maanantai 6. heinäkuuta 2015

Ei mitään ihmeellistä

Diiva sai uuden strutsilelun joka ON VIELÄ ehjä ;) Samalla luuvarastot saivat täytettä.


Hiljaiseloa! Ei olla tehty mitään ja huomaa miten nopeasti aika menee..:O Muutamia jumppajuttuja pitäis nyt systemaattisesti tehdä Daamille. Kiertoharjotteita ollaan tehty ehkä kerran ja uimaan on pitäny päästä neitien kanssa jo kauan. Viikonloppu meni itsellä Ruisrokkailemassa ja koirat ollu vanhempien kanssa. Diivan olis ilmeisesti tarkotus lähteä niiden mukaan pohjosen reissulle, Pyhälle ja Sallaan. Daami jää mun kanssa <3


Alli ja Ruuti perroset oli päivän hoidossa

Torstaina treenattiin agia ihan vähän. Daami toimi kuin unelma. Yhden kerran tuli tiukassa käännöksessä riman ali, vaikka rima oli alhaalla. Tämä oli juuri niin päin käännös, että heikompi puoli joutui hommiin. Koitii toisella kertaa samaa mutta stoppasin ja annoin uuden yrityksen, ja koirahan hyppäs. Tehtiin pari toistoa puomia. Niin että juoksin ohi ja pari toistoa niin, että jäin taakse. Karkas kerran taaksejäädessä mutta häiriökoira paukkas radalle just sillon. Diiva oli ihan pinkeenä, ihan pinkeenä. En tiedä onko se ollu kipee jo jonkin aikaa, mutta carthrophen vaikuttaa kyllä, ja nutrolin nivel. Tuntuu et ihan ku eri koira välillä. Harmi kun ei enää viitsi ja uskalla säännöllisesti treenata ja kisata. Tärkeemmät asiat ennen harrastuksia!

Pitäis viedä laseriin Daami taas varun vuoksi. Pitää muistaa myös ilmottaa Raumalle pitsiagikisoihin. Pikkusen kinkkirinkkinen juttu, olis Karjurock samana viikonloppuna, enkä muutenkaan tiedä, monellekko radalle viitsin ilmottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti