keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Maanantaina vietettiin aikaa Laitilassa (Kennel Apeton) treenaten ja ulkoillen. Treeneissä Daami teki keinun juoksua, puomia johon liitettiin jälleen muita esteitä ja etupalkkaa häivytettiin, pussia ja kiertoharjotteita ja niiden itse tarjoamista. Diiva teki rataa. Puomi oli aika jees, eka toisto oudolla puomilla vähän ihmetys, mutta alko sujua jo toisella toistolla. Kolme toistoa on aika max mitä teen pennun kanss yhdellä esteellä. Pussi ja keinu ihan ok, ei niin raivolla suorittamista, vaan silleen sopivalla draivilla. Kiertohajoitteet on Daamista kivoja, suorittaa ja tarjoaa.
Treenin jälkeen tehtiin vielä namin piilotusta kukkaruukkujen alle joka on hyvää keskittymisharjotusta aksan lomassa. Toki se ei kovin haastavaa ollut, mutta palkitsevaa ja meidän tytöt hoksas homman vaikkei olla koskaan tehty moista.
Treenien jälkeen suunnattiin vielä metsälenkille ja poikettiin eräällä agikentällä (jossa esteet aina ulkona) tekemässä ihan 2 toistoa vierailla esteillä, että pentu saa varmuutta ja kokemuksia mitä ihmeellisimmistä aksapaikoista. Samalla lailla hiffas mitä kuuluu tehdä..:) Reissussa menikin se 4 tuntia ja koirat varsin tyytyväisiä.
Illalla tehtiin vielä pimeellä about 10km kaupungin kiertolenkki ystävän kanssa. Muutama ihmetys oli Daamillekkin kaupungilla, mutta se ilmenee vain pienenä katseena tai kielen lipasuna kun se näkee jonku ihmetyksen, ei tee numeroa, ei kierrä kaukaa, on niinkuin sitä ei oliskaan. Kävelin hiukan lähempää ne mitä se katseli sillä silmällä, eikä saatu niistä numeroa aikaan..:D Hienosti toimii pentu niissä tilanteissa.

Tiistaina mentiin pimeällä kentälle jossa muutakin porukkaa kun tarkotus oli vielä kokoustaa talven treeneistä. Daamille teki hyvää olla pimeässä ja tehä pientä kontaktitreeniä yms. Se ei ole mikään pimeällä räksyttäjä, mutta tässä iässä on hyvä tehdä kaikenlaista. Ihmiset, pimeä koppi, muut koirat jne. eivät aiheuttaneet juurikaan hämmennystä. Samalla lailla menee moikkaamaan ihmisetkin.

Tänään, keskiviikkona, ollaan vaan. Kilpailevien treenit olis, mutta tulee niin pimeä aikasin, ettei oikein kerkeä. Ollaan lenkkeilty ja etsitty vähän avaimia ja naksutinta yms. Huomenna olis tarkotus suunnistaa näyttelyharkkoihin Daamin kanssa. Katotaan miten siellä suu pannaan..:D En tiedä miten pitäis toimia, mutta pyydän ainakin ihmisiä käpälöidessä katsomaan silmiin Daamia ja palkkaamaan siitä. Usein näyttelyissä tuomarit tuijottelee aika huolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti