Haastavan koiran elo

Daamin kanssa elämä on ollut aina haastavaa. En edes osaa kuvailla hänen todellisia ongelmiaan, osaan vain eritellä "oireita", joita hänellä ilmenee.

Olen ilolla seurannut vapautunutta keskustelua siitä, miten koiran käytös on usein geenien sanelemaa. Olen aika usein saanut ymmärtää että Daamin ongelmat ovat minun vikani. Tähän en ole täysin aina uskonut sillä olen todistetusti kasvattanut kaksi ihan järkevää vesikoiraa.

Daami on ehkä rauhoittunut iän ja oman osaamiseni myötä. Hyvä sillä ei ole aina olla ja joissain tilanteissa huomaa miten sen hermot on välillä täysin loppu. Ympäröivä elämä vaan stressaa sitä liikaa. Luulen myös tästä johtuvan hänen monenmoiset sairastelut joille ei oikein syytä tunnu löytyvän.

Itselläni on aika ristiriitaisia ajatuksia haastavan koiran lopettamisesta. Tätäkin paljon esiintyy ja silloin kun siihen ratkaisuun päädytään, se on varmasti kaikin puolin oikea ratkaisu. Ajattelin itse Daamin ollessa 1v, että tämä koira tuskin näkee 2v syntymäpäivää. Tämän ajatuksen jälkeen hoksasin ehkä jotain tärkeää. Hyväksyä koiran sellaisena kuin se on. En olisi pystynyt lopettaakaan sitä.

Olen myös siinä suhteessa ihan tyytyväinen itseeni, että olen tätä elämää taistellut hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Moni kai käyttää senkin kortin, että laittaa koiran kiertoon kun se ei miellytä. 

Kun pennun ottaa, se riski on aina olemassa.

Kun Daamin oireita tutkitaan ja taas, ties monennettako kertaa, mitän syytä oireille ei löydetä, pohdin aina, että koiraa on turha tutkia. Siltikään en voi katsoa kipeää koiraa vaan löydän itseni aina uudestaan ja uudestaan sen kanssa eläinlääkäristä siinä toivossa, että josko nyt syy kaikelle löytyisi. Onneksi vuosi 2020 on ollut tähän asti oireeton (hermostollisia puutteita lukuunottamatta, mutta ne ovat tulleet jäädäkseen). 

Viimeksi kun Daami rauhoitettiin ennen joulua CT kuvaa varten itkin jo valmiiksi sitä hetkeä kun joutuisin sen lopettamaan. Daami ei ollut vielä rauhoittunut kunnolla ja yritti raahautua perääni. Sen silmistä näki miten se varmaan luuli, että tämä oli tässä. Aivan kauhea tilanne. Niin happy kun sain sen kotiin hakea.

Daami ei ole koskaan pitänyt lapsista. Kun Kevin lähtee liikkeelle, se lienee seuraava koetinkivi meidän yhteiselon jatkumiselle. Lapsen kanssa en ota riskejä. Vielä ei ole ainakaan näkynyt mitään stressaamisen merkkejä.

Yllätys, mä päivitän!

Kahden vuoden jälkeen lienee hauskaa vähän päivittää kuulumisia. On myös hyvä vähän summata koirien kuulumisia ja omaa elämän tilannetta.


Kuten olen täälläkin asiasta maininnut, koiraharrastuksen suurin imu on ollut vähän hukassa. Elämään tullut muuta sisältöä ja haasteen Daamin kanssa ovat laskeneet tavoitteita harrastusrintamalla kun tavallinen arkikin on ollut riittävän haastavaa meille. Kiinnostus koiran kouluttamiseen ei ole hävinnyt ja nautin todella ulkoilusta ja puuhastelusta, joten jatkossakin meidän taloudessa tulee koira olemaan. Yksi on täysin riittävä määrä.

Diiva
Diiva kohta 12vuotta porskuttaa hienosti. Diivahan lopetti harrastukset n.6vuotiaana jolloin hänellä todettiin kulumaa olissa ja viimeisessä lannenikamassa. Kotikoirana hän on pärjännyt hienosti ja muutamia ontumisia on ollut lähinnä rajumpien patikointi, remuamis- ja uintireissujen jälkeen (nämä kaikki siis yhdistettynä samaan reissuun). Diiva ei itse säästelisi itseään yhtään, joten itse pitää olla sen kanssa skarppina ja rajoittaa tietyssä vaiheessa hillumista. Sen elämän asenne on ihana ja se on varmaan meidän koirista kaikkein touhukkain vanha mummeli.

Eläinlääkärissä ei juuri ole käyty. Hammaspuhdistuksessa, josta jokin pöpö pääsi nieluun jonne tuli iso paise. Sitä hoidettiin jonkin aikaa mutta onneksi hävisi kokonaan.

Diiva on edelleen päässyt koulukoiran hommiin ja on niihin ihan ykkönen. Hänellä ei ole mitään koulutusta tai tutkintoa tai tasotestiä, hän on siitä huolimatta todella hyvä ja luotettava koira siihen hommaan. Työpäivät ovat uuvuttavia vanhalle (ja varmasti nuoremmallekin koiralle), joten muutaman päivän viikossa aina välillä tekee.

Diiva majailee paljon vanhempieni luona, ja viihtyy siellä. Daami on sen verran ärsyttävä kurmuttaja, että Diiva viihtyy vanhempieni bichon frise Elman seurana. Daami on myös enemmän ainut koira kuin laumaeläjä koska on niin itsekäs ja dominoiva.

Vanhuksen ärsyttäviin piirteisiin kuuluu lisääntynyt vinkuminen ja piippaaminen. Hän on myös erityisen nälkäinen nykyään. Hän tarvitsee ruoan jälkeen jälkiruuan, lenkkien jälkeen lenkkisnkäcksin ja illalla iltapalan. Näitä kaikkia vaaditaan äänekkäästi.

Ihana, valloittava ja niin helppo koira.

Daami
Oh lord! Olen jotenkin ylpeä siitä, että hän on edelleen kanssamme kaikesta huolimatta.

Daamilla todettiin joskus 2 vuotiaana kilpirauhasen vajaatoiminta. On ollut siitä asti lääkityksellä ja hyvin pysynyt aisoissa. Mitään oireita ei ole ollut tähän sairauteen liittyen.
En edes muista koska hän alkoi sairastella lisää. Oireina puutteelliset refleksit ja kasvohermojen tulehdus (nämäkin kaikki autoimmuunia, ei mitään tarttuvia tauteja kuten borrelia tms. Nämä on tutkittu) Daamille jäi pysyvästi suun/kielen ongelmat ja kieli roikkuu ulkona epätyypillisen tapaan. Viimeisimmin hän on oireillut niskakipuja. Mitään syyt näille ei löytynyt edes CT kuvissa. Daami saattoi yhtäkkiä vinkaista, jonka jälkeen hän on pää rungon jatkeena jäykkänä koko koira. Ei pääse hyppäämään, makaa vaan pää suorana. Kortisonikuuri auttoi ja nyt ei ole tämän vuoden puolella ollut yhtään kipukohtausta. Loppuvuonna 2019 niitä oli ainakin 5kpl. Lopetettiin myös agility, joten tämäkin lienee syy, että oireet pysyneet poissa.

Hän on viettänyt kotikoiran elämää ja sopeutunut siihen hienosti. Kestää hyvin toimettomia päiviä, mutta jaksaa lenkkeillä tarvittaessa loputtomasti. Aika raskas takiainen hän on. Raskausaikana oli sentin päässä minusta kokoajan, nyttemmin onneksi helpottanut. apsistahan hän ei pidä, koska ei osaa ymmärtää heidän eleitään ja liikkeitään (tämä hankalaa monelle koiralle toki). Daamilla on siis jännät paikat nyt kun Kevin lähtee liikkeelle, että sopeutuuko eloon liikkuvan lapsen kanssa vaiko eikö.

Daamin elämä on parasta meidän kanssa kotona kun muuttujia ei ole. On minun kanssa jo aika helppo (tämäkin niin suhteellinen käsitys, mutta siihen mitä se on joskus ollut). Kotona haukkuu ja pöhisee (tämä vähentynyt onneksi), lenkeillä irti pitäminen vaatii osaamista (ei enää jahtaa autoja kuin hetken matkaa ja kääntyy kutsusta usein pois, takajäljelle lähtee ja koirien perään lähtee ja käy räykkyämässä mutta ei tee mitään). Eli hän on helppo kun tietää hänen kommervenkit ja osaa säännellä, tämä onnistuu vain minulta eikä meillä juuri lenkeillä enää vahinkoja tapahdu. Juhannuksena hän oli mukana Sallassa, hänelle on liikaa käydä kylässä, joten hän vietti aikaa mökillä. Patikointireissuilla hän sekoili täysin, kävi niin kierroksilla, että näin hänen tilassaan jo lopun alkua. Hän ei voinut hyvin.

Meidän perheeseen onkin tullut karvalapsen sijaan ihan oikea vauva. Se on ollut kyllä ihan huippua, enemmän kuin oisi voinut osata edes toivoa. Daami on ottanut Kevinin vastaan hienosti ja ainakin vielä pitää hänestä tosi paljon. Asia toki voi muuttua kun lapsi lähtee liikkeelle ja tulee kohti Daamia. Sellaista Daami ei oikein ole tähän asti lapsilta kestänyt. Hän murisee merkiksi jos joku lähestyy, tuijottaa, juoksee ja sännähtelee. Saattaa jahdata, haukkua ja pysäyttää. Toki olen sitä mieltä, että koiran ei tule sietää mitä tahansa lapselta. Tiedän kuitenkin, ettei lapset aina noudata niitä sovittuja sääntöjä koirien kanssa, joten en halua ottaa riskejä koska tiedän, etten voi vahtia koira ja alasta ihan joka sekunti. Toivotaan, että molemmat sopeutuu ja Daami saa jatkaa elämäänsä miellä. Muina vaihtoehtoina on, jos porukat suostuu ottamaan Daamin tai sitten se vaikea päätös. Tästä ehkä oma postauksensa tulossa.

Talvea odotellaan

Blogi käy aika hiljaisella. En haluaisi millään luovuttaa tämän kanssa, mutta eipä minulla mitään koiramaisia juttuja tänne oikein enää ole. Koiraharrastus on rauhoittunut aika urakalla. Toisaalta todella surullista, sillä jossain elämän vaiheessa se vei suurimman osan ajastani ja pidin siitä todella. Paljon hyviä muistoja ja paljon sellaista, mistä en haluaisi päästää irti, mutta toisaalta, toisenlaiset sisällöt vievät nykyisin aikaani.

Ilman koira en varmastikaan osaa elää. Joskus ajattelin, että jos en harrasta, minulla tuskin koiria olisi, Nyt kuitenkin tuntuu, että en osaisi olla ilman iloista vastaanottoa, jokapäiväistä hoitoa ja huolenpitoa ja kolmea lenkkiä päivässä. Mitä rapsutella sohavalla tai ketä potkia sängystä pois jos ei olisi koiria, Toisaalta todella haikeaa, että mun harrastuskoirat alkaa olla menneen talven lumia. Moccaa ikävöinyt taas huolella. Hänen epäreilu kohtalo. Diiva 10v tekee elämänsä työtä nuorten ja välillä vanhojenkin kanssa. Daamin kanssa ei koskaan päästy niihin saavutuksiin mihin tuollaisella koiralla olisi ollut mahdollisuuksia. Toisaalta miksi murehtia sitä kun tuolla kapasiteetilla sillä ei ollut mahdollisuuksia kuin tähän, mihin me on päästy. Harmittaa sen puolesta jos olisin kuitenkin voinut tehdä jotain enemmän. Tuossa se istuu mun takiana ja vartoo mua. Minä olen sille koko elämä. Se on joutunut koko viikonlopun vaan makaamaan koska olen ollut kipeä. Säälin sitä välillä todella mutta toisaalta, mun kanssa se on saanut kovin hyvä elämän ja tulee sitä saamaan jatkossakin.

Pennun ottaminen voisi olla ensi vuonna ajankohtaista. Kasvattajiin olenkin jo tutustunut, mutta ehkä vielä odottelen. Niin kauan kun Daamin kanssa voi harrastaa niin ehkä niin kauan nautin yhden koiran elämästä. Daami on nyt niin "helppo". Siis Daamin mittakaavassa. Se ei hypi seinille jos sen kanssa ei tee mitään, se ei tuhoa paikkoja, se ei ole eroahdistunut, sillä ei mene maha sekaisin jne jne... Pennusta taas ei koskaan tiedä kun kaikki on opettelua ensimmäiset 3vuotta ainakin.

Mun syksy on ollut unelmaa. Pariisi ja Malediivit. Malediiveista olen edelleen niin pakahtunut. Pakko päästä uudestaan sinne. Tädellistä.

Työt tuntuu hyvältä ja kotona ja parisuhteessa teen omaa kasvuani. Tammikuussa muutto ihan omaan ja ihan uuteen kotiin. Life is good.

Elokuuta jo mennään

Kesä on ollut ihana. Elämäni paras jo siitäkin syystä, että eka kunnon kesäloma :) 10 viikkoa on ihan miellyttävän mittainen loma.  Kelit ovat olleet kuumat, puuhattu paljon kaikkea pientä ja ennen kaikkea kerrankin on tarjennut uimaan.  Nyt kuitenkin kuumuus saisi jo riittää. Kun on koko kesän kärsiny 8.kerroksen asunnossa 32 asteen kuumuutta, alkaa jo olemaan aika loppu. Onneksi ensi kesänä on oma terassi ja ilmalämpöpumppu.

Koirien kanssa ei ole tehty mitään. Ei yhtään mitään ja ne ovat olleet ihan fine sen kanssa. Lenkit ovat pääosin todella lyhyitä kolmesti päivässä ja isoin aktiviteetti on uiminen muttei sitäkään joka päivä voi tehdä. Kukaan ei kiipeile seinille eikä häiriökäyttäydy sen enempää kuin ennenkään. Tällaisia koirien kuuluu ollakin, kun ei tehdä niin ei tehdä. Kesti sitä sitten viikko tai kesä :D No joo, mielelläänhän noiden kanssa touhuilisi mutta kelit ovat olleet liian vaarallisia siihen.

Heinäkuussa käytiin Pärnussa pitkä viikonloppu ja reissu oli ihana. Koirat olivat pitkästä aikaa jossain muualla hoidossa kuin vanhemmillani, sillä he olivat Pärnussa mukana.
Diiva oli äitinsä Caraydan Betty Boop "Höpiksen" kurissa ja nuhteessa. Ilmeisen vaivaton oli ollut vaikka monenlaista huomioitavaa helposti sekoavan touhumummon kanssa onkin. Diivan kanssa tulee välttää liikaa riehumista ja aktivointia kulumien takia. Se rikkoo kaikki pallot ja mahdollisesti lelutkin. Sitä närästää rasvaiset ruoat ja herkut. Normi lenkit ja muutaman kerran voi jotain lelua heittää, ei mitään riekutuksia kun sillä menee kierrokset sitten kattoon jo ihan pelkästä ajatuksestakin.
Daami oli Diivan pojan ja pojan pojan seurana. Tässä koirassa vaivaa on sitten ihan riittämiin. Ulkona reaktiivisuus ja epävarmuus monissa tilanteissa, kilpparilääkitys ja syömisongelmat jne.
Voi vaan todeta, että kyllä koiran omistaminen on vaivatonta :DDDD Noh, ehkä lapsiin verrattuna se vielä on. Nämä sentään voi jättää hoitoon :DD

Päivä kerrallaan eteenpäin. Daamin olen ilmoittanut syksyn treeneihin. Toivottavasti vointiin nyt ei tule sen suurempia heilahduksia tai sitten tulisi jokin selkeä oire josta saataisiin kiinni mikä koiraa vaivaa. Niin kauan kun mikään ei muutu ja koira on kivuton niin jatketaan normaalisti eteenpäin. Neuroottinen minä seuraan takajalkaa herkeämättä ja mielestäni siinä jotain outoa on. Maanantaina on osteopaatille aika. Jäykäksi se sen tulee jälleen arvioimaan.

Kesäkuulumisia

Elämä on aika hienoa! Saa olla onnellinen, että on saanut tehdä siitä juuri oman näköisen ja onnekas, että se on niin miellyttävää ja ihanaa.


Kesälomaa takana nyt noin 4 viikkoa ja on ollut hienoa. Aluksi hieman pohdin miten saa ajan kulumaan ja on välillä vähän outoa ollutkin. Vaikea olla tyhjänpanttina tekemättä mitään, mutta sekin lienee sellainen taito joka on hyvä oppia.  Kesä on kesä, syksyllä muutama matka jota odotan ja talvella muutto uuteen kotiin. Ei valittamista siis!

Daami voi aika hyvin. Ontumisia ei ole mutta Piiran kanssa paikannettiin toisen takajalan jäykkyys. Se on ollut kauan outo muttei eläinlääkäri siinä mitään ihmeitä löytänyt. Tällä kertaa oli jäykempi kuin ennen. Veden pulauttelu loppui kun annoin kuurin Pepcidiä. Neurologiset oireetkaan eivät ole hävinneet. Luultavasti uusi visiitti Aistiin tiedossa.

Agility on ollut aika tauolla. Pieniä treenejä silloin tällöin eikä koira ole ontunut tai oireillut. Agility on nyt tuon koiran kanssa aivan uskomattoman hienoa. Se meno ja se fiilis. Koira tekee niin hienosti hommia, sitä voi jättää ja lähettää esteille ja voin itse pinkoa menemään. Saan liikkua paljon ja kauas ja koira tekee hommansa. Huima muutos! Ei sitä pysty edes selittämään.

Daami on ollut nyt viikon "mummolassa" hoidossa kun kävimme viettämässä Juhannuksen Sallassa. Mukava reissu ja olisihan Daami voinut mukaankin tulla, mutta kiva joskus reissata ilman stressiä. Daami ei ole kuitenkaan omimmillaan vieraiden luona.

Daami Sylvin kanssa saunassa. Tässä näkyy hyvin Daamin neurologinen häiriö, kieli roikkuu ulkona.

Daami ontuu

Mitäköhän kaikkea sitä taas on tapahtunut.

Helmikuussa hiihtoloma vietettiin New Yorkissa ja Miamissa. Koiria oli ikävä mutta hyvinhän siellä sai ajan kulumaan :D Nykiin haluan ehdottomasti uudelleen. Niin mainio tunnelma! Miamissa poltettiin itsemme heti ensimmäisenä aamuna. Se ei ollut hauskaa ja lämpö tuntui aika tuskaiselta aluksi. Kasapäin ihania kokemuksia rikkaampana. Huippureissu!

Ennen reissua tuli ostettua oma koti. Tämä siis vasta rakentuu ja toivon todella, että jouluksi pääsisi jo omaan uuteen kotiin. Kyseessä siis rivitalon pääty, 4h ja tupakeittiö, ihana iso terassi ja isot lasi-ikkunat. Minun näköinen, kompakti ja vaivatonta asumista. Sen verran pihaa, ettei tarvitse kaikkea vapaa-aikaa käyttää pihan hoitoon. Daamille riittävästi vahdittavaa.

Daami loukkasi etupään (olka-kykynärpää) maaliskuussa. Nyt sitten jouduttu myymään treenejä ja skippaamaan kisoja. RTG kuvissa ei näkynyt mitään. Nyt siis ollaan 10 päivää kipulääkkeellä jonka jälkeen lisätään hieman liikuntaa ja jos ontuma palaa niin kontrolliin. Sen jälkeen sitten CT ja prp tai leikkaus. Lääkäri epäili trauman seurauksenamahdollisesti irtopalaa joka ei näy RTG kuvassa. Tämä kyllä on niin surullista. Koira jolla edelleen kieli roikkuu ulkona, kilppariarvot päin prinkkalaa ja nyt etupääkin rikki. Totesin lääkärillekin, että onkohan tässä mitään järkeäkään. Daami on myös lisääntyvissä määrin räyhännyt. Selkeästi kipuja on. Kävi Diivankin päälle yhtäkkiä kahdesti. Ei kai tässä muita vaihtoehtoja ole kuin pitää sitä elossa. Aika lohdutonta.

Joulu meni ja niin vaihtui myös vuosi. Itse olin vuoden vaihteen Puolassa ja koirat vanhemmillani. Daami oli saanut lapsisiedätystä ja edelleenkin raketit saavat aikaan vain alkuun pientä ärtymystä Diivassa, Daami on lähes neutraali. Pelkoja ei ole.

Ohjatuista treeneistä ja kisoista on ollut nyt taukoa. Ollaan käyty höntsäilemässä ja harjoittelemassa jotain taitoja. Daamin kanssa on miellyttävä treenata nyt kun on löytynyt se oikea tapa ohjata. Se on vaivatonta ja ei tarvitse vääntää. Juosta kyllä pitää enemmän kuin ennen ja kunto on koetuksella. Tammikuussa alkaa kelpokoiran nollaratatreenit ja Elinan ratatreenit. Kelpokoiralle haluan päästä katsomaan miten Daami siellä käyttäytyy. Meillä oli aikanaan siellä kovia vireongelmia. Toivoisin Daamin uudelleen ohjelmoinnin auttaneen tähänkin ongelmaan.

Daami on kovin helpossa iässä. Se sopeutuu tekemättömyyteen ja nukkuu päivät pitkät. Ihanaa ja leppoista. Kodin ulkopuolella sama hulluus jatkuu ja onkin pari kertaa päässyt räyhäämään toisille koirille ja välillä meinaa mennä juoksijoidenkin kohdalla yli. Ehkä se tällaisessa sitten näkyy kun ei ole ollut aktiviteettia.

Daamin vointi on ollut parempaan päin. Eihän hänen neuriittinsa juurikaan missään muussa näy kuin suun käytössä. Muutamia luita pystyy jo kaluamaan ja ruoan syöminenkään ei ole enää niin suttaista. Ruokailee edelleen kylpyhuoneessa :) Toivottavasti siis tulehdus olisi poistumaanpäin.

Luokkatoverini Råtta ja Majava

Diiva on päässyt jo työn touhuun. Tyttö nauttii kyllä suuresti kun pääsee koululle ja ilmoittaa jo ovella örinä, ulina haukulla, että minä tulin. Sen jälkeen se menee häntä ja koko pylly vispaten tapaamaan oppilaita ja henkilökuntaa.