torstai 19. marraskuuta 2015

Daami 3-vuotta!





Pöljä monsteri täyttää tänään JO 3-vuotta! Mihin tämä aika oikein karkaa? Mun piti niin ottaa seuraava koira vasta opintojen jälkeen mutta Daami tulikin vähän yllättäen. Tämä on kyllä yksi parhaista heräteostoista vaikkakin kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut, eikä aina ollakkaan ihan ruusuilla tanssittu. Se ei ole mun silmissä maailman hienoin perro vaan se on just mun käsiin sopiva perro! Daami viettää synttäreitään köllien, metsälenkillä, eilen ostettuja herkkuja ja raakaruokaa popsien. Synttärilahjaksi tyttö sai uuden BOT alustan ja se onkin ollut kovassa käytössä kaikkien elukoiden käytössä. Sylvi-kissa esimerkiksi menee ihan koomaan nukkuessaan alustan päällä. Kyllä kissa tietää missä on hyvä olla.

Viimeksi ollaan treenattu agia kunnolla Tuulian treeneissä. Jälkeen olen käynyt kentällä varmaan kahdesti tekemässä keppitreeniä. Vire on treeneissä sen verran matala ettei jätä keppejä kesken. Olen silti vahvistanut niiden loppuun pujottelua virittämällä loppuun ansoja ja palkkaamalla keppien päähän. Ei stibluja. Avokulmaan tulo vinohypyn kautta on ollu haasteellinen. Putkesta tulo ei ole.

Tokoiltu ollaan myös aina agitreenien yhteydessä. Ruutua, hyppyä, metallia, paikallaan makuuta, sivulla maahan menoa ja perusasentoon tuloa, liikkeestä maahan ja seiso. Tokoilu on kyllä mukavaa ja erilailla ajatusta vaativaa molemmilta kuin agi jossa parasta on kun mennään täysii ja aivot narikassa ;)

Lisäilin koirien sivuille sairastelu-osion johon koitan listata meidän tytöillä olleita ja mahdollisia tulevia sairasteluita ja tapaturmia. Toivotaan toki ettei tarvi paljon listailla.

1 kommentti: