perjantai 11. tammikuuta 2013

Reeniä

Treenailtiin Mocan kanssa sitten Janitan treenin ja kyllä uudet opit toimivat edelleen..:) Rata oli pääosin aikamoista laskettelua, muutama kinkkisempi kohta, mutta ei ongelmaa meille. Treenattiin lisäksi vielä kontakteja niin, että lelu edessä odottamassa ja lelu seuraavan esteen jälkeen odottamassa, ei suoraan puomin jälkeen. Kokeiltiin myös yhtä kohtaa niin että itse jäin täysin toiseen reunaan rataa, ja kyllähän se lähtee ja toimii itse niin nätisti, paremmin itse kuin silloin kun minä olen lähellä koomaamassa..:)

Daami pääsi tänään ekaa kertaa hallin katsastamaan. Siellä se viipos menemään ku olis ennenkin käyny, toki kaikki roskat ja kumirouheet meinas aika tehokkaasti nuohota matolta..:D Mutta kun leikittiin niin keskittyy sairaan hienosti. Muutama pallon nouto harjoitus ja repimistä ja irtoomista lelulle. Ihanaa kun neiti noutaa ihan luontaisesti ja tuo ihan käteen asti <3 Lopuksi vielä vähän naksuttelua. Hassu miten pennut on niin hölmöjä ottamaan namia kädestä..:D Ei saa kurkkuun työntää ennen kun tajuaa että tuossa se on..;)

Mocca teki tänään hallilla muutaman ruudun merkin kanssa, ensin merkiltä ei palkkaa, eikä ruudussakaan ollu palkka mutta kun pysäytin ruutuun heitin pallon. Toinen kerta, kävin palkkaa merkillä ja ruudussa odotti pallo. Tehtiin yks toisto hyppynoutoa metallilla, aika bueno, ei siitä sen enempää.

Diivan maha nyt 6viikolla, ja kasvua odotetaan seuraavat 2viikkoa. Vauhtia olis kyllä edelleen, suurinta huvia nyt on kaukalon ympäristön lumihangesta kaivaa kiekkoja..:) 3 on jo löytynyt viiden päivän sisällä. Diivalle tuntuu olevan vähän raskasta nyt tuo pirpana joka änkee tissille, toivottavasti toinen ääni kellossa kun saa omansa ulos vatsasta..:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti