maanantai 29. helmikuuta 2016



Hiihtolomaviikon alku oli meikäläisellä vapaata töistä. Loppuviikon olin kellon ympäri töissä. Mikäli ei olisi porukoita joiden luona koirat olisi, niin en pystyisi tekemään pitkiä vuoroja. Pidemmän päälle ne on hyviä sillä se tietää aina enemmän myös vapaata listassa.

Maanantaina kiivettiin Kuuavuorelle koirien kanssa ja tiistaina käytiin landella savustamassa kalaa, koirat tietysti mukana. Lumi oli ärsyttävän kovakuorista joten Daamin jalat hieman kärsi kovasta juoksemisesta jota neiti kyllä taas harrasti.

Keskiviikkona käytiin Jaakon opissa. Rata oli mukava ja saatiin taas paljon onnistumisia. A:n kanssa päädyttiin nyt siihen että harjalle tai heti harjan jälkeen pitää laittaa pumpperi jotta saadaan ensimmäistä laukkaa pidennettyä. Nyt neiti asettaa askeleet niin että ponnistaa juuri ennen pumppia maahan. Daami ilmeisesti olettaa että pumpperi on siinä ikäänkuin rimana jonka yli pitää hypätä :D Kokeiltiin jo kerran kahdella pumpilla ja näytti pelittävän. Montaa toistoa ei toki otettu.

Kelit on olleet ihan täydellisiä. Aurinko saa kaiken tuntumaan niin hyvältä ja ihanalta :D Daamin kanssa tehtiin sisällä pienen pieni tokotreeni. Sivulletulot oli mainio. Koira myös käyttää pyllyä hyvin sivulla pyöriessä. Sivulla maahanmeno on vähän huono, koira tekee sen niin, että etujalat pysyy paikoillaan. Tuntuu että hukkaan koiran taakse ja maasta istumaan tapahtuu taas niin että pylly pysyy paikoillaan. Nopeita maahanmenoja kokeiltiin, en oikein saa sitä yhdellä käskyllä maahan.. Hitto ku ärsyttää. Lelu aiheuttaa vaan vaanimista, eikä koira mene kunnolla maahan kun se odottaa että lelu lentää. Seuraaminen tuntui hyvältä. Kaukoissa meinas lähteä lähestymään mua, maasta istumaan nousu tuntu vaikeelta.
Hiukan on myös dobopalloiltu. Diiva on pysynyt tosi hyvänä ja sillä on hurjasti energiaa ja vauhtia. Ensi viikolla onkin vesimattoa ja hierontaa.


Sunnuntaina Diiva pääsi mun mukaan töihin. Tyttö oli aika innoissaan kun näki nuoria. Kauheeta elämöintiä. Lussutuspallo tietysti mukana ja siellä tyttö kantoikin Ikean isoa 8-palloa. Diivan kanssa saatiin yksi nuorukainen myös liikkeelle ja lenkille. Diivan vaikutus näkyy myös mielialoja tasaavana ja empatiaa lisäävänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti