perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ihana kolmikko


Kiva kiva kun lumet sulaa ja uusia lenkkimaastoja taas avautuu hiihtäjien ja lumihankien alta. Usein kuitenkin vielä jalat märkänä saa tallustaa erinäisten loska-ansojen takia. Koiroset kuitenkin aika onnellisia kun kummasti motivoi lenkkeillä paljon. Daami kulkukoira, raparinta kyntää vielä aika paljon, ja kiva kun metsät sulaa, päästään neidille esittelemään myös metsä maastona. Tekee hyvää taas kehitykselle.

Mocalla ja Daamilla tuntuu välillä tulevan sanomista, etenkin luista. Tosin Daamilla nyt muutenkin tosi rähinä aikaa esim. tassuja putsattaessa tai jos menen lähelle kun popsii erityisherkkuja. Diivaa se pistää aika halvalla, olen kutenkin ajanut sitä pois kun Diivasta huomaa ettei kiinnosta painia ja kähjätä. Daami on edelleen aika jästi. En ees tajuu miten pokkana se vaan yrittää ja yrittää..:D
Katsastin muuten Daamin suuhun, sen verran mitä näin. Kaikki kulmurit vaihtunu ja uudet lähes mitassaan. Etuhampaat vaihtunu aikaa sitten, purenta vaikuttaa hyvältä. Kulmurien jälkeiset pikkuhampaatkin kaikki näytti löytäneen omille paikoilleen. Tosi outoo että näin nopeesti vaihto kalustonsa.

Viikonloppuna olis tarkotus treenata ainakin kerran aksaa, ehkä käppäillään sunnuntainakin hallille.



Tässä vielä hauska kuva junasta. ReissumiesMocca<3


Pitkien lenkkejen jälkeen on kiva rötköttää taljalla jalat oikosenaan. Ekstraluksusta on Mocan mielestä myös kasa tyynyjä joita se hyödyntää aika surutta. Joo, ihan sua vartenhan ne siinä sohvalla ovat..;)



Nukkumavenytys! Diiva on onnellinen kun saa olla kotona pitkästä aikaa. Nauttii ihan kaikesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti