kroonistuneesta plakkiärsytyksestä. Lausunnossa eläinlääkäri arveli kivun johtuvan tästä. Kiitos, vakuutus ei korvannut. En alun alkaenkaan uskonut tähän lausuntoon. Jälleen kipulääkettä ja suun hoitoa.

Vieläkään ei mitään muutosta. Pyysin eläinlääkäriä soittamaan. Keskusteltu erilaisista mahdollisuuksista. Nyt hän oli kuitenkin sitä mieltä että kilpparista voisi johtua koska arvo on aina ollut alemmalla kolmanneksella. Olisi pitänyt mennä kilpparikokeelle ja sen jälkeen sitten mietitään lisää, Kerroin heti etten tule vaan nostan sitä puolella tabletilla koska siinä varaa on. Aivan turha jälleen testata sitä. Katsotaan mikä on vaikutus, en uskonut tämänkään olevan syy. Nyt pitäisi muka kahden viikon päästä lääkkeen vaste näkyä. Aijon huomenna varata uuden ajan. Toiselle eläinlääkärille. 

Onhan se hyvä että suljetaan perinteiset ensin pois alta ennen kun aletaan seerumeista vasta-aineita tutkimaan. Ärsyttää suunnattomasti.


Treenatessa Daami on energinen. Ei täysin oma itsensä mutta painaa tietysti kuin viimeistä päivää koska lajista tykkää. Palkkaaminen on hankalaa kun koira niin haluaa lelua mutta jäytää sitä veltolla suullaan. Nameja ei ota. 

Treenipäivityksiä seuraavassa postauksessa jos muistan mitä kaikkea kommenttia ollaan saatu.


Tämmösiä ihania pieniä olen päässyt ihastelemaan. Selkeästi tarve toiselle treenikoiralle olisi, mutten halua kahta treenattavaa. Toivon että Daamista kuitenkin vielä olisi moneksi vuodeksi minulle harrastuskoiraa. Todella orpoa kun on vain yksi harrastava, niin kun se sairastaa niin ei voi tehdä kenenkään kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti