Puuhailuja

Päästiin vielä pari kertaa ennen joulureissua kentälle treenaamaan. Kenttä oli hiukan lillu mutta hyvin pysty treenaamaan. Olen nyt koittanu Daamille opettaa ohjauksiin tulemista vaikka lelu on maassa. Tuntuu radikaalisti siltä, että kun pidän lelua ohjatessa taskussa ja heitän, koira kiinnittää enemmän huomiota minuun ja on hetkellisesti enemmän kiinni mussa. On ollu aika tuskaa tehdä harjotteita kun neiti on oppinu ampumaan lelulle aina kun nenä sinne päin näyttää. En tiedä pitäiskö luovuttaa koko tavotteen kanssa, onhan se hankalaa mun vanhemmillekki koirille.
Tuntuu muutenkin, että on jotenkin vähän taantumaa tuon edistymisen kanssa. Haluaisin ohjattuun kunnon koulutukseen, mutta koen, ettei monenkaan opissa edetä niin kuin haluaisin edetä perropennun kanssa. Toisaalta tuntuu, että olen tehnyt liian helppoa liian kauan ja nyt vaikeuttaminen ja tekniikoiden ooppimisen alottaminen tuntuu hankalalta, koira tuumailee luonnollisesti enemmän eikä tieteskään paukkaa täysiii ennen kun on oppinut. En siis oikein tiedä millä tielle lähdetään, ekana ajattelisin yks tekniikkaopetus per viikko.
Sosiaalistumisen suhteen on edetty. Daami on selkeesti Moccamainen, ei juokse vieraitten syliin vieraissa paikoissa, Joensuuss kotona kiipeää naamaa nuolemaan, vieraissa paikoissa niin paljon ärsykkeitä, ettei malta jäädä rapsutettavaksi. Joku pyyskin että "Salla, käske tuo tänne syliin rapsutettavaksi", totesin vaan, ettei se oo semmonen koira, tulee kun tulee..:) Kyllä se ihmisistä tykkää, muttei pääosin koe niitä palkitseviksi tai hyödyllisiksi. Ihan hyvä piirre perrossa, muttei nykyajan ihmisten kanssa aina niin helppo ominaisuus kun aina joku on käsi pitkällä änkemässä koiran kimppuun. Se on kyllä ihana kun on aika usein sentin päässä musta..;)

Daamin kainalossa

Diivalle hali

Daami tykkää pienistä lapsista, Diiva kaikista..:D

Palloleikkiä Diiva ja Selma

 Vieraalta koneelta kun päivittelee, kuvien laatu on älyttömän surkea..:/