lauantai 20. huhtikuuta 2013

Viikonloppuja

Meikäläisen viikonloppu alko sopivasti yleisessä tentissä istuen. Siellä olis saanu viettää sen neljä tuntia, ilta viiteen asti, mutta turha luulo..;) Nopeesti kolme vastausta ja kiitämään..:D
Lähdettiinkin heti koko porukan voimin ilahduttamaan ystäviä viemällä kolme kurasta koiraa heille kylään..;) Okei, ovat siis koiraihmisiä (heillä koira) ja kyllä mä virutin ja kuivastin nuo. Tarkotus oli vielä kävästä illalla hallilla treenailemassa mutta cookiepopsien tekemisessä vierähtikin aikaa puolen yön yli joten iltalenkiks vielä kotiin, ilman treeniä.

Lauanai aamulla heti kukonlaulun aikaan hallille, oli treenitreffit. Kerettiinkin sopivasti tokoilla Mocan ja Diivan kanssa ennen aksailujen alottamista.

Jumpattaiskostas?
Mocca
- Merkki paremipi, tarvii välillä vielä namialustan sinne.
- Ruutu meinas vetää niin paljon puoleen, että merkin olis voinu välistä jättää pois. Hienosti kuitenkin ohjautuu ja hakeutuu ruutuun ja toimii kaukaa sielläkin.
-Hyppynouto metallin kanssa jees. Huono metalli oli mutta hyvä oppia erilaisia. Ihana intopiukka. Hiukan yök on metalli. Treeniitreenii
-Ohjattu nouto on ihan kisavalmis, oliks tää meijän toinen treenikerta..;) Kapulat neljän metrin päässä merkistä, ei vielä keskimmäistä. Molemmat hakee vaikka olis ennakoimassa toista ja kun käskeekin hakee sen minne peppu osottaa, toimii ku valettu.
-Paikallaan istumisen vahvistamista alotettu.

Diiva
- Hyppynouto puukapulalla oli uus juttu. Ekaks lähti vauhdilla perään ja kun meinas tulla hyppäämättä ohi ja korjasin niin hämäänty seuraavat kerrat ja alko kääntymään hypyn hypättyään mua päin. Lähti kuitenkin hakemaan ja hypyn kautta takasin. Hyvät palkat ja ens kerralla toimii jo varmasti paremmin kunhan selviää hämmennyksestä.
-Ruutu tosi jees. Ei lelua ruusdussa ja eka lähetys ja koira on kartalla. Tosi jees. Tehtiin kyllä aika läheltä. Toimii myös käskytykset ruudussa.
-Lyhyt paikallaanmakuu.

Daimi oli taas ihan hulluna. Huusi ja huusi ja rallitteli ja puri mua navan yläpuolelle niin, että hyvä et ei nahkaan jääny roikkumaan. Vaikutti vähän levottomalta erityisoppilaalta joka ei oikein keskittynyt, mutta ollaan kyllä liikuttu tosi paljon ja puuhattu kaikkea. Painaa pikkusen tassuissa. Pitänee vähän vähentää.

Daami
-Kujakeppien alotus vihdoin! Täysiiii, tietty. Apuohjaaja oli pätevä ja Daimi ihan intona, joka nyt ei ollu mitenkään poikkeuksellista.

-Kiertoharjoitusten aloitus vihdoin! Toinen puoli meni vähän paremmin, lähti mun ohjaukseen mukaan ja tuli lelun kanssa oikealta puolelta pois. Tämä johtu siitä että se kumpi puoli onnistu oli putki siellä mihin suuntaan halusin pennun tulevan jotta takaakierrosta tulee kokonainen.

-Hyppy hyppy vahvistamista. Kivasti sain juostua rinnalla kun apuohjaaja oli pätevä, ja sai koiran huomion saaliiseen. Lisää hyppyjen vahvustuksia kun putket kyllä pelittää mutta hyppyjä ei lukkaile kauheen hyvin. Tämä kyllä kovin yleistä, varmaan vielä pitkään tekee ohituksia.

Mocca ja Diiva treenas tiukkoja juttuja, päällejuoksuu ja back lappii. Oli vähän ahdas kuvio mutta hyvä treeni kun piti rakentaa kaikki hypyt jotta sai kuviot onnistumaan.

Lopuksi vielä rallattelut kaverikoirien kanssa ja käppäilyt kotio. Tämän päivän onkin saanut ihan rauhassa lukee tenttiin, nukkuu päikkärit, käydä kaupas ja kattoo verkkoluentoja. Tehtiin vielä tunnin iltalenkki täydellisessä säässä. Ihana kun on niin valosaa myöhempäänkin. Auringon lasku, punaseksi värjäytyvä tavivas, maata ja mantua juosta ja ihanat koirat <3
Diiva keskitty nyppimään aurauskeppejä ja roudailemaan niitä. Daami kiusas Diivaa ja varasti mun hanskan ja rallatteli ympäriins. Mocca taas puuhas ihan omiaan. Ensiks meinas lähtee jahtaamaan valkosta koiraa jota tais luulla pupuksi. Sitten se koira olikin valkonen villakoira joka ei antanut omistajalleen kiinni, juoks täyttä vauhtia meijän laumaa kohti, nappasin Daamin syliin kun luulin ekaks terrieriksi. Mocca ja Diivva yhteistuumin anto buudelille lähdöt, Mocca vähän innostu liikaa ja oli ihan teilaamassa sitä jo maahan, mutta päästi raukan menemään. Olis vain halunnu sen selättää kun hyökkää tuolleen kysymättä meidän laumaan. Villis juoksi muutaman kerran vielä lähettyville muttei ihan luokse. Omistaja vaan totes, "siitäs sait, mitä menit". Mitään muuta Mocca ei siis sille tehntyt kuin anto sapiskaa..:)
Kun jatkettiin matkaa, perskärpäset lähettyvillä tietenkin (Deet) aloin ihmettelemään että mihinkös se Mocca jäin. Katsahdin ympärille ja neiti painaa täyttä vauhtia puoliks sulaneen jään päällä..:OOOO MUN KOIRA..! Tuli kyllä ripeästi pois, ja jää näytti hyvin kestävän allaan. Pelottavan näköstä kun ihan tummaa ja sulaa jo. Koira oli kuitenkin onnellinen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti