sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lauantai ja sunnuntai

Söpöliinit!

Aamu ja päivälenkillä viihdyttiin molemmilla yli tunti. Operaatio koirien väsytys kun illalla oli mulla muuta menoa missä vierähti aamuyölle asti :D Aamulla käytiin kasvitieteellisessä puistossa ja tehtiinpä ohimennen tunnaria kävyillä jakepeillä Daamille. Homma on sillä kyllä hanskassa vaikka lienee kolmas kerta kun sitä sille sisäänajan. "Tempun" luonnehan muuttuu kun siirrytään tunnarikapuoloihin, mutta pitää sisäänajaa se tarkasti. Aamulla ulkoilutin kameraakin.

Ennen kun lähdin koirille vielä iltaruuat aktivointileluista ja vähän luuta jälkiruuaksi. Kun kömmin kotiin, vielä pääsivät aamuyöstä pissalle.

Ne on kyllä tyytyväisiä koiria. Saan ihan rauhassa parannella hapokasta oloa ja sunnuntaipäivän agendassa on vain lyhyet lenkit remmissä. Daamin pesin shamppoolla ja siitä palkaksi molemmille vähän naudanmahaluuta.

Let`s Zumba!

Daamille ominaisin tapa kulkea lenkeillä.

2 kommenttia:

  1. Ihanat Diiva & Daami! Oon seurannut teidän blogia nyt suunnilleen vuoden ajan tai ainakin siitä asti kun päätin valita espanjanvesikoiran seuraavaksi rodukseni. Nyt mun luona asustaa Ralphin tytär eli Diivan lapsenlapsi :). Nesi lähettää terkkuja Diiva-mummolle (tosin mummo taitaa olla väärä sana kuvaamaan Diivaa? :D) ja sukulaistyttö Daamille, toivottavasti törmätään joskus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla Ralphin pennuista! Ja kiva päästä seuraamaan teidän blogia. Hyvän yhdistelmän olet valinnut, varmasti mukava ja mutkaton kaveri kun pohjatyön tekee huolella (niin kuin minkä tahansa perron kanssa). Diivan mukavuutta ja mutkattomuutta on oppinut arvostamaan erilailla kun on tuommonen hurja ruutitynnyri Daami vertailukohtana ;)

      Diiva ei todellakaan taivu mummon muottiin :D Tuskin koskaan, se on säilyttänyt oman leppoisan ja leikkisän luonteen kyllä.

      Nautinnollisia hetkiä pennun kanssa puuhailuun, ja kuulen mielelläni kaikesta pentuun liittyvästä (hyvästä kuin pahastakin ;)) Toivottavasti tavataan!

      Poista