keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Perusarkea

Maanantaina suunnattiin Laitilaan jossa hurahtikin treenatessa ja ulkoillessa yli 4tuntia. Treenattiin agia ja käytiin metsälenkillä. Agissa Diivan kanssa lähinnä kontaktien muistuttelua. Ne on mun mielestä hyvät, ei sikanopeet mutta koira tietää mitä tekee ja tykkää siitä <3 Tarkasti tösähtää oikeaan paikkaan kunhan vain malttaa. Treenattiin hiukan muutamia ohjauskuvioita jotka ei nyt tule mieleen vaikka käytännössä ne tiedän...:D Kauhee musta aukko nyt kyllä nimen kohdalla. Hienosti kuitenkin tekee ja on niin intsinä. 2kertaa remmin puri poikki jne.jne. Mut se on kyl mun rakas. Daami teki pussia, puomin alastuloa, ja ympyrän mallista hyppy-putki-hyppy-hyppy systeekkiä, ei ohittanu kertaakaan mitään estettä. Hyvä jee. Taas tehtiin paljon työtä autojen jahtailun lopettamiseksi ja yleisen riekkumisen vähenemiseksi etenkin sillon kun pääsee autosta pois tai ovesta ulos. Myös porukoiden vanhuskoira oli mukana ja oi miten sekin nautti tekemisestä. Bichon Frise joka opetettu repimään lelua raivolla ja murinalla...;) 12vee semmonen. Terästä!

Tiistaina pääosin ulkoiltiin ja riekuttiin. Aamulla tein pihatreenit. Daamin kanssa seuraamista, perusasentoja ja vasemmalle kääntymisissä perusasentojen hakua. Toimi hyvin! Kaukkareitten liikeratoja tehtiin mutta neiti oli täysin unohtanu miten maasta noustaan seisomaan..:O Oli ihan huuli pyöreenä. Tähän osasyy oli, ettei Daami oikein luontevasti osannu vaihtaa palkkauksessa lelusta takasin namiin vaan koitti havitella lelua eikä keskittyny siihen mitä tehtiin. Lopuksi vielä kiertoharjotuksia katajien ympäri. Jätin kaikissa lähdöissä seisomaan jos vaikka muistuis mieleen mikä se seisominen on. Joka välissä tehtiin myös lelusta irrottamisharjotuksia. Diiva pääs harjottelemaan jalkojen pujottelua paikoillaan ja käveltäessä. Seuraamiset ja sivulla steppaamiset vasemmalle käännyttäessä onnistu suhtu hyvin, niin hyvin ku tuon edistämisen kanssa se voi onnistua..:D Lopuksi Diivan kanssa myös katajien kiertohurvitteluja ja koko treenin ajan muutamia toistoja lelusta irrottamisleikkiä. Illalla tuli ajatus että lähden kokeilemaan kunnon puomia Daamin kanssa. Olen aika maltillinen ollut tämän pennun kanssa, kun vertaa Diivaan, jonka kanssa mentiin liian aikasin kaikkeen..:D Aluks meinas juosta vaan muutaman askeleen ylösmenoa ja loikata alas ja täysii lelulle. Hyvin suorittaa, vielä aika lailla kieli keskellä suuta..:D Toivon vaan ettei putoa ja loukkaa, pitänee alottaa taas tasapainoiluharjotteet. Iltalenkiks vielä sänkipellolla juoksentelua <3

Keskiviikkoaamu alko ensin pururatalenkillä ja tenttiin lukemisen jälkeen suuntasin suoraan kentälle tekemään kontaktitreenin. Diiva treenas kaikkia kontakteja etupalkalla, muutama palautus varastamisesta. Daami teki taas koko puomia pari kertaa. Ehkä 3tuntia treenauksista lähdettiin kaverin kanssa saareen vetämään verijälkeä Diivalle, joka on tarkotus huomenna ajaa. Koirat sai ensin toisaalla riekkua ja juosta. Huomenna ajetaan Diivan jälki ja tehdään Daamille tuoreempi jälki ilman nakkeja mitkä oli viimeks mukana. Veren haju sai Daamin kyllä innostumaan. Iltapäivästä naapurin lapset tuli koiria silittelemään. Daamille teki hyvää kun lapset heitti pelkästään hänelle palloa. Toi niin nätisti käteen ja vielä irrottikin..:) Hiukan meinaa lähteä epämääräsesti liikkuvien lasten perään ja komentaa haukulla, toki tuijottelut ja koirien silmissä outo käytös hiukan vielä ihmetyttää Daamia. Sais kyllä pikkuhiljaa mennä ohi tämä vaihe..:) Daamilla ei ole kuitenkaan kuin pelkästään hyviä kokemuksia lapsista. Iltalenkki pilkkopimeässä ei pelota Daamia. Poikkeaa millon minnekkin ilman äipän turvaa. Hyvä että on itsevarma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti