tiistai 4. kesäkuuta 2013

Rauman kisat ja Diiva eläinlääkärillä

Maanantaiksi sain töiden jälkeen ajan eläinlääkärille näyttämään Diivan tassua. Eläinlääkäri halus poistaa melkeen irti viiltyneen anturan palasen ja olis nukuttanu koiran..:O Ei herranjesta. En antanu tuommosen takia nukuttaa koiraa vaan poisto tehtiin puudutuksessa ja hyvin menikin. Diiva ei sanonut mitään, ainoastaa hiukan yritti vetää tassua piikkiä laitettaessa, mutta muuten täyden kympin potilas. Palanen poistettiin ja laitettiin hunajavoidetta ja paketoitiin hyvin. Sai antibiotin ja ostettiin varastoon tassunhoitotarvikkeita. Nyt parannellaan jalkaa ja lenkkeillään vähän. Uskon, että paranee hyvin vaikka tassuvaivat voi olla hankalia.

Raumalle lähti siis kisailemaan vain Mocca. Oli kivat iltakisat ja viileä ilma oli ainakin mun mieleen..;) Ekalta radalta Mocalle nolla, pari rimaa räpsähti kun olivat tapissa tulevia arvokisoja silmälläpitäen. Nollalla sijotuttiin kakkoseksi heti Mocan puolisiskon jälkeen. Hyppäri oli hauska rata. Ensimmäinen rima tuli alas alkupuolella rataa jonka jälkeen alettiinkin pistelemään ihan täysii ja asenteella. Tosi jees meininki oli ja kiva nähdä, että se koira tulee just sinne minne sitä ohjaa. Oma ohjaus oli määrätietosta ja en jääny yhtään varmistelemaan vaan luotin koiraan, sillä tiedän sen osaavan. Rimoja tuli sitten enemmänkin alas, 3kpl, mutta aika oli hyvä ja fiilis erittäin hyvä. Jäätiin 0,5sekkaa siskolikan vauhdista jolla kans kolme rimaa alas. Hyvä meininki ja kiva kun luottaa koiraan ja mennään eikä varmistella.

Daami oli mukana turisteeraamassa. Se on ihan intsinä kun luulee pääsevänsä tekemään. Ollaan kuitenkin vaan keskitytty oleskeluun ja ihmisten treffailuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti