lauantai 18. lokakuuta 2014

Meilläpä ei juuri ihmeitä. Tokoiltu on hiukan aina sillon tällön, erillisiä tokotreenejä ei olla käyty tehtyä. Nyt olen panostanu siihen, ettei sivulletuloon tulis pomppua ja seuraaminen pysyis takana sillä lelu kainalosta on saanu innostuksen nousemaan ja meinaa edistää. Metallikapulahassutteluja ollaan kerran tehty. Pitäis käydä ostamassa uuse isompi ja kevyempi kapula.

Tiistaina oman ryhmän harkoissa jotain kontakteja tehtiin ja pieniä pätkiä rataa. Perjantaina käytiin ottamassa hiukan putkijarrua ja leijeröintejä putken toiselle puolelle. Tehtiin kieputuksia yhdellä hypyllä ja välillä tuntuu, että se jää ku purkka tukkaan, onkohan sen kintereet ihan kunnossa. No näillä mennään mitä on annettu.

Ollaan keretty tällä viikolla lenkkeilemään paljon, fillaroimaan yms aktivoitumaan lenkeillä (jumppaa, nenänkäyttöä yms.). Kaverin koira oli kylässä ja Daami on kyllä natsi, ei juuri antanu toisen liikkua tai tehdä mitään. Luulen, että ongelma oli siinä, että toinen ei selkeästi alistunu missään vaiheessa, että olis saanu tilanteen rentoutumaan. Daami on varmaan taas saanu liikaa ärsykkeitä kun välillä tuntuu stressaantuneelta, äänenkäyttö lisääntyny tilanteissa joissa ei tarvitsisi. 

Ihan on Diivan väri, neiti ei vaan tykkää poseerata.



Tilasin koirille uudet valjaat ja remmit. Diivalle on ollu ajatuksisa jo kauan. Investoin myös RUKKAn jatkopalavaloihin. Saa nähdä miten valjaat ja ohut softshell remmi toimii Daamilla..xD Joo naurattaa jo valmiiks. No sitten kun turkki on pois ni päästään testaamaan eli joskus kesällä.

Elmerillä on jo kauan ollu Rukkan comfort valjaat, nyt sai tytötkin


Huomenna olis tarkotus pyyhältää taas näytelytreeneihin. Tekis mieli taas availla turkkia kun on niin hyvin lähteny rastottumaan, mutta antaa nyt mennä vähän umpeen ja avataan viikon päästä. Lyhyeksihän tuo tukka jää ekaan koitokseen, mutta ihan sama, tuskin jää turkista roikkumaan tulokset...;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti