Takaisin etelään

Daami osaa edelleen olla nätisti kun jää yksin kotiin; muutaman viikon Uudessakaupungissa ja Helsingissä vierailu ja ihmisten jatkuva läsnäolo ei aiheuttanu vaikeuksia yksinoloon. Jos on ihmisiä paikalla ja neiti teljetään toiseen huoneeseen tai häkkiin, on rauhottuminen välillä vielä vaikeaa. Äänten haukkumisen kitkentää ollaan jatkettu, ja luulen, kun tuon neidin sinnikkyyden tiedän, että sitä jatketaan vielä jonkin aikaa..:D

Omien koulukiireiden takia ei olla keretty kuin kerran hallille treenaamaan ja kerran epiksiä katsomaan. Kovat pakkaset ja nyt kipeä olo ovat olleet syynä, että keskiviikon ryhmätreenitkin on jätetty väliin. Joka ilta ollaan kuitenkin tehty kotitreeniä; jumppajuttuja; syviä lihaksia, takapään käyttöä ja muuta tasapainoilua. Peruuttamista, liikkeen vaihtoja istu-maahan-seiso, sivulle tuloa ja vähän näyttelyjuttujakin. Nyt pitää vaikeuttaa esimerkiksi maahanmenoa ja vähentää käsiapuja ja antaa koiran enemmän oivaltaa. Olen ehkä liikaa auttanut pikkuista, olis pitäny nopeempaa edetä.

Neiti on ollut vallan kuriton, johtunee varmaan paljolti energian määrästä; tottui vähän liian suureen aktiviteettiin reilun kahden viikon aikana. Neiti ilkikurisesti edelleen repii vaatteita ja roikkuu lahkeissa ja haaroissa. Varastaa pipoja, hanskoja, huiveja ja kuivuvia pyykkejä. Yrittää raivoisasti ryysiä ovista ekana "minäminäminä". Hyppii päin ja puree ja varastaa lapasen kädestä ja ulkona syö kaiken kielletyn, ja lällättelee perään. Tänään esimerkiksi sattui tilanne kun neiti oli 100kertaa varastanu pyykkejä telineestä, ja joka kerta kielsin määrätietoisesti ja käskin pois. Kun ei mennyt perille (nyt kaikki herkkänahkaiset korvat lukkoon), nappasin niskasta ja kielsin kunnolla. Ja mitä tekee neiti; heiluttaa häntää ja antaa ihania suukkoja pienellä kielellään vaikka minä olen tosissani. Sano tuolle sitten ei <3 Se ei selkeestikkään ota mua tosissaan.

Vihdoin iskin matot lattialle kun huomasin pennun olevan jo pidempiä aikoja sisäsiisti. Siivosin kämpän lattiasta kattoon ja iskin matot lattialle. Neiti ihmetteli aluksi että "Aaaa, tää on ihan koti, eikä mikään pentukoiran temmellysareena". Sitten alko kauhee ralli, eihän ne matot pysyny kauaa paikoillaan. Daamista oli kiva rallitella sielyn kyllyydestä kun ei luistanu jalat alta. Lattiakaan ei ole kyllä liukas, muovimattoa kun on.

Toisena päivänä näin sen menevän vesikupille pieni luu suussa, jano yllätti. No blondi pudotti luun vesikuppiin alettuaan juomaan. Hän ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi vaan kuulin kuinka neiti puhaltelee nenällä kuplia veteen ja sukelsi luun pätkän spanieleille tarkoitetusta korkeasta ja syvästä vesikupista..:D Omatoimisuus kunniaan.

Ulkona ollaan opeteltu olemaan vetämättä, olemaan jahtaamatta autoja ja ohittamaan ihmisiä ja koiria vapaana. Välillä jotain pieniä treenihetkiä koirapuiston ulkopuolella, pienessä häiriössä leikkimistä ja sylkkärin kuivaharjottelua. On hiema toispuoleinen vielä. Tehdään kerran päivässä kävelylenkki ja suurin osa pissatuksista tapahtuu ihan takapihalla. En oikein tiedä milloin voi alkaa enemmän lenkkeilemään. Täällä joutuu jonkun verran kulkemaan hihnassa, ja kun vetää vielä niin ollaan vähemmän ulkoiltu mitä sitten kotopuolessa. Vaikka onkin y-valjaat niin silti. 

Huomenna suuntaamme Helsinkiin ja perjantaina porukoille. Ohjelmassa olis ainakin uusia paikkoja ja kokemuksia, ihmisiä ja muuta kummasteltavaa. Isot tytöt pääsee ainakin koirauimalaan, Daami näkemään velipoikaansa ja Daa sekä Dii näkemään Diivan poikaa<3 Diiva ehkä adoptoi pojan takaisi kun se on häneltä viekkaudella ja vääryydellä viety..;) Tietysti pyritään treenailemaankin. Mocca ja Diiva ovat varmasti onnesta soikeana kun näkevät toisensa <3 Best Friends Forever <3 Taitaa Daami jäädä kolmanneksi pyöräksi.