lauantai 1. lokakuuta 2016

Oho, syyskuu meni ja hirmu avautuminen Daamista


Permikset jäi

Syyskuun aikana ollaan treenattu kolmesti vauhtiratakurssilla jossa aika meidän tasoisia ratoja. Todella hyviä fiiliksiä ja alkaa oppi menemään itsellekin perille kun alkaa hoksaamaan asioita, ja osan jo rataantutustumisvaiheessa. Koira toimii ja tekee todella hienosti, ei ole yhtään turhautumista tullut koiraan nyt kun itse on kartalla. Itsellä vielä pitää kiinnittää huomiota saksalaisiin, katseen paikkoihin, valssit valmiiksi ja valssien lijaukset ettei valuta.

Daami vaihdettin pysäytys A:han koska koiralla ei ole edes yritystä tehdä sitä halutulla tavalla koska kivempaa on loikata ihan h*lvetisti niin korkealta kuin pystyy. Lelun kanssa tekee tosi hyvin, muttei mitään yritystäkään ilman. Daami ei ole sillälailla koulutettavissa enää noissa vireissä että pelkällä onnistumisten palkkaamisella mikään menisi perille. Se on vaan ihan fileissä siitä kun saa raivota.

Joensuun kisat oli ihan karmeat. Koira on kuin todella outo, ikäänkuin se jännittäis ja sen takia laittaa jo homman läskiksi ensimmäisten esteiden aikana. Ei edes yritystä. Ei se halua miellyttää mua, eikä se edes pysty kun se on niin eläimellisessä tilassa ettei ole enää tavotettavissa. Ihan ihmeellisiä juttuja kun ei vaan paketti pysy kasassa. Todella harmillista. Todella outoa, en oikein osaa edes kuvailla mutta jos ihmismaailmassa vertaisin samanlaiseen käytökseen niin se on juuri niin kuin joku osastonuori jonka kannattaa heti heittää hommat läskiksi koska yrittäminen tuntuu liian raskaalta ja kun kuitenkin epäonnistuu niin ei ole valmis ottamaan sitä kolausta että yrittää ja epäonnistuu. Daami vaan loikkas kaikki kontaktit, ei tietoakaan patoamisesta ja yrittämisestä mitä sentään treeneissä tekee todella hyvällä prosentilla.... Nyt se vaan hyppäs ja huusi ja räyhäs ja samalla oli niin hiton tyytyväinen itseensä. Tuntu että mikään ei toiminu, koira ei lukenu esteitä eikä lähteny mihinkään. Olis varmaan vaan halunnu purra ja raivota mulle. Todella hämäävä.

Muutenkin reissulla Daami todella röyhkeä sikaporsas. Ei se luovuta jos se jotain haluaa. Ei se pysy käskyn alla jos se jotain haluaa, ei sitä kiinnosta mitä mieltä ihmiset tai koirat on. Se on vaan ihan hiton röyhkeä ja uppiniskainen. Todellisuudessahan kukaan ei ole uppiniskainen syyttä, mutta mikä vaikuttaa Daamin taustalla, en tiedä. Olen aika varma että jotain autismin tai aspergerin piirteitä sillä on, mikäli koiralla niitä voi olla. Todennäköisesti sen hermosto ja verenkuva ja välittäjäaineet on jotenkin vaurioitunu sen stressistä ja muutenkin haastavasta elämästä. :D

Minäkö muka sikaporsas?

Mä en oikeasti voi paljon muuta kuin elää sen mukana, pahasti sanottu koirankoulutuksessa, mutta mun on turha yrittää sitä taivuttaa mihinkään muottiin kun se on niin spessu. En oikeastaan juurikaan komenna sitä. Pyrin välttämään viimeiseen asti ja siksi ennakoin paljon. Myös oman mielenterveyden vuoksi teen näin ja sallin siltä paljon asioita koska huutaminen ja rankku ei ole vaihtoehtoja, positiivinen vahvistaminen ei riitä, sillä mikään ei ole niin palkitsevaa että se laittaisi yrittämään edes padota niitä jotain eläimellisiä viettejä minkä varassa se menee ja toimii. Luulen että hänen itseppäisyys ja sen toteuttaminen on niin palkitsevaa, ettei mulla ole oikein keinoja kilpailla niiden rinnalla.

Ollaan käyty vähän vahvistamassa kontakti putki erottelua ja keppejä. Kepeissä ei yhtään stiblua, mutta kontaktilla kyllä. Sanallinen käskytys on aivan liian heppoinen Daamille, en tiedä miten saisin sen sisäänajettua vahvemmin mitä haluan, jolloin onnistumisia tulee enemmän ja vähemmän semmosta aivotonta juoksemista vaan mihin sattuu ilman keskittymistä. Murr.

Kehityskuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti