keskiviikko 3. elokuuta 2016

Hullunmyllyä

Nyt on hyvä olla!
Pentu on asettunut laumaan todella hyvin. Vaikka usein jännitänkin Daamin suhtautumista kaikkeen, se on yllättänyt minut niin monta kertaa taas. Oikeastaan kokonaisuutta katsellen, se on todella paljon mennyt eteenpäin! Niin paljon, etten olisi ikimaailmassa uskonut, että se voisi joskus elää näinkin normaalina koirana. Aijon kyllä nostaa maljaa itselle Daamin pääasiallisena tukihenkilönä ja ohjaajana (ehkä vähän kouluttajanakin ;)) mutta myös porukoilleni jotka heikommalla koirakokemuksella osaa todella kivasti Daamin kanssa toimia ja reagoida. Oikeastaan Daami toimiikin heidän kanssa usein paremmin kuin minun kanssa koska jännitän Daamin reaktioita.

Mutta siis pentu istuu laumaan todella hyvin. Se on aika riiviö ja todella raskas välillä. Herääminen klo:5 pissattamaan, ei onneksi ole mun heiniä :D Pentu roikkuu hameen helmassa ja puree kovaa, eikä usko, mutta kun sanoo kunnolla, uskoo, mutta toimintakyky pysyy. Ihana pieni. Daamilla on helkkarin pitkä pinna. Se on niin fiksu tuon pennun kanssa. Tänään jo leikkivät pihalla, Daami juoksi hulluna ja pentu hyökkäili ja vaani. Diivan kanssa leikki on maittanut jo pidemmän aikaa. Tänään Diiva keksi että pentuahan voi pyörittää suullaan miten tahtoo ja pitää sitä maassa selällään. Ihana pari tämäkin.

Meillä on viikon ajan ollut sukulaisia useampi kappale. Koirat on ottaneet porukan todella hyvin vastaan. Daamikin tulee lasten kanssa hienosti juttuun! Tälle hei iso peukku. Toki lapset ei ole päällepäsmäreitä, antaa Daamin olla omissa oloissaan eikä kiinnistä huomiota jos se hakeutuu seuraan. Hienosti kestää myös vieraiden ihmisten lässytykset ja taputukset.

Porukat lähtee lappiin ja ottaa Elman ja Diivan mukaan. Daami jää mun kanssa talovahdiksi. Treenataan, lenkkeillään ja uidaan ainakin valtavasti! Ja tehdään gradua ja töitä :D Ihanaa, jos sais myös vaan olla sillä tämä kesä on ollut niin hirveetä menoa että lepo tekis terää. Maanantaina palasin Pärnun reissulta joka oli kyllä rentouttava ja huomenna suuntaan takaisin Helsinkiin ja tiedossa Weekend. Jeij!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti