maanantai 2. syyskuuta 2013

Agia

Perjantaina pidettiin lepopäivä ja lauantaina suunnattiin vanhan seuran riveissä kaupunkitaisteluun Harjavaltaan. Kovin mairittelevasti ei mennyt..;) Meillä yks lentokeinu ja takaakiertoon en siitä syystä kerenny työntämään (olis hyvä jos koira osais takaakiertokeilauksen!). Pisteitä siis 15 kun hyllystä tuli 10vp. Sillä oltiin medeissä sijalla 5 ja jonkun verran seuralle pisteitä.


Aksatreenit on huippuja!


Sunnuntaina oli omalla kentällä Sonja Paavolan agikoulutus. Kiva rata ja pieniä korjauksia tekemällä saatiin muutamat kohdat sujuvammaksi, lähinnä niin, että koira ties kokoajan mihin mennään ja näin ei tarvi epävarmuuksissa ottaa yhtään himmaavaa askelta. Ohjaan kuulemma maksikoiraa joten kädet alemmas ohjauksissa.

Sunnuntaina menin Daaminkin kanssa. Rata oli vaikea meidän tasoon nähden mutta tehtiin pätkiä sieltä sun täältä. Ongelma on hiukan lelulle päin karkailu, jolloin ohjauksella ei niin väliä, vaikka todella hyvin lähti ohjauksiin kunhan vain muistaisin kunnolla rintamasuunnalla ja katseella ohjata nuorta koiraa. Saatiin erityisen paljon hyviä vinkkejä ihan kentällä oloon ja muihin Daamin kommervenkkeihin. Sonjalla malinois kokemusta, joten vinkit sieltä tuli Daamille enemmän kuin tarpeeseen..;) Lelun irrottamisen kanssa pitää tehdä myös hommia ja kentällä ollessa sillä pitää olla selvät sävelet mitä se tekee sillon kun itse kuuntelen kouluttajaa. Daami kokeilee taas hurjasti mitä saa tehdä ja mitä ei. Käy testaamassa ihan vieraitakin ihmisiä, että onnistuiskos näiden pompotus. Nyt vaan tiukkana, eikä saa yhtään lähetä mukaan sen kanssa painiin, sillä se vaan riehaantuu siitä lisää. Pitää olla ajatus edellä koiraa, että osaa blokkailla tilanteet joissa Daami vois päästä käyttäytymään ei toivotusti.

Unta kupoliin unilelun kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaisi ne vinkit kentän reunalla olemiseen :) Indi käy kovilla kierroksilla eikä sitä voi pitää ollenkaan seinässä, rikkoo itsensä siinä riehuessa. Häkissä voi olla, mutta ei niin kovin hiljaa...
    T.Maiju, Indi ja Hipster

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä itseasiassa sama ongelma näitten molempien kanssa, (Mocca nyt oli ainut joka osas odottaa asiallisesti ilman, että sitä oli koskaan tarvinu rautalangasta sille vääntää). Meillä lähinnä ongelmana jos treenaan itse ja koirat joutuu kattsomaan laidalta. Kokeilin jo keväällä hiukan crate gamesia (youtubesta löytyy videoita ja taitaa olla joku kirjanenkin), se on aika jees, opettaa koiralle self controllia. Olen todennut, että parhaimpaan lopputulokseen pääsee kun koira on käskyn alla jossain tietyssä paikassa ja sieltä ei saa tulla luvatta pois. Jos sitoo tai vangitsee häkkiin, koirat jotenki siitä kimpaantuu vielä kahta kauheemmin.

      Poista