Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa." (Kirjoittajaa en tiedä)
Toiveet oli suuret Mocan paranemiseksi ja mielestäni Mocca piristyikin; tuli vastaan ovelle häntä huiskuen, nousi lepäämästä ja tuli rapsutettavaksi, puputti sängyssä onnellisena kun näki minut. Arvot oli kuitenkin nousseet tuplasti, eikä laskusta ollut toivoa. Jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen, ja tällä hetkellä tuntuu, että maailman suurimman virheen, vaikka tiesin sen olevan ainoa oikea vaihtoehto. Mocca oli väsynyt mutta luottavainen minun matkassani. Mocca nukahti käsilleni 6.8.2013, 6,5vuoden ikäisenä. Se oli jotain, mitä en ikinä olis halunnu kokea. Mitkään sanat ei pysty kuvailemaan sitä mitä meillä oli, ja tulee olemaan. Meneti jotain, mikä merkitsi minulle kaikkea <3
Voimia sinne! Moccalla oli huippu luonne, ensimmäinen perro johon mie oon ikinä ihastunu. :)
VastaaPoistaPaljon täydellisempää perroa saa etsiä <3 Olen onnellinen jokaisesta hetkestä minkä olen Mocan kanssa saanu viettää, ja onneks olen sen kanssa pyrkiny elämään joka hetken kuin viimeisen.
PoistaVoi Salla :´( <3
VastaaPoistaVoi Salla, oon tosi pahoillasi puolestasi! En voi kuin kuvitella miten surulliselta tuntuu.
VastaaPoistaVoimia! Toivoo Maiju, Hippi ja Indi
Kamalaa ja niin väärin. Hirveintä on se tunne, etten pystyny suojelemaan Moccaa. Kamalinta kärsimystä oli myös nähdä Mocca niin väsyneenä ja, ettei hoito oikein tehonnut missään vaiheessa. En ikinä halunnu sille tämmöstä kohtaloa. Perseestä.
VastaaPoista